Aino-Kaisa Pekonen jatkaa vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajana
3.2.2026 11:41:14 EET | Vasemmistoliitto | Tiedote
Kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen valittiin tiistaina yksimielisesti jatkamaan vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajana.

Riihimäkeläinen Aino-Kaisa Pekonen, 47, on eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen ja toiminut aikaisemmin muun muassa sosiaali- ja terveysministerinä. Hän on neljännen kauden kansanedustaja Hämeen vaalipiiristä.
– Oikeistohallitus on pettänyt kaikki lupauksensa ja ajanut Suomen työttömyyskriisiin sekä hoivakriisiin. Toimeentulotuen juuri voimaan tulleet leikkaukset ajavat kaikkein köyhimmät suomalaiset täysin kohtuuttomaan tilanteeseen. Samalla hallitus jatkaa työntekijöiden kyykyttämistä määräaikaisuuksia lisäämällä. On syntynyt melkoinen sotku, eikä hallituksella näytä olevan lainkaan siivoushaluja, Pekonen sanoi.
– Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä tulee tekemään tänä keväänä yhä kovemmin töitä Suomen suunnan kääntämiseksi. Jokainen päivä on liikaa tämän syvästi epäonnistuneen hallituksen kanssa, Pekonen sanoo.
Ryhmän varapuheenjohtajina jatkavat Timo Furuholm ja Pia Lohikoski. Furuholm, 38, on ensimmäisen kauden kansanedustaja Varsinais-Suomesta ja Lohikoski, 48, toisen kauden kansanedustaja Uudeltamaalta.
Yhteyshenkilöt
Aino-Kaisa Pekonenkansanedustaja, vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:050 512 0119aino-kaisa.pekonen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Mai Kivelä: Metsähallituksen peräännyttävä luonnonmetsien katastrofaalisista hakkuista2.2.2026 15:43:31 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelä jätti eduskunnassa yhdessä muiden vasemmistoliiton kansanedustajien kanssa kirjallisen kysymyksen Metsähallituksen katastrofaalisista hakkuusuunnitelmista valtion luonnonmetsissä. Ympäristöjärjestöt kertoivat viime viikolla Metsähallituksen aikeista hakata ainakin 70 luonnonmetsää eri puolilta Suomea.
Minja Koskela: Toimeentulotuen leikkaaminen on julmaa, kylmää ja hävytöntä2.2.2026 10:06:06 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo Orpon hallituksen tekemien sosiaaliturvaleikkauksien olevan köyhien ihmisten kiusaamista. Hallituksen tekemät noin 70 miljoonan euron leikkaukset toimeentulotukeen tulivat voimaan helmikuun alusta alkaen.
Mai Kivelä: Tullin on otettava käyttöön eläinten hyvinvointia varjelevat toimintatavat30.1.2026 14:19:43 EET | Tiedote
Yle uutisoi tiistaina rescue-koirasta, joka jouduttiin lopettamaan, koska Tulli katsoi sen saapuneen Suomeen laittomasti. Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelän mukaan Tulli käsittelee maahan saapuvia eläimiä tavarakuljetuksiin rinnastettavalla tavalla. Hän jätti eduskunnalle kirjallisen kysymyksen Tullin toimintatapojen kohtuullisuudesta.
Veronika Honkasalo: Suomalaisten henkilötiedot eivät saa olla digijättien oikkujen armoilla30.1.2026 09:38:02 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo teki hallitukselle kirjallisen kysymyksen datainfran julkisomistuksen vahvistamisesta ja riippumattomuudesta yhdysvaltalaisista palveluista.
Timo Furuholm: Syyrian kurdien turvallisuuden ja ihmisoikeuksien toteutuminen on varmistettava29.1.2026 12:43:07 EET | Tiedote
Syyrian presidentin Ahmed al-Šaraan joukot ovat hyökänneet kurdien itsehallintoalueille tulitaukosopimuksista huolimatta. Syyrian armeija on tappanut siviilejä, ja kymmeniätuhansia ihmisiä on joutunut pakenemaan. Ruoan, terveydenhuollon ja humanitaarisen avun saanti on estetty. Kansanedustaja, puolustusvaliokunnan jäsen Timo Furuholm pitää kurdien tilannetta todella huolestuttavana. Hän on jättänyt Rojavan tilanteesta tänään kirjallisen kysymyksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme