Tyksissä tehty yli 1 000 allogeenista kantasolusiirtoa – tulokset Euroopan kärkeä
4.2.2026 08:10:00 EET | Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha | Tiedote
Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) kantasolusiirtoyksikössä ylitettiin kuluneena vuonna 1 000 tehdyn allogeenisen kantasolusiirron raja. Lisäksi kansainvälisessä vertailussa hoitotulokset asettuivat Euroopan kärkeen. Tyksissä tehdään kantasolusiirtoja oman alueen lisäksi muualta Suomesta tuleville potilaille.

Allogeenisilla eli terveeltä luovuttajalta kerätyillä veren kantasolusiirteillä tehdyt kantasolusiirrot aloitettiin Tyksissä vuonna 1981. Nykyään Tyks on Helsingin yliopistollisen sairaalan ohella maamme toinen sairaala, jossa tehdään kantasolusiirtoja vakavia verisyöpiä sairastaville aikuisikäisille. Vuosittain siirtoja tehdään 50–65. Noin kaksi kolmasosaa potilaista saapuu hoitoon muualta Suomesta.
Allogeeninen kantasolusiirto on hematologisten syöpien hoitomuodoista vaativin, ja sen onnistuminen edellyttää korkeaa lääketieteellistä osaamista sekä tarkkaan valvottuja hoitoprosesseja. Tyksin yksikkö on täyttänyt eurooppalaisen JACIE/EBMT-laatujärjestelmän vaatimukset 2000-luvun alusta lähtien ja läpäisi vuodenvaihteessa kolmannen uudelleenarvioinnin.
– Olemme ylpeitä siitä, että voimme tarjota potilaille hoitoa, joka täyttää tiukimmat kansainväliset laatuvaatimukset ja jonka tulokset ovat Euroopan parhaimmistoa. Tuhannen siirron rajapyykin ylittäminen kertoo pitkäjänteisestä työstä ja koko henkilöstön sitoutumisesta, kiittelee professori, Tyks hematologian ja kantasolusiirtoyksikön ylilääkäri ja vastuualuejohtaja Maija Itälä-Remes.
Kantasolusiirtoyksikössä painotetaan jatkossakin henkilöstön jatkuvaa kouluttautumista, laadun kehittämistä sekä potilaiden mahdollisimman hyvää hoitoa. Yksikkö toimii myös osana Turun yliopistollisen sairaalan Centre of Excellence -kokonaisuutta.
Kantasolusiirto on tehokas hoitomuoto akuutissa leukemiassa
Allogeenista kantasolujensiirtohoitoa käytetään yleisimmin akuuttien leukemioiden ja MDS:n (myelodysplastinen syndrooma) hoidossa. Hoidossa käytettävät kantasolut kerätään vapaaehtoiselta luovuttajalta.
Tyks kerää allogeenisia kantasoluja vapaaehtoisilta luovuttajilta paitsi suomalaisille potilaille myös kansainvälisen yhteistyön kautta potilaille Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maija Itälä-Remesprofessori, Tyks hematologian ja kantasolusiirtoyksikön ylilääkäri ja vastuualuejohtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 467 5319maija.itala-remes@varha.fiKuvat

Varsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Räddningsverket ordnar släckningsövningar vid byggnadsbrand i Alastaro, Pargas och Paimio – övningarna orsakar rökbildning3.2.2026 14:00:00 EET | Pressmeddelande
Egentliga Finlands räddningsverk ordnar släckningsövningar vid byggnadsbrand samt räddningsövningar i Alastaro torsdagen den 5.2 på adressen Päänsaarentie 157 samt i Pargas fredagen den 6.2 på adressen Gropaksentie 108. Därtill ordnar Pemar FBK en övning lördagen den 7.2 på adressen Munkkilantie 156 i Paimio. Övningarna genomförs på gårdsområden vid byggnader som är avsedda för rivning.
Pelastuslaitos järjestää rakennuspalon sammutusharjoituksia Alastarolla, Paraisilla ja Paimiossa – aiheuttaa savunmuodostusta3.2.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen pelastuslaitos järjestää rakennuspalon sammutus- ja pelastustoiminnan harjoituksia Alastarolla torstaina 5.2. osoitteessa Päänsaarentie 157 sekä Paraisilla perjantaina 6.2. osoitteessa Gropaksentie 108. Lisäksi Paimion VPK järjestää harjoituksen lauantaina 7.2. osoitteessa Munkkilantie 156, Paimio. Harjoitukset toteutetaan purkukuntoisten rakennusten alueella.
Omfattande forskning: Antidepressiv medicinering ökar inte dödsrisken efter en hjärnskada2.2.2026 08:15:00 EET | Pressmeddelande
En registerforskning ledd av Åbo universitetscentralsjukhus (ÅUCS) visar att antidepressiv medicinering som har använts före en olycka inte försämrar korttidsprognosen för en hjärnskada till följd av en olycka. Forskningen publicerades i tidningen Neurology 26.1.2026 och omfattade över 54 000 hjärnskadepatienter som vårdats på sjukhus mellan åren 2005–2018.
Laaja tutkimus: Masennuslääkitys ei lisää aivovamman jälkeistä kuolemanriskiä2.2.2026 08:15:00 EET | Tiedote
Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) johtama rekisteritutkimus osoittaa, ettei ennen tapaturmaa käytetty masennuslääkitys heikennä tapaturmaisen aivovamman lyhytaikaisennustetta. Neurology-lehdessä 26.1.2026 julkaistu tutkimus kattoi yli 54 000 sairaalahoitoon joutunutta aivovammapotilasta vuosilta 2005–2018.
Väntetiderna till serviceboende med heldygnsomsorg för äldre och stöd för närståendevård i Varha29.1.2026 10:15:00 EET | Pressmeddelande
Enligt lagen om stödjande av den äldre befolkningens funktionsförmåga och om social- och hälsovårdstjänster för äldre ska välfärdsområdet minst två gånger om året publicera uppgifter om inom vilken tid en äldre person kan få de socialtjänster som hen ansökt om.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
