Aluehallitus: OYSin F-rakennus alitti tavoitekustannukset, ensihoidossa tavoitellaan joustavaa valmiutta
3.2.2026 15:07:33 EET | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 3.2.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. OYSin uusin rakennusosa F alitti rakentamiselle asetetun tavoitekustannuksen. Ensihoidon palvelutasopäätöksen toimeenpano etenee. Hyvinvointikertomus sekä Lapin ja Pohteen tietohallintoyhteistyön sopimus lähetetään aluevaltuustoon.

OYSin uudisrakentamisen ohjelman F-rakennus alitti rakentamisen tavoitekustannuksensa noin kolmella miljoonalla eurolla
Oulun yliopistollisen sairaalan laajan, monivaiheisen rakennusohjelman viimeisimpänä valmistunut osa eli F-rakennus valmistui ja luovutettiin Pohteelle keväällä 2025.
F-rakennus kokoaa syövän hoitoon liittyviä toimintoja saman katon alle entistä toimivammaksi kokonaisuudeksi. Taloon sijoittuvat muun muassa syöpä- ja veritautien vuodeosasto ja poliklinikka sekä palliatiivisen hoidon osasto ja poliklinikka. Kulku sädehoidon yksikköön E-rakennukseen tapahtuu tunneliyhteyksiä pitkin.
Syöpätautien hoidon lisäksi F-rakennukseen sijoittuu vatsaelinsairauksien hoidon, hammas- ja suusairauksien hoidon, kuvantamisen, sairaala-apteekin ja NordLabin toimintoja.
Aluehallitus merkitsi tiedoksi F-rakennuksen taloudellisen loppuselvityksen. F-rakennuksen rakentamisen arvioidaan alittavan tavoitekustannuksensa noin kolmella miljoonalla eurolla. Hankkeen tavoitekustannus oli noin 203 miljoonaa euroa. Toteutuviksi kokonaiskustannuksiksi arvioidaan noin 200 miljoonaa euroa.
Kustannukset pitävät sisällään sekä hankkeen suunnittelusta ja toteutuksesta vastanneen allianssin sekä tilaajan eli Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen omat kustannukset.
OYSin sairaalarakentaminen kokonaisuudessaan (A-, B-, E- ja F-rakennukset) on alittanut tavoitekustannuksensa tähän mennessä yhteensä noin 60 miljoonalla eurolla.
Ensihoidon palvelutasopäätöksen toimeenpano: valmius suunnitellaan joustavasti ja riskiperusteisesti
Aluevaltuusto on hyväksynyt 15.12.2025 ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksen vuosille 2026–2029. Palvelutasopäätös määrittää ensihoidon sisällön, järjestämistavan, valmiuden ja tavoittamisajat koko hyvinvointialueella.
Ensihoitoyksiköiden määrä ja valmiusaika sekä päivystysalue määritellään kysyntään ja riskianalyysiin perustuen. Yksiköiden määrää ja sijoittelua säädetään tehtävämäärien vaihtelun, alueellisen riskin ja yhdenvertaisen saavutettavuuden mukaan. Valmiutta vahvistetaan ruuhka-aikoina ja kevennetään hiljaisempina jaksoina. Samalla arvioidaan sosiaali- ja terveydenhuollon muutosten vaikutuksia ensihoitopalvelun käyttöön.
Ensihoito vastaa muuttuvan toimintaympäristön tuomiin haasteisiin ja ikäihmisten akuutteihin ensihoitoa vaativiin tehtäviin perustamalla alue-ensihoitoyksiköitä sekä lisäämällä vierianalytiikkaa ja lääkehoitoa.
Päivystyksellistä hoitoa vaativan potilaan hoitoketjua kehitetään tiivistämällä ensihoidon yhteistyötä kiirevastaanottojen, akuuttiosastojen, kotisairaalan, päivystyksen ja ikäihmisten akuuttihoitoketjun kanssa. Lisäksi tehostetaan lääkärihelikopteritoimintaa sekä tehdään yhteistyötä pelastustoimen kanssa.
Potilaan tavoittamisaikojen lisäksi seurataan potilaiden hoitoa kuvaavia laatumittareita. Palvelutasopäätöksen toteumaa ja laatumittareita seurataan omavalvontasuunnitelmassa ja osavuosikatsauksissa.
Vuoden 2026 talousarvioon pääseminen edellyttää yhteensä 1,2 miljoonan euron säästöjä ensihoidossa. Säästöjä tavoitellaan organisoimalla uudelleen ensihoidon hallinto ja kenttäjohtojärjestelmä, optimoimalla valmiutta ja ottamalla käyttöön dynaaminen valmiusjärjestelmä. Lisäksi arvioidaan asemaverkostoa, koska muilla toimenpiteillä ei talousarvion mukaiseen 1,2 miljoonan euron säästöön päästä potilasturvallisesti.
Aluehallitus päätti käynnistää selvityksen ensihoidon hallinnon ja kenttäjohtojärjestelmän uudelleen arvioinnista, dynaamisen ensihoitovalmiuden käyttöönotosta, asemaverkoston uudelleen arvioinnista sekä näiden toimenpiteiden henkilöstövaikutuksista. Muutokset pannaan toimeen vasta, kun muutossuunnitelmat on käsitelty yhteistoiminnallisesti.
Hyvinvointikertomus kertoo asukkaiden hyvinvoinnista
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointikertomus vuosilta 2023–2025 perustuu asukkaiden hyvinvoinnista kerättyyn tietoon, tietojen analysointiin ja työskentelyyn eri sidosryhmien kanssa.
Kertomus kertoo viime vuosien tilanteen siitä, miten asukkaat voivat, miten asukkaiden hyvinvointi on muuttunut ja siitä, miten hyvinvointisuunnitelma vuosille 2024–2025 on toteutunut. Kertomusta hyödynnetään vuosien 2026–2030 hyvinvointisuunnitelman valmistelussa.
Aluehallitus hyväksyi hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnan esityksen ja esittää aluevaltuustolle Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointikertomuksen 2023–2025 hyväksymistä.
Lapin ja Pohteen tietohallintoyhteistyöstä solmitaan sopimus
Aluevaltuuston hyväksymässä talousarviossa vuodelle 2026 on strategisena tavoitteena hyväksyä sopimus Pohteen ja Lapin hyvinvointialueen yhteisestä tietohallinnosta viimeistään toukokuussa 2026. Yhteistyösopimuksessa sovitaan yhteisen tietohallinnon järjestämisestä hyvinvointialuelain mukaisena yhteistoimintana.
Sopimuksessa sovitaan muun muassa yhteisen tietohallinnon päätavoitteista ja -tehtävistä, yhteistyön tiekartasta, vuoden 2026 valmistelutehtävistä, johtamisesta ja päätöksenteosta, kustannusten jaosta sekä myöhemmin tehtävästä liikkeenluovutussopimuksesta.
Yhteisen tietohallinnon toimivaltaa käyttävät yhteisen tietohallinnon neuvottelukunta, johtokunta ja tietohallintojohtaja. Yhteisen tietohallinnon toimivalta edellyttää muutoksia Pohteen hallintosääntöön.
Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle, että se hyväksyy tietohallintoyhteistyön sopimuksen ja siitä johtuvat muutokset hallintosääntöön.
Päätösten voimaantulo edellyttää, että Lapin hyvinvointialue tekee vastaavanlaiset päätökset.
Muita päätöksiä
Aluehallitus merkitsi tiedoksi valtuustoaloitteisiin annetut vastaukset ja antaa ne tiedoksi aluevaltuustolle. Osa vastineista on vielä valmisteltavina.
Aluehallitus hyväksyi päivitykset palveluhinnastoon ja välisuoritehinnastoon. Hinnastot koskevat esimerkiksi muilta hyvinvointialueilta tai vakuutusyhtiöiltä laskutettavia hintoja.
Muut asiat hyväksyttiin esityslistan mukaan.
Kokousajat ja pöytäkirjat Pohteen sivuilla
Aluehallitus kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 10.2.2026.
Kokousajat, esityslistat ja tarkastetut pöytäkirjat löydät Pohteen verkkosivuilta aluehallituksen sivulta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka LuomaHyvinvointialuejohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 767 1609ilkka.luoma@pohde.fiMirja VehkaperäAluehallituksen puheenjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 512 1949mirja.vehkapera@pohde.fiJouko LuukkonenKonsernipalvelujen johtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 564 6947jouko.luukkonen@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohjois-Suomen hyvinvointialueiden johto hakee ratkaisuja kuljetuspalveluiden ongelmiin30.1.2026 15:56:01 EET | Tiedote
Pohjois-Suomen yhteistyöalueen hyvinvointialueiden aluevaltuustojen ja aluehallitusten puheenjohtajat sekä hyvinvointialuejohtajat kokoontuivat 30.1. yhteiskokoukseen käymään lävitse sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden toteuttamista yhteistyöalueella.
Hammashoidon päivystyksen puhelinnumero muuttuu30.1.2026 12:12:35 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen hammashoidon päivystys Oulun Dentopoliksessa ottaa käyttöön uuden puhelinnumeron 31.1.2026. Uusi numero on 08 669 3200, ja se palvelee kaikkia Pohjois-Pohjanmaan asukkaita kiireellisessä hampaiden ja suun hoidossa viikonloppuisin ja juhlapyhinä kello 10–15. Numeroon suositellaan soittamaan ennen Dentopolikseen lähtöä. Puhelimessa asiakkaalle tehdään hoidon tarpeen arviointi.
Lautakunta hyväksyi toiminta-avustukset ja lähetti hyvinvointikertomuksen aluehallituksen käsittelyyn29.1.2026 08:00:26 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta kokoontui 28.1.2026. Lautakunta päätti vuoden 2026 toiminta-avustusten jakamisesta ja lähetti hyvinvointikertomuksen edelleen aluehallituksen käsittelyyn.
Puutiaisaivotulehdusrokotukset saa jatkossa maksutta postinumeroalueella 9041029.1.2026 07:39:51 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on laajentanut tammikuussa 2026 kansallisen puutiaisaivotulehdusrokotusohjelman koskemaan Pohjois-Pohjanmaalla postinumeroaluetta 90410. Alueeseen kuuluu Oulussa osa Kaakkurista sekä Perävainio, Oulunlahti ja Oulun Kiviniemi. Kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvat TBE- eli puutiaisaivotulehdusrokotukset annetaan maksutta henkilöille, jotka asuvat tai oleskelevat alueella, jolla puutiaisaivotulehduksen riski on korkea. Maksuttoman perusrokotussarjan saa myös Raahen Preiskarissa ja Hailuodossa. Perusrokotussarjan ensimmäinen rokote kannattaa ottaa jo alkuvuodesta.
Aluehallitus hyväksyi OYSin uuden H-rakennuksen kehitysvaiheen aloittamisen28.1.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 27.1.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus päätti käynnistää OYS2030-uudistamisohjelmaan kuuluvan H-rakennuksen eli logistiikka- ja tukipalvelukeskuksen kehitysvaiheen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme