Helsinki luopuu laitoshoidosta ennakoitua nopeammin
4.2.2026 09:57:39 EET | Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala | Tiedote
Helsinki pystyy omassa toiminnassaan luopumaan laitoshoidosta kokonaan vuoden 2027 loppuun mennessä. Suurin osa nykyisistä laitoshoidon asukkaista siirtyy palveluasumisen asukkaiksi jo vuoden 2026 aikana.
Laitoshoitoa on Helsingissä tällä hetkellä tarjolla Kivelän-, Kustaankartanon ja Koskelan seniorikeskuksessa. Kaikkiaan laitoshoidon asukkaita on noin 440.
– Vielä loppuvuodesta näytti siltä, että emme saavuta vuoden 2027 takarajaa, mutta nyt tilanne on muuttunut. Saamme laitoshoidon purettua isolta osin jo vuoden 2026 aikana, seniorikeskusten johtaja Maritta Haavisto kertoo.
Vanhuspalvelulaki edellyttää laitoshoidosta luopumista. Suurin osa Helsingin ikääntyneiden ympärivuorokautisesta hoidosta on jo tällä hetkellä ympärivuorokautista palveluasumista.
Laitoshoidosta luovutaan ensiksi Kivelän ja Kustaankartanon seniorikeskuksissa, Koskela seuraa perässä
Kustaankartanon ja Kivelän laitoshoidon asiakkaat siirtyvät ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakkaiksi jo kevään 2026 aikana. Koskelassa laitoshoidosta luovutaan, kun uusi seniorikeskus valmistuu syksyllä 2027.
Muutos vaikuttaa ensisijaisesti siihen, miten ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakasmaksu määräytyy ja mitä palveluja se sisältää.
– Asiakasmaksu sisältää aina muun muassa ympärivuorokautisen hoidon yksilöllisen tarpeen mukaan, ruuan, siivouksen, vaatehuollon, toimintakykyä ja sosiaalista kanssakäymistä edistävän toiminnan, Haavisto kertoo.
Palveluasumisessa asiakkaat solmivat vuokrasopimuksen kaupungin kanssa ja maksavat itse lääkkeet, terveydenhuollon asiointimaksut, kuljetukset sekä esimerkiksi parturi- ja kampaamopalvelut.
– Tavoitteena on tarjota asukkaille kodikkaampi ja rauhallinen asumisympäristö sekä vahvistaa itsemääräämisoikeutta, Haavisto toteaa.
Kivelän laitoshoidon tiloista luovutaan – asukkaat väistötiloihin Oulunkylään
Kivelän seniorikeskuksen tiloista luovutaan, sillä ne eivät enää täytä pitkäaikaisen ympärivuorokautisen hoidon vaatimuksia eikä peruskorjaus ole kannattavaa. Pitkäaikaisen asumisen asukkaat muuttavat väistötiloihin Oulunkylään. Samalla tontilla sijaitsee Kustaankartanon seniorikeskus.
– Ymmärrämme, että muutokset voivat herättää kysymyksiä. Järjestämme keväällä infotilaisuuksia Kivelässä ja Kustaankartanossa. Sosiaaliohjaajat vastaavat kysymyksiin ja tukea ja tietoa on saatavilla, Haavisto vakuuttaa.
Osaltaan muutto johtuu myös keskustan seniorikeskus -hankkeen viivästymisestä.
Lisätietoja antaa
Seniorikeskusten johtaja Maritta Haavisto, p. 09 310 44450
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-SaariViestintä- ja osallisuuspäällikkö
Puh:09 310 42240jaana.juutilainen-saari@hel.fiOuti HuidaPalvelu- ja henkilöstöviestintäpäällikkö
Puh:09 310 27979outi.huida@hel.fiHelsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella
Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Helsingfors social- och sjukvårdstjänster under påsken30.3.2026 13:01:40 EEST | Pressmeddelande
Helsingforsborna får de social- och hälsovårdstjänster de behöver även under påsken.
Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut pääsiäisenä30.3.2026 13:01:40 EEST | Tiedote
Helsinkiläiset saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut myös pääsiäisenä.
Snabbare tillgång till vård och servicereform: Social-, hälsovårds- och räddningssektorns år 202527.3.2026 08:32:50 EET | Pressmeddelande
Helsingfors social-, hälsovårds- och räddningssektors år 2025 gick utmärkt. Vi reformerade modigt våra tjänster och utvecklade mer kostnadseffektiva metoder. Nu nås hälsostationerna på kortare tid, droganvändare erbjuds nya serviceformer och räddningsväsendets beredskapsnivå har förbättrats.
Nopeammin hoitoon ja uudistuksia palveluihin: sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan vuosi 202527.3.2026 08:32:50 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen vuosi 2025 sujui erinomaisesti. Uudistimme palvelujamme rohkeasti ja kehitimme kustannustehokkaimpia toimintatapoja. Nyt terveysasemille saa yhteyttä nopeammin, huumeiden käyttäjille tarjotaan uudenlaisia palveluja ja pelastustoimen toimintavalmius on entistä parempi.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 24.3. kokouksen päätöstiedote24.3.2026 18:53:06 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 24. maaliskuuta 2026. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme