SDP:n apulaispormestari Laisaari: Laitamme Itiksen alueen kukoistamaan
3.2.2026 16:45:00 EET | SDP Helsinki | Tiedote
Itäkeskuksen ja Puotinharjun alue uudistuu, ja Itäkeskuksen joukkoliikenneterminaalin arkkitehtuurikilpailu käynnistyy syksyllä. Kaupunkiympäristön apulaispormestari Johanna Laisaaren mukaan vastaavia toimia tarvitaan vielä enemmän ympäri Helsinkiä.

Itä-Helsinki on saanut hyviä uutisia viime päivinä. Maanantaina Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi Stoan ja Puhoksen alueen asemakaavan. Kaavan myötä alue virkistyy huomattavasti. Siitä tulee elinvoimaisempi, houkuttelevampi, monipuolisempi ja kaupunkimaisempi ympäristö, jossa yhdistyvät kulttuuri, kaupallinen toiminta ja asuminen.
– Erityisesti Puhos on kyllä pitkään ollut uusimisen tarpeessa. Olen onnellinen, että tämän kaavan myötä parannamme koko aluetta, kertoo kaupunkiympäristön apulaispormestari Johanna Laisaari.
Toinen hyvä uutinen liittyy Itäkeskuksen suureen joukkoliikenneterminaaliin. Se saa tulevaisuudessa uuden ilmeen, josta järjestetään arkkitehtuurikilpailu.
– Itäkeskuksen joukkoliikenneterminaalin kehittämisen toteutus arkkitehtuurikilpailun avulla on yksi konkreettinen askel kohti Itäkeskuksen uutta kukoistusta. Haluamme panostaa Idän sydämen kehittämiseen, Laisaari sanoo.
Kilpailun tavoitteena on luoda nykyisen metroaseman ympäristöön kaupunkikuvallisesti kiinnostavaa ja alueelle vahvaa identiteettiä luovaa ratkaisua. Syksyllä alkava kilpailu järjestetään yleisenä arkkitehtuurikilpailuna. Asukkaat ja joukkoliikenteen käyttäjät pääsevät kommentoimaan ehdotuksia kilpailun aikana.
Lähiöihin panostamisessa on Helsingin tulevaisuus
Apulaispormestari Laisaari kertoo oman reseptinsä Helsingin valoisan tulevaisuuden varmistamiseksi. Kasvava kaupunki vaatii panostuksia asuinalueiden eriarvoistumisen torjuntaan.
– Meidän on rakennettava kohtuuhintaisia asumismuotoja sekoittaen ympäri Helsinkiä. Lisäksi meidän täytyy tehdä investointeja, uusimisia ja remontteja asemanseutuihin ja lähiöihin, jotta niiden elin- ja vetovoima kasvaa, Laisaari kertoo.
Lähiöiden kunnianhimoisista kehitysprojekteista on onnistumisia lähihistoriasta.
– Meille sosialidemokraateille rakas Myllypuro on oivallinen esimerkki siitä, miten asuinrakentamisella, palveluiden parantamisella, lukion ja AMK-kampuksen rakentamisella sekä ostarin ja metroaseman uusimisella saimme alueen kukoistamaan. Näitä keinoja tulee käyttää kaupunkikehitysalueilla ympäri Helsingin, Laisaari toteaa.
Helsingin kasvu vaatii panostuksia uusiin asuntoihin.
– Tänä vuonna meillä menee 700 000 asukkaan raja rikki. Asuinrakentaminen on edelleen jäissä, ja hallituksen toimet ovat jääneet köyhiksi. Tarvitsemme kipeästi asuntoja. Olisi tärkeää, että kohtuuhintaista asumista rakennettaisiin sekoittaen ympäri Helsinkiä, juuri kuten me sosialidemokraatit syksyllä Hernesaaren tapauksessa onnistuneesti esitimme. Sinne tulee nyt myös kohtuuhintaista asumista, Laisaari sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna Laisaarikaupunkiympäristön apulaispormestari
Puh:040 352 4883johanna.laisaari@hel.fiRosamari Rissanenerityisavustaja
Puh:040 717 00 10rosamari.rissanen@hel.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP Helsinki
SDP:n Niilo Toivonen: Ruokahävikin lisääminen ei ole ilmastoteko26.1.2026 17:33:33 EET | Tiedote
Kasvipohjaisten vaihtoehtojen lisääminen on tärkeä ilmastoteko, mutta sen toteutustapa ratkaisee. SDP Helsingin valtuustoryhmän 1. varapuheenjohtaja Niilo Toivonen korostaa huoltovarmuuden merkitystä ja kaupunkilaisten huomioimista, kun kasvipainotteista ruokaa lisätään Helsingin hankinnoissa.
SDP:n Minna Salminen: Edellytämme henkilöstön huomioimista ja reiluutta Helenin muutosneuvotteluissa20.1.2026 12:08:02 EET | Tiedote
SDP Helsingin valtuustoryhmän 2. varapuheenjohtaja Minna Salminen toivoo, että henkilöstövaikutuksia pyrittäisiin lieventämään erityisesti nyt, kun Suomen työttömyys on Euroopan korkeinta.
SDP:n apulaispormestari Laisaari: Panostukset kohtuuhintaisempaan ja kaikille reilumpaan asumiseen etenevät12.1.2026 16:19:29 EET | Tiedote
Orpon hallituksen leikkaukset ja HITAS-järjestelmästä luopuminen ovat lisänneet Helsingille tarvetta panostaa välimallin asumiseen ja sekoittavan, monipuolisen asuntotuotannon turvaamiseen. SDP:n ansiosta asia etenee.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Satamatunnelin asemakaavan10.12.2025 20:34:18 EET | Tiedote
Demariryhmän puheenjohtaja Elisa Gebhard kehuu ryhmän sisäistä prosessia ja henkeä, jossa jokaisella valtuutetulla oli mahdollisuus muodostaa oma kantansa.
Helsinkiläisten työttömyyden kasvu on taitettava2.12.2025 12:31:27 EET | Tiedote
Helsingin sosialidemokraatit ry Syyspiirikokouksen julkilausuma 29.11.2025
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme