Taiteen kimppakämppä HARJU ROOMIES tuo kuoleman teemat Harjun vanhalle ruumishuoneelle
4.2.2026 09:17:54 EET | Helsingin Kaupunkitilat Oy | Tiedote
HARJU ROOMIES on monitaiteellinen näyttely- ja esityskokonaisuus Harjun vanhalla ruumishuoneella 7.–28.2.2026. Forum Boxin jäsentaiteilijoiden ryhmänäyttelyn lisäksi ”taiteen kimppakämppään” asettuvat helmikuuksi Jenni Kivelä & Kiltit ihmiset, Höyhentämö sekä Recover Laboratory.

Forum Boxin ryhmänäyttely on nimeltään Statutum est hominibus mori. Se on latinaa ja merkitsee: ihmisen osaksi on säädetty kuolla. Tämä teksti löytyy ruumishuoneen sisäänkäynnin yläpuolelta.
– Harjun vanha ruumishuone tilana, kuolema ja siihen liittyvät kokemukset ovat puhutelleet taiteilijoitamme. Näyttelyn työt on valittu tilan ehdoilla ja sen arkkitehtuuria kunnioittaen, kertoo yksi näyttelyn kuraattoreista, taidehistorioitsija FT Juha-Heikki Tihinen.
Esillä on yhteensä kahdenkymmenenkolmen Forum Boxin jäsentaiteilijan teoksia: maalauksia, veistoksia, installaatioita, videoita ja performansseja.
Näyttelyn lisäksi tilassa on tarjolla helmikuussa monipuolista kokeellista esitys- ja performanssitaidetta kuolemateeman äärellä. Esimerkiksi Jenni Kivelän Huone jossa me tavataan kutsuu yleisönsä yhteiseen muistotilaisuuteen. Höyhentämö-kollektiivi tuo puolestaan Harjuun mm. koreografi Minja Mertasen Yksi alku ja neljä loppua -butotanssiesityksen kuolemasta ja elämän syklisyydestä. Recover Laboratoryn metallivaluperformanssissa nähdään miten alumiiniveistokset syntyvät. Piirakkakerhon Värssypajassa pohditaan ajan rajallisuutta, unelmoinnin tärkeyttä ja oman elämän merkityksellisyyttä. Keskusteluja kuolemasta voi käydä kuolindoula Elli Isokosken kanssa.
HARJU ROOMIES on osa Helsingin Kaupunkitilat Oy:n kokeilua, jossa Harjun vanhalle ruumishuoneelle kartoitetaan uutta käyttötarkoitusta.
Tutustu koko HARJU ROOMIES -ohjelmistoon:
https://forumbox.fi/2026/01/27/harju-roomies/
STATUTUM EST HOMINIBUS MORI
7.2.–28.2.2026 Harjun vanha ruumishuone (Aleksis Kiven katu 3, Helsinki)
ti–su klo 12–17. Vapaa pääsy
Taiteilijat: Sampo Apajalahti I Petteri Cederberg I Petri Eskelinen I Kaisaleena Halinen I Taru Happonen I Mika Hytti I Kaisu Koivisto I Thomas Nyqvist I Milla-Kariina Oja I Pilvi Ojala I Piirakkakerho I Vesa-Pekka Rannikko I Satu Rautiainen I Simo Ripatti I Hermanni Saarinen I Seppo Salminen I Antti Tanttu I Kain Tapper I Nora Tapper I Paula Tella I Pauliina Turakka Purhonen I Kristiina Uusitalo I Maija Vainonen I Magdalena Åberg
Lisätiedot:
Forum Box
Toiminnanjohtaja Kamilla Billiers, 0503139075, kamilla.billiers@forumbox.fi
Helsingin Kaupunkitilat Oy
Kehityspäällikkö Anna Pakarinen, +358 50 588 2561, anna.pakarinen@kaupunkitilat.fi
Avainsanat
Kuvat


Tietoja julkaisijasta
Helsingin Kaupunkitilat Oy vuokraa ja kehittää kaupungin kulttuurihistoriallisesti merkittäviä tiloja, alueita ja kauppapaikkoja. Yhtiön omistaa Helsingin kaupunki. Kohteitamme ovat Torikorttelit, Teurastamo, Tukkutorin alue, Hakaniemen kauppahalli, Vanha kauppahalli, Hietalahden kauppahalli sekä torit. Tehtävänämme on kasvattaa Helsinkiä vetovoimaisemmaksi ja kilpailukykyisemmäksi kehittämällä kaupunki- ja ruokakulttuuria, sekä tori- ja kauppahallitoimintaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin Kaupunkitilat Oy
Graffiti- ja katutaiteen mestareiden töitä esillä Harjun ruumishuoneella13.1.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Katutaidegalleria All City Agency on avannut ovensa Harjun vanhalla ruumishuoneella. Pitkän linjan graffitimaalarit toivottavat ohikulkijat tervetulleiksi tutustumaan urbaaniin taiteeseen.
Joulutoreilla on riittänyt vilinää. Mantalla ja Kauppatorilla jouluttaminen jatkuu loppiaiseen asti22.12.2025 11:20:32 EET | Tiedote
Vaikka Tuomaan Markkinat ovatkin tältä vuodelta pian ohi, joulutunnelmointi jatkuu vielä Helsingin merellisessä ydinkeskustassa. Mantan joulutori ja Kauppatorin joulukojut ilahduttavat kaupunkilaisia ja matkailijoita aina loppiaiseen asti.
Teurastamon joulumarkkinoilla mukana ennätysmäärä myyjiä15.12.2025 15:39:47 EET | Tiedote
Teurastamon perinteiset joulumarkkinat kutsuvat nauttimaan jouluisesta tunnelmasta joulunalusviikonloppuna 20.–21.12.2025. Tänä vuonna markkinoilla on ennätysmäärä myyjiä tarjoten löytöjä ruokaherkuista käsitöihin ja uniikkeihin lahjaideoihin.
Harjun vanhasta ruumishuoneesta tulee yhteisöllinen klubitalo joulu-tammikuuksi4.12.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Tapahtumatuotannon konkareista koostuva Öljyymö-kollektiivi pitää Harjun vanhan ruumishuoneen ovet auki ja saranat rasvattuina joulu-tammikuussa. Tilassa testataan mm. yhteisölähtöisen tapahtumatuotantokulttuurin mallia ja sen uusia rahoitustapoja.
Manta kutsuu herkuttelemaan! Uusi joulutori avautuu 5.12. ja jatkuu loppiaiseen asti2.12.2025 13:47:14 EET | Tiedote
Ensimmäistä kertaa järjestettävä Mantan joulutori levittäytyy Havis Amandan patsaan ympärille koko juhlasesongin ajaksi 5.12.2025 - 6.1.2026. Kauppatorin kupeessa nautitaan joulun mauista ja kauniista merellisestä Helsingistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme