EU-sääntely ei saa pysäyttää kriittistä infraa – vaikuttamista EU:n piirissä tiivistettävä entisestään
4.2.2026 09:12:13 EET | Rakennusteollisuus RT ry | Tiedote
EU:n liikennepäästösääntely on joutunut kovaan testiin Pohjois-Euroopan paukkupakkasissa. AdBlue-järjestelmien vauriot kylmällä säällä käyvät kalliiksi yrityksille, mutta haastavat myös huoltovarmuutta ja turvallisuutta. INFRA pitää tilannetta tärkeänä muistutuksena siitä, että Suomen EU-vaikuttamista on tiivistettävä entisestään uusia kumppanuuksia rakentaen.

”Kun päästösääntely ei toimi arktisissa olosuhteissa, vaarantuvat myös yhteiskunnan kriittiset toiminnot. Tämä on selvä viesti siitä, että Suomen on ajettava EU:ssa määrätietoisemmin pohjoisia erityisolosuhteita yhdessä eri kumppaneiden kanssa”, sanoo INFRA ry:n toimitusjohtaja Paavo Syrjö.
EU edellyttää dieselajoneuvoissa pakokaasujen puhdistusjärjestelmää, joka käyttää ureapohjaista AdBlue-liuosta. Se jäätyy noin -11 °C:ssa aiheuttaen laiterikkoja ja lisäkustannuksia yrityksille.
”Pohjolassa kylmä talvi ei ole poikkeusolo vaan arkea. Väylien hoidon ja kunnossapidon sekä vesi-, viemäri-, kaukolämpö-, sähkönsiirto- ja tietoliikenneverkostojen korjausten pitää onnistua kaikissa olosuhteissa. Nyt EU:n edellyttämät menettelyt voivat vaikeuttaa jopa kriittisestä infrasta huolehtimista.”
Maa- ja vesirakennusalan yrityksiä edustava INFRA oli mukana, kun suomalaismepit sekä liikenne- ja kuljetusalan edunvalvojat järjestivät aiheesta keskustelutilaisuuden Brysselissä 3.2. INFRA on osa Rakennusteollisuus RT:tä, joka edustaa rakennusalaa Elinkeinoelämä EK:ssa.
”Kun AdBlue-laitteisto hajoaa, koneilla työskentely loppuu välittömästi. Tähän ongelmaan on saatava pikainen ratkaisu. Koneilla pitää kyetä jatkamaan työskentelyä, vaikka laitteisto olisi tilapäisesti poissa käytöstä. Pidemmällä tähtäimellä paremmin pakkasta kestävän liuoksen hyväksyminen toisi ongelmaan ratkaisun”, tilaisuudessa puhunut Syrjö sanoo.
”Toimiva infra Pohjolassa on koko Euroopan etu”
Useat suomalaismepit ovat tehneet määrätietoista työtä AdBlue-ongelmien ehkäisemiseksi. Suomen ääni on silti rajallinen yksinään ja myös silloin, kun rinnalla on toinen arktinen EU-maa Ruotsi.
Ilmastonmuutos ja muuttunut geopoliittinen tilanne korostavat jatkossa entisestään Pohjolan strategista merkitystä Euroopalle. Suomen ja Ruotsin on siksi osattava tehdä yhä tiiviimpää ja ennakoivempaa yhteistyötä, ja myös sellaisten EU-maiden kanssa, jotka eivät suoraan jaa samoja olosuhteita.
”Ystäviä ja ymmärtäjiä tarvitaan tulevaisuudessa vaikkapa Pohjoisen Euroopan saavutettavuuteen liittyvissä kysymyksissä. Meidän pitää ennakoiden ja laaja-alaisesti verkostoituen vahvistaa komission ymmärrystä siitä, että toimiva infra Pohjolassa on koko Euroopan etu”, Paavo Syrjö muistuttaa.
”Tärkeät eurooppalaiset tavoitteet eivät saa hyytyä pakkaseen kuten AdBlue-asiassa on käynyt. EU-politiikan on kestettävä myös Pohjolan todellisuus.”
Yhteyshenkilöt
Paavo SyrjöToimitusjohtaja, INFRA ry
Puh:+358 40 560 1803paavo.syrjo@rt.fiLiitteet
Linkit
Lisätietoa julkaisijasta
Rakennusteollisuus RT ry edustaa laajasti rakennusalan yrityksiä elinkeinopoliittisissa, teknisissä ja työmarkkina-asioissa. RT-liittoyhteisöön kuuluu kuusi toimialaa: Talonrakennusteollisuus, Infra, Rakennustuoteteollisuus, LVI-tekninen urakointi, Talotekninen teollisuus ja kauppa sekä Pinta. Toimialojen yhteensä lähes 3 000 jäsenyrityksen palveluksessa on 60 000 henkilöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusteollisuus RT ry
Rakennetun ympäristön digitalisaatio -hanke mullistaa alan toimintatapoja ja nostaa tuottavuutta3.2.2026 12:15:00 EET | Tiedote
Kiinteistö- ja rakentamisalan tähän asti suurimmassa digitalisaatiohankkeessa rakennetaan perustaa vakioidulle, yhteentoimivalle ja koneluettavalle tiedolle. Tavoitteena on löytää konkreettisia keinoja tukea työtä niin työmailla kuin toimistoilla sekä parantaa koko arvoketjun tuottavuutta, laatua ja asiakaskokemusta.
Rakennusalan työturvallisuuskilpailut edistävät turvallisuutta - valtakunnallisessa talonrakentamisen kisassa voittajakolmikko äärimmäisen tasainen28.1.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Valtakunnallisessa rakennusalan työturvallisuuskilpailussa palkitaan vuosittain rakennustyömaa, jolla työturvallisuusasiat on hoidettu esimerkillisellä tavalla. Turvallisuuskilpailujen kärjessä on tahkottu aiemminkin kovia tuloksia, mutta tämänvuotisista päätuomari tuli erityisen onnelliseksi.
Matti Loukkola nimitetty Taltekan toimitusjohtajaksi27.1.2026 08:15:00 EET | Tiedote
Talotekninen teollisuus ja kauppa ry:n toimitusjohtajana ja Rakennusteollisuus RT:n johtoryhmän jäsenenä aloittaa helmikuun alussa Matti Loukkola.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme