Apetit Kotimainen Järvikalapihvi – kotimaisten kalavalintojen puolesta jo 10 vuotta
5.2.2026 10:00:00 EET | Apetit Oyj | Tiedote
Apetit Kotimainen Järvikalapihvi täytti alkuvuodesta 10 vuotta. Alkujaan hoitokalastetun särjen hyödyntämiseksi kehitetty tuote tuotiin ammattikeittiöiden valikoimiin vuoden 2016 tammikuussa ja vähittäiskauppaan syksyllä 2018. Pyhäjärven särki sai WWF:n Kalaoppaassa erityismaininnan ympäristöystävällisestä vaihtoehdosta suuren mittakaavan valtamerikalastukselle.

Järvikalapihvi on myöhemmin saanut seurakseen Apetit Kotimainen Järvikalapuikon sekä Itämeren silakasta valmistetut kalapuikon ja -pihvin. Apetitin ammattikeittiöille suunnatuista lähikalatuotteista on tullut suosittuja erityisesti koulujen ja päiväkotien teemapäivinä. Itämeripäivänä 2021 ympäri Suomea syötiin yhteensä yli miljoona Itämeren silakasta valmistettua kalapuikkoa.
”Tarve kotimaisen kalan kulutuksen lisäämiseksi ei ole kymmenessä vuodessa hävinnyt, vaikka uusia innovatiivisia tuotteita erityisesti särkikaloista onkin tullut. Lautasillamme on edelleen liikaa tuontikalaa sen sijaan, että hyödyntäisimme monipuolisesti kotimaista kalaa”, Apetitin tuotekehitys- ja portfoliopäällikkö Hanna Pere sanoo.
Järvikalapihvillä haluttiin tuoda lisää helppoja vaihtoehtoja kotimaisen kalan käytön lisäämiseksi.
”Suomalaiset haluaisivat syödä enemmän kotimaista kalaa, mutta saatavuus ja kalan käsittely koetaan yleisesti haasteina. Järvikalapihvin maku on maukas ja puhdas. Tämä saattaa yllättää monet, jotka eivät ole tottuneet arvostamaan särkeä ruokakalana”, Apetitin brändi- ja tuoteryhmäpäällikkö Wilhelmiina Ritala sanoo.
Kun Järvikalapihvi vuonna 2016 lanseerattiin, hankittiin kaikki pihveissä käytetty kala Säkylän Pyhäjärvestä. Särki oli perinteisesti ammattikalastuksen sivusaalista, jolle ei elintarvikekäyttöä löytynyt.
”Järvikalapihvi mahdollisti Pyhäjärven ammattikalastajille särjen kaupallisen, taloudellisesti kannattavan kalastuksen. Sen myötä tarve erilliselle hoitokalastukselle väheni. Yhdessä muiden monipuolisten vesienhoitotoimien kanssa kalastus on osaltaan turvannut Pyhäjärven veden laadun säilymisen hyvänä. Mökkiläiset, uimarit ja muut järven käyttäjät ovat olleet kiitollisia”, Pyhäjärvi-instituutin toiminnanjohtaja Teija Kirkkala sanoo.
Luonnonvarakeskus toteutti vuonna 2020 Apetitin tilauksesta ympäristöjalanjälkitutkimuksen Järvikalapuikon vaikutuksista. Tutkimuksen tulokset antoivat vahvistuksen siitä, että tuotteella on positiivisia vaikutuksia rehevöitymisen hillitsemisessä.
Kotimainen järvestä ja mereltä pyydetty särki saavat WWF:n kalaoppaassa vihreän liikennevalon. Kalaoppaan vuoden 2025 päivityksen yhteydessä Säkylän Pyhäjärvestä pyydetty särki sai Kalaoppaaseen erityismaininnan ympäristöystävällisenä vaihtoehtona suuren mittakaavan valtamerikalastukselle.
Yhteyshenkilöt
Miika KemiläViestintä- ja vastuullisuusjohtajaApetit Oyj
Puh:+358104024044miika.kemila@apetit.fiApetit on suomalainen elintarvikeyhtiö, joka perustaa toimintansa ainutlaatuiseen ja kestävään arvoketjuun. Toimimme tiiviissä yhteistyössä alkutuotannon kanssa kotimarkkinoillamme Suomessa ja Ruotsissa. Luomme kasviksista hyvinvointia tuottamalla herkullisia ja arkea pelastavia ruokaratkaisuja. Jalostamme rypsistä ja rapsista laadukkaita kasviöljyjä sekä rapsipuristeita. Apetit Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsingissä. Lue lisää: apetit.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Apetit Oyj
Apetit Oyj:n tammi-kesäkuun 2026 puolivuosikatsauksen julkistaminen 21. elokuuta 202614.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Apetit Oyj:n puolivuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2026 julkistetaan perjantaina 21.8.2026 klo 8.30. Puolivuosikatsaus on luettavissa julkistamisen jälkeen yhtiön verkkosivuilla apetit.fi.
Publishing of Apetit Plc’s Half-Year Report for January-June 2026 on 21 August 202614.8.2026 08:00:00 EEST | Press release
Apetit Plc will publish its Half-Year Report for January-June 2026 on Friday, 21 August 2026 at 8:30 a.m. The report can be found on the company’s website at apetit.fi after its publishing.
Apetitin suosikkituote sai uuden version – uusi Värikäs Peruna & keittokasvikset tuo lisää keittoja ruokalistalle30.7.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Uutuustuote Apetit Värikäs Peruna & keittokasvikset (750 g) uudistaa Apetitin klassikon ja monipuolistaa keittoreseptejä. Uutuudessa perunan rinnalle on tuotu porkkanaa, vihreitä papuja, paprikaa ja sipulia. Lähes 20 vuotta suomalaisten arkea pelastanut Apetit Kotimainen Peruna & keittokasvikset on jo vuosia ollut Apetitin suosituin pakastekasvistuote.
Pakasteherneen puinti on käynnistynyt10.7.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Kotimaisen pakasteherneen puinti käynnistyi tänä vuonna Mynämäeltä, Varsinais-Suomesta. Pakasteherneen puinti ja satokausituotanto ovat Apetitin pakastetehtaan intensiivisin kausi, sillä herneen tie pellolta pakkaseen kestää vain noin kaksi tuntia ja sekä puintitiimi että tehdas työskentelevät ympäri vuorokauden. Tavoitteena on, että herneen makeus ja kovuus ovat puintihetkellä parhaimmillaan.
Apetit on sopinut Kantvikin kasviöljypuristamon biohöyrylaitoksen myynnistä ja pitkäaikaisesta energiantoimitussopimuksesta30.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Apetit on sopinut Kantvikin kasviöljypuristamolla sijaitsevan biohöyrylaitoksen myynnistä Adven Oy:lle. Apetit ja Adven ovat samalla sopineet pitkäaikaisen energiantoimitussopimuksen. Biohöyrylaitos valmistui vuonna 2021.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme