Vasemmistoliitto

Vasemmistoliiton Minja Koskela: Työttömyyskriisin ja lisääntyvän köyhyyden todellisuus ei näkynyt valtiopäivien avajaispuheissa

4.2.2026 14:42:55 EET | Vasemmistoliitto | Tiedote

Jaa

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelan mielestä valtiopäivien avajaispuheissa ei näkynyt se lisääntyvän köyhyyden, leventyvien varallisuuserojen ja massatyöttömyyden Suomi, joka on suurimmalle osalle suomalaisista tuttua.

Kansanedustaja Minja Koskela
Kuva: Antti Yrjönen

− Suomessa on työttömyyskriisi, hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset ovat syrjäyttämässä osan suomalaisista pysyvästi ja sosiaali- ja terveyspalveluita heikennetään jatkuvasti. Tämä arjen todellisuus jäi puuttumaan puhemiehen sanoista tänään, Koskela sanoi.

Presidentin puheen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa osiossa Koskela näki positiivisia piirteitä. Vasemmistoliitto on nostanut systemaattisesti esiin Yhdysvaltojen nykyhallinnon luomaa uhkaa Euroopalle. Koskelan mielestä oli oikein hyvä, että presidenttikin nosti puheessaan esiin Yhdysvaltojen tilanteen.

− Kun ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko nyt avataan, on eduskunnalla tilaisuus pohtia tarkasti muuttunutta toimintaympäristöä. Tälle selonteon käsittelykierrokselle tarvitaan kunnollisia ja moniäänistä asiantuntijakuulemisia ja oikeaa keskustelua Suomen tilanteesta ja asemasta, Koskela sanoi.

Koskela olisi kuitenkin toivonut puheilta vahvempaa painotusta ilmastokriisin uhkaan.

− Ilmaston kuumeneminen tulee uhkaamaan koko kansainvälistä järjestystä lähitulevaisuudessa ja Euroopan ja Suomen toimet sen suhteen ovat edelleen täysin alkutekijöissään.

Koskelan mielestä Suomen politiikkaan tarvitaan täyskäännös, jotta nykyiseen monitahoiseen kriisitilanteeseen saadaan vastattua.

− Orpon ja Purran hallitus on näyttönsä antanut ja jälki on kauheaa katsella. Nyt on tärkeää ottaa uusi suunta mitä pikimmiten. Siksi vasemmistoliitto lähtee siitä, että meillä ei ole aikaa odotella vuotta eduskuntavaaleihin. Teemme kaikkemme kaataaksemme opposition voimin hallituksen jo tänä keväänä, Koskela sanoi.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye