Encore! Klassikoita ja nykytaidetta avautuu Tampereen taidemuseossa 7.2.2026
5.2.2026 08:00:00 EET | Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo | Tiedote
Encore! on Tampereen taidemuseon kevään laaja kokoelmanäyttely, joka kuljettaa katsojan suomalaisen kuvataiteen ja kulttuurin murroskohtiin 1810-luvulta 2020-luvulle. Kolmeen kerrokseen levittäytyvä kokonaisuus esittelee Tampereen taidemuseon ja kaupungin kokoelmien maalauksia, veistoksia, grafiikkaa sekä valokuva- ja mediataidetta lähes 90 taiteilijalta. Mukana on myös harvoin nähtyjä teoksia Tampereen Raatihuoneelta.

Näyttely esittelee erityisesti kokoelman taidehistoriallisia merkkiteoksia asettaen keskiöön suomalaisen esittävän taiteen suositut aihepiirit: maiseman, maalaiselämän, kansankuvauksen, Kalevala-tulkinnat, muotokuvan, asetelman, kaupunkilaiselämän sekä esoteerisuuden ja ihmisten väliset suhteet. Ripustuksessa on luotu mielenkiintoisia rinnastuksia klassikkoteosten ja nykytaiteen välille. Encore! on samalla viimeinen näyttely nykyisessä museorakennuksessa ennen peruskorjausta ja uudisrakentamista. Näyttelyn päätyttyä museo sulkeutuu noin neljäksi vuodeksi, ja tuona aikana näyttelyitä järjestetään väliaikaisissa tiloissa ja kaupunkitilassa.
Suomessa 1800-luvun alussa kansallisuusaate ja -romantiikka nostivat maiseman ja luonnon keskeiselle sijalle kuvataiteessa. Tätä heijastavat muun muassa Fanny Churbergin, Berndt Lindholmin ja Akseli Gallen-Kallelan teokset, joissa suomalainen luonto ja myyttinen erämaa rakentavat kuvaa kansallisesta identiteetistä. 1800-luvulla kuvataiteelle sopivaksi aiheeksi katsottiin myös kohtaukset Kalevalasta, joiden avulla pyrittiin kuvaamaan kansallisromantiikan hengessä myyttistä suomalaista sankariaikaa.
1800-luvun lopun muuttoliikkeen myötä kaupunkilaisuudesta ja uudenlaisesta urbaanista elämäntavasta tuli vähitellen kuvataiteen aihe. Elin Danielson-Gambogin Tammerkoski-aiheet vuodelta 1903 ovat varhaisia esimerkkejä Tampereen kaupungin kuvaamisesta osana modernisoituvaa Suomea.
Maiseman ja mytologisten hahmojen ohella taiteen suosittu aihe eri aikoina on ollut ihminen. Ihmiskuvaus saa näyttelyssä monia muotoja kansantyyppien ja arkisen työn kuvauksista muotokuviin, joita edustaa muun muassa Albert Edelfeltin ja Tampereen ensimmäisen ammattitaiteilijan Kaarlo Vuoren muotokuvataide. 1900-luvun vaihteessa ja sen jälkeen ihmisen sisäinen kokemus, symbolistiset ja esoteeriset sisällöt nousevat esiin esimerkiksi Hugo Simbergin teoksissa. Vertauskuvallisia sisältöjä on kuvattu taiteen historiassa myös asetelmissa. Niihin on ladattu erilaisia merkitystasoja, kuten muistutuksia elämän katoavaisuudesta ja rajallisuudesta ja myös sen yltäkylläisyydestä.
Nykytaiteessa ihmiskuvaus jatkuu, mutta se saa ajankohtaisia, kaupunkilaisia ja yhteiskunnallisia painotuksia. Teokset tarkastelevat ihmisten välisiä suhteita, kohtaamisia ja yksinoloa. Ihmiskuvauksen avulla on tuotu esiin myös yhteiskunnallisia kysymyksiä ja rooleja, identiteettiä ja sukupuolen monimuotoisuutta. Teosten kuvaamat urbaanit kohtaamiset yhdessä Kaija Papun virkatun poliisiauton PI541 (2012) kanssa muodostavat museon alimman kerroksen näyttelytilaan eräänlaisen kuvitteellisen kaupunkimiljöön.
Encore!-näyttelyssä klassikkoteosten ja nykytaiteen rinnastukset tekevät näkyväksi, miten taiteen aiheet, ilmaisutavat ja merkitykset ovat muuttuneet – ja toisaalta jatkuneet – eri aikakausien läpi.
Encore! Klassikoita ja nykytaidetta kokoelmista
7.2.–14.6.2026
Tampereen taidemuseo
Encore!-näyttelyn klassikkotaiteilijoita ovat mm. Elin Danielson-Gambogi, Albert Edelfelt, Akseli Gallen-Kallela, Magnus Enckell, Pekka Halonen, Tove Jansson, Eero Järnefelt, Hjalmar Munsterhjelm, Jussi Mäntynen, Laila Pullinen, Juho Rissanen, Helene Schjerfbeck, Hugo Simberg, Maria Wiik sekä Ferdinand ja Magnus von Wright. Kansainvälistä taidetta edustavat Ivan Aivazovski ja Ilja Repin.
Nykytaiteilijoista ovat mukana mm. Emma Ainala, Petri Ala-Maunus, Terhi Asumaniemi, Helena Hietanen, Liisa Hietanen, Matti Kalkamo, Anssi Kasitonni, Kaisu Koivisto, Teemu Mäenpää, Rauha Mäkilä, Esko Männikkö, Kaija Papu, Elina Ruohonen, Heli Ryhänen, Teemu Saukkonen, Kim Simonsson ja Kirsti Tuokko.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Virpi NikkarinäyttelypäällikköTampereen taidemuseo ja Muumimuseo
Puh:+358 (0)40 800 4389virpi.nikkari@tampere.fiKuvat






Tampereen taidemuseo
Tampereen taidemuseo järjestää vaihtuvia näyttelyitä taiteen historian teemoista ja esittelee vanhoja mestareita sekä nykytaiteen tuoreimpia tekijöitä. Esille nostetaan niin paikallisia taiteilijoita kuin kansainvälisiäkin tekijöitä. Vuoden kohokohta on Vuoden nuoren taiteilijan julkistus ja palkintonäyttely. Pirkanmaan vastuumuseona taidemuseo tutkii paikallista taidehistoriaa ja tukee alueen toimijoita. Tampereen taidemuseo hallinnoi ja hoitaa Suomen toiseksi suurinta taidekokoelmaa, joka käsittää yli 15 000 teosta.
Tampereen taidemuseo
Puutarhakatu 34, 33230 Tampere
puh. 041 730 3104
tampereentaidemuseo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo
Vuoden nuori taiteilija 2026 on Roope Itälinna23.1.2026 10:15:00 EET | Tiedote
Kuvataiteilija Roope Itälinna on valittu Vuoden 2026 nuoreksi taiteilijaksi. Hän saa Tampereen kaupungin myöntämän 25 000 euron stipendin ja mahdollisuuden yksityisnäyttelyn järjestämiseen Tampereen taidemuseon näyttelytilassa Finlaysonin alueella syksyllä 2026. Itälinna on järjestyksessä 42. Vuoden nuori taiteilija.
Encore! tuo kansallismaisemia ja urbaania sykettä Tampereen taidemuseoon19.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Tampereen taidemuseon kevään näyttely Encore! – Klassikoita ja nykytaidetta kokoelmista tuo vielä kerran yleisön nähtäville merkittävät klassikkoteokset ja puhuttelevaa nykytaidetta museon hallinnoimista kokoelmista. Näyttelyn päättyessä kesäkuussa lähes satavuotias taidemuseo sulkee ovensa noin neljän vuoden ajaksi peruskorjauksen ja uudisrakennushankkeen vuoksi.
KUTSU MEDIALLE - Vuoden nuori taiteilija 2026 julkistetaan Tampereen taidemuseossa 23.1.202613.1.2026 10:43:53 EET | Kutsu
Tampereen taidemuseo julkistaa Vuoden nuoren taiteilijan 2026 perjantaina 23.1.2026 klo 10 Tampereen taidemuseossa, os. Puutarhakatu 34. Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan julkistusta. Julkistamistilaisuudessa on mahdollista kuvata ja haastatella taiteilijaa. Ilmoittaudu mukaan tapahtumaan etukäteen sähköpostilla heli.hakala@tampere.fi.
Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo vuonna 2026 – Omien kokoelmien juhlaa ennen museon sulkeutumista sekä muumimukimaniaa4.11.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Tampereen museot julkistivat tänään vuoden 2026 näyttelynsä. Koko taidemuseon kattava Encore!-näyttely tuo keväällä ihailtavaksi rakastetut klassikot, isot nimet ja nykytaiteen helmet omista kokoelmista ennen kuin museo sulkeutuu uudisrakennushankkeen vuoksi. Kokoelmanäyttelyä täydentää toukokuussa harvinainen Helene Schjerfbeckin näyttely Nordea Taidesäätiöltä. Kesän Taidevaltakunta ’26 -biennaali nähdään jo väistötiloissa samoin kuin Vuoden nuori taiteilija -näyttely. Muumimuseon seuraava vaihtuva näyttely syventyy muumimukeihin ja niiden keräilyn filosofiaan – miksi lähes jokaisella suomalaisella on kaapissaan muumimukeja?
KUTSU: Tampereen museot julkistavat vuoden 2026 näyttelynsä23.10.2025 12:41:24 EEST | Tiedote
Tampereen museot kutsuvat median edustajia museonjohtajien tarjoamalle aamiaiselle Museo Milavidaan tiistaina 4.11. klo 8.30–10.00. Aterioinnin lomassa kuullaan, mitä Tampereen museoissa nähdään vuonna 2026. Samalla kuullaan muista museoiden ajankohtaisista asioista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme