Kreaten voittama urakka vie maanalaisen suurhankkeen Tampereella kehitysvaiheeseen
5.2.2026 13:31:37 EET | Kreate Group Oyj | Tiedote
Kreate ja Tampereen kaupunki ovat allekirjoittaneet kehitysvaiheen sopimuksen Viinikankadun ja maanalaisen ajoyhteyden ensimmäisen urakan toteuttamisesta. Urakka toimii lähtölaukauksena Tampereen keskustan pysäköinti- ja liikenneratkaisujen seuraavalle kehitysloikalle, jonka tavoitteena on kytkeä P-Hämpin laajennus etelä-itä-suunnan tuloliikenteeseen. Hankintamenettelyssä urakan arvoksi on arvioitu noin 24 miljoonaa euroa. Lopullinen kustannus täsmentyy kehitysvaiheessa valittavien ratkaisujen myötä ja toteutusvaiheeseen siirrytään erillisellä sopimuksella.

Kreaten voittamassa Viinikankadun ja maanalaisen ajoyhteyden urakassa rakennetaan ensimmäinen osuus Viinikankadulta kohti rautatieasemaa lähtevälle maanalaiselle ajoyhteydelle. Urakka ajoittuu vuosille 2026–2028, ja se käynnistyy kehitysvaiheella, jonka aikana Kreate suunnittelee tilaajan ja muun hanketiimin kanssa tarkemmin työn toteutusta sekä arvioi nykyisten lähtötietojen riittävyyden maaperän, kallioperän, pohjavedenpinnan ja muiden olosuhteiden osalta.
– On hienoa päästä rakentamaan Tampereelle ratkaisuja, jotka palvelevat kaupunkilaisia vuosikymmeniä eteenpäin. Urakka on teknisesti vaativa ja poikkeuksellisen kiinnostava. Syvän kaivannon rakentaminen vilkkaan liikenteen ja herkkien rakenteiden vieressä edellyttää vahvaa osaamista. Juuri sitä, missä Kreaten kokeneet tekijät ovat omimmillaan, sanoo Kreate Groupin toimitusjohtaja Timo Vikström.
– Kehitämme Tampereen keskustaa yhtenäisenä kokonaisuutena, jonka keskeisenä osana on maanlaisen liikenteen, pysäköinnin ja huollon verkoston ratkaisujen edistäminen. Maanalainen verkosto tukee liikenteen sujuvuutta ja keskustan toimivuutta kaupungin kasvaessa myös tulevina vuosikymmeninä. Tavoitteenamme on toimivampi, turvallisempi ja viihtyisämpi kaupunki, kertoo Tampereen kaupungin hankekehityspäällikkö Mervi Huhtelin.
Vaativa syväkaivanto rakennetaan keskellä vilkasta liikennettä
Urakassa toteutettavan uuden Yliopistontunnelin suuaukon rakentaminen sijoittuu nykyiselle Viinikankadulle, jota puolestaan levennetään maan alle sukeltavan ajoyhteyden sovittamiseksi katualueelle. Urakkaan sisältyy myös Viinikankadun uusiminen, katujen ja liittymien uudelleenjärjestelyjä sekä varautuminen myöhempiin maanalaisiin ratkaisuihin.
– Yhdistämme hankkeessa erikoispohjarakentamisen, betonitunnelin rakentamisen ja tulevan kalliotunnelin liitosratkaisut. Maanalaisen ajoyhteyden toteuttamiseksi rakennamme 30 metriä syvän kaivannon, sillä kalliopinta on noin 30 metrin syvyydessä maanpinnasta ja noin 10 metriä pohjaveden alapuolella. Lisäksi urakkaamme kuuluu noin 30 metrin pituisen kalliotunneliosuuden suunnitelmien yhteensovittaminen, kertoo rakennuspäällikkö Mika Seppälä Kreatelta.
Kreaten voittaman urakan lopputuloksena Viinikankadulle syntyy maanalaisen ajoyhteyden ensimmäinen osuus, kun Yliopistontunnelin suuaukko liitoksineen on valmiina. Tavoitteena on saada mahdollisimman sujuva ajolinja, lyhyt betonitunnelin osuus sekä turvallinen liitoskohta Kreaten urakan jälkeen rakennettavan kalliotunneliin.
– Hankesuunnitelman mukaisesti varmistamme, että ajoneuvoliikenne kulkee molempiin suuntiin koko rakentamisen ajan, Seppälä toteaa.
Toteutusvaiheeseen arvioidaan siirryttävän keväällä 2026. Urakan arvo on noin 24 miljoonaa euroa, mikä tarkentuu kehitysvaiheessa valittavien rakentamisen ratkaisujen myötä. Toteutusvaiheeseen siirrytään erillisellä sopimuksella. Kreate kirjaa hankkeen tilauskantaansa sitten, kun toteutusvaihe käynnistyy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo VikströmToimitusjohtajaKreate Group Oyj
Puh:+358 400 740 057timo.vikstrom@kreate.fiMika SeppäläRakennuspäällikköKreate Oy
Puh:+358 50 316 0707mika.seppala@kreate.fiKirsi-Marjut DickmanViestintäpäällikköKreate Oy
Haastattelu- ja materiaalipyynnöt
Kuvat




Tietoja julkaisijasta
Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin, ratoihin tunneleihin, kallio-, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Vaativien kohteiden erikoisosaaja panostaa kokonaisvaltaiseen laatuun ja kustannustehokkuuteen. Konsernin liikevaihto vuonna 2024 oli 275 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 600 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kreate Group Oyj
Vaativa asematunneliurakka käynnistyy Malminkartanossa – Kreate yhdistää rata- ja kalliorakentamisen ensimmäistä kertaa20.3.2026 14:47:08 EET | Tiedote
Kreate ja Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen Malminkartanon rautatieaseman tunnelin laajasta korjausurakasta Helsingissä. Kehäradalla toteutettavan urakan arvo on lähes 9 miljoonaa euroa. Kyseessä on ensimmäinen hanke, jossa Kreaten ratayksikkö yhdistää erikoisosaamisensa yhtiön uuden kalliorakentamisen yksikön kanssa.
Mt 180 Kurkela–Kuusisto -hanke toteutusvaiheeseen – Kreaten tilauskanta vahvistuu noin 78 miljoonalla eurolla9.3.2026 13:30:00 EET | Tiedote
Kreate ja Väylävirasto ovat sopineet toteutusvaiheeseen siirtymisestä Mt 180 Kurkela–Kuusisto -hankkeella, minkä myötä yhden Varsinais-Suomen merkittävimmän infrainvestoinnin rakentaminen alkaa laajassa mittakaavassa. Kehitysvaiheessa tarkentuneet suunnitelmat ja ratkaisut tuovat tehokkuutta hankkeeseen, joka vahvistaa Kaarinan ja Turunmaan saariston tieyhteyksiä sekä tukee koko alueen kestävää kasvua. Kreate kirjaa lähes 78 miljoonan euron urakkasumman ensimmäisen vuosineljänneksen tilauskantaansa.
Kelukosken voimalaitoksen patoturvallisuus vahvistuu – Kreate rakentaa uuden patoluukun vaativissa olosuhteissa6.3.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Kreate on solminut Kemijoki Oy:n kanssa sopimuksen uuden patoluukun rakentamisesta Sodankylässä sijaitsevaan Kelukosken voimalaitokseen. Hankkeen tavoitteena on parantaa voimalaitoksen patoturvallisuutta.
Kreate voitti 8,5 miljoonan euron urakan Äänekoskelta – uusi vesistösilta ja kiertoliittymä parantavat liikenneturvallisuutta vilkkaassa ympäristössä24.2.2026 10:02:54 EET | Tiedote
Kreate allekirjoitti kehitysvaiheen sopimuksen Väyläviraston kanssa Mt 642 Äänekosken sillan STk-urakasta, jossa rakennetaan uusi lähes 150 metriä pitkä vesistösilta vanhan sillan viereen sekä uudistetaan maantietä noin 800 metrin matkalla. Urakkaan kuuluu myös uuden kiertoliittymän rakentaminen ja nykyisen sillan purkaminen. Reilun 8,5 miljoonan euron hanke alkaa kehitysvaiheella ja rakentamaan päästään arviolta kesäkuussa 2026.
Kruunuvuorensilta voitti Vuoden Betonirakenne 2025 palkinnon – poikkeukselliset betoniratkaisut nostivat Suomen pisimmän sillan huippuosaamisen esiin29.1.2026 17:01:14 EET | Tiedote
Helsingin edustalle valmistuva Kruunuvuorensilta on palkittu Vuoden Betonirakenne 2025 -tunnustuksella. Suomen pisimmän ja korkeimman sillan työmaalla toteutetut betoniratkaisut ja ‑rakenteet ulottuvat vedenalaisista massiivivaluista aina 135 metriin kohoavan pylonin huipulle. Kansainvälisesti tietomallinnuksesta palkittu siltahanke nousee nyt myös betonirakentamisen huippuosaamisen näyttämöksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme