Koe asumisen lempäys kesällä Lempäälässä

5.2.2026 10:15:00 EET | Asuntomessut | Tiedote

Jaa

Asuntomessualue Lempäälässä valmistuu joutuisasti ja tästä isot kiitokset kuuluvat Saikan rakentajille. Ilmastoviisaus on vahva teema tulevilla Asuntomessuilla Lempäälässä. Tulevana kesänä Lempäälässä nähdään saavutettavia unelmia noin 30 messukohteessa.

Rakenteilla olevia pientaloja lumisessa maisemassa.
Suurin osa Asuntomessualueen taloista on jo ulkopuolelta valmiita. Suomen Asuntomessut

Asuntomessujen portit avautuvat Lempäälän Saikassa reilun viiden kuukauden kuluttua. Modernit messukodit esittelevät monimuotoisesti asumista aina vuokrakerrostalosta omakotitaloihin sekä yhteisöllisyyttä vaalivaan taloon, joka on tulevaisuudessa koti kolmelle sukupolvelle.

Saikan sijainti Lempäälän pitkän nauhataajaman keskivaiheilla Suomen kasvukäytävällä VT3:n ja pääradan varrella, mahdollistaa nopeat kulkuyhteydet niin pohjoiseen kuin eteläänkin. Kun palvelut ovat lähellä ja kulkuyhteydet hyvät, arki sujuu huolettomammin.

”Asuntomessualue mielletään helposti sellaiseksi alueeksi, joka on vähän sivussa ja mahdollisimman idyllinen. Meidän tavoitteemme on kuitenkin tuoda messujen avulla esille asumismuotoa, joka on järkevä juuri kehittyvissä seutukunnissa. Asuntomessualue edustaa ajatustamme siitä, miten ehkä suurin osa Tampereen seutukunnan asuinalueista pitäisi rakentaa – hyvien liikenneyhteyksien ja palveluiden äärelle ja kohtuullisen tiiviisti. Kun pienelle alueelle rakennetaan paljon, rakentaminen on tehokasta ja ilmastoviisasta”, summaa Pekka Seppänen, Asuntomessut Lempäälässä -hankkeen projektipäällikkö.

”Asuntomessut Lempäälässä näyttää, miten arjen asuminen tehdään yhtä aikaa helpoksi, kohtuulliseksi ja ilmastoviisaaksi. Olemme koonneet tälle kohtuullisen tiiviille alueelle laajan kirjon ratkaisuja kerrostaloista pientaloihin, ja lopputulos on sujuvaa arkea palvelujen ja liikenneyhteyksien äärellä. Tiiviys on Saikassa vahvuus. Kun paljon hyvää on lähellä, arki toimii”, sanoo Joran Hasenson, Osuuskunta Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja.

Ilmastoviisaus lähtökohtana messuhankkeelle

Ilmastoviisautta on kyky arvioida eri toimien ja valintojen ympäristövaikutuksia ja valita kestävämpiä vaihtoehtoja – Saikkaan onkin haettu rakentajia, jotka ovat kiinnostuneita tekemään ilmaston kannalta kestäviä ratkaisuja. Kestävällä suunnittelulla ja huolellisilla toteutuksilla rakentaja voi vähentää luonnon monimuotoisuuteen kohdistuvia haittavaikutuksia ja edistää ympäristön hyvinvointia.

Tonttihakemusten arvioinnissa kiinnitettiin huomiota mm. rakennusmateriaalien vähähiilisyyteen, rakennusmateriaalien elinkaareen ja kestävyyteen, rakentamisessa käytettäviin uusiomateriaaleihin, rakentamisen sopeutumiseen ilmastonmuutokseen, energiatehokkuuteen ja uusiutuviin energianlähteisiin. Suurimmassa osassa messukohteista onkin esim. aurinkopaneelit, hukkaneliöt on jätetty rakentamatta ja talojen energiatehokkuuteen ja tiiveyteen on panostettu.

Lempäälän kunta on tukenut niitä myöntämällä alennuksia tonttihinnoista rakentajille, jotka ovat sitoutuneet tiettyihin ilmastoviisaan rakentamisen ratkaisuihin.

Ilmastoviisaus on ohjannut niin ikään Saikan viher- ja puistosuunnittelua. Pientalokohteilta vaadittiin jo tontinhakuvaiheessa pihasuunnitelma, jossa arvioitiin piha-alueiden viihtyisyys ja toiminnallisuus, eri vuodenaikojen huomioiminen ja valaistus, innovatiivisuus, biodiversiteetin huomioiminen, lumien varastointi, luonnon- ja uusiomateriaalien käyttö sekä pihatilojen yksityisyyden sekä yhteisöllisyyden huomioiminen. Pihat ovat pääosin monimuotoisia, pihakiveyksissä nähdään hulevesikiveä ja hyötykasveista on iloa niin aikuisille kuin lapsillekin.

Saikan luontopolku tuo ilmastoviisauden ja luonnon monimuotoisuuden teemat konkreettisesti näkyviin

Saikan luontopolku messualueella toimii pilottina, jossa testataan uusia tapoja viestiä ilmastoviisaudesta ja luonnon monimuotoisuudesta alueen asukkaille ja muille käyttäjille. Saikanpuiston ja Kennäspuiston alueelle avattava luontopolku ja sen varrelle sijoitettavat opastaulut ja tulostettava kartta ohjaavat kulkijoita tutustumaan erilaisiin ekologisiin ratkaisuihin, kuten pölyttäjäystävällisiin istutuksiin, hulevesien hallintaan ja kierrätysmateriaaleista toteutettuihin puiston rakenteisiin.

Luontopolku opastauluineen avataan kesällä 2026 Asuntomessuille. Tapahtuman jälkeen luontopolku on kaikille avoin. Lue lisää luontopolusta.

Lipunmyynti Asuntomessuille Lempäälään on alkanut

Asuntomessut tarjoavat mahdollisuuden nähdä omin silmin, mitä nykyaikainen ja fiksu asuminen tarkoittaa arjessa. Messukokemus on ainutlaatuinen – sitä ei voi täysin selittää, vaan se täytyy kokea paikan päällä.

Pääsyliput Asuntomessuille Lempäälään ovat nyt saatavilla Early Bird -etuhintaan 25 € (norm. 35 €). Tarjous on voimassa 31.3.2026 asti verkkolipunmyynnissä. Erityisryhmien liput ja ryhmäliput tulevat myyntiin myöhemmin. 

Asuntomessut ovat auki päivittäin 10.7.–9.8.2026 välisenä aikana. Tapahtuma on avoinna ma-ke klo 10–18 & pe-su klo 10–18 sekä torstaisin klo 12–20. Lisätietoa lipuista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Rakenteilla olevia pientaloja lumisessa maisemassa.
Suurin osa Asuntomessualueen taloista on jo ulkopuolelta valmiita.
Suomen Asuntomessut
Lataa
Rakenteilla olevia pientaloja talvisessa maisemassa ja auringonpaistetta.
Messukodit valmistuvat joutuisasti myös aurinkoisessa talvisäässä.
Suomen Asuntomessut
Lataa
Rakenteilla olevia pientaloja aurinkoisessa talvisäässä lumen keskellä.
Tammikuussa Saikan rakennustyömaalla oli lumista.
Suomen Asuntomessut
Lataa

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Asuntomessut

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye