Talviolympialaiset: pararatsastaja Laura Kangasniemi nautti urheilun ja muodin kohtaamisesta Milanossa
5.2.2026 10:24:31 EET | Laura Kangasniemi | Tiedote
”Mahtava kokemus”, tiivisti pararatsastaja Laura Kangasniemi tunnelmat urheilun ja muodin kohdatessa Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n järjestämässä muotinäytöksessä Milano Cortinan talviolympialaisten yhteydessä. Mistään yllätyksestä ei tilaisuuden tason suhteen kuitenkaan ollut kyse, koska kisojen isäntämaa Italia tunnetaan omaleimaisesta tyylistään, klassisesta käsityötaidostaan ja rikkaasta muotiperinnöstään.

Muotinäytöksessä, johon myös Laura Kangasniemi oli kutsuttu, esiteltiin 26 erilaista olympia-asukokonaisuutta. ”Oli suuri kunnia ja mahtava kokemus olla mukana tällaisessa ainutlaatuisessa muotinäytöksessä”, Kangasniemi sanoo. Näytöksessä olivat esillä niin lajikohtaiset kuin avajaisseremonian asut.
Parakouluratsastaja Laura Kangasniemi tähtää Los Angelesin Paralympialaisiin vuonna 2028, mutta sitä ennen ovat vuoden 2026 MM-kilpailut ja vuoden 2027 EM-kilpailut. Saksassa asuvalla Lauralla on tällä hetkellä erinomaiset puitteet kehittymiselle pararatsastuksen maailman huipulle, mutta projekti tarvitsee ennen kaikkea taloudellista tukea kumppaneilta.
“Haluan toimia esimerkkinä, motivaationa ja vertaistukena muille, että unelmien eteen kannattaa tehdä töitä ja niitä kannattaa tavoitella haasteista ja vastoinkäymisistä huolimatta”, Kangasniemi sanoo.
Laura Kangasniemi kilpaili ensimmäisen paralympiadepyyttinsä Pariisin Paralympialaisissa vuonna 2024 hevosensa Goldprinsin kanssa. Tällä hetkellä ratsukko valmentautuu Saksassa huippuvalmennuksessa McLean Reitsportissa, kouluratsastuksen ja hevosalan ammattilaisten ympäröimänä.
Laura on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta Haapavedeltä. Hän aloitti ratsastuksen 12-vuotiaana ja hänen pääpaino oli esteratsastuksessa. Laura on ollut päämäärätietoinen ja sisukas jo nuoresta asti. Vuonna 2016 hän saavutti ensimmäisen unelmansa 16-vuotiaan päästessään kilpailemaan Helsinki International Horse Show’ssa.
Seuraavaksi Kangasniemi kilpailee Dohassa 18-21. helmikuuta.
Yhteyshenkilöt
Laura Kangasniemi
Puh:0453245198laura.kangasniemi@laurak.fiLinkit
Laura Kangasniemi
Laura Kangasniemi on paralympiaurheilija ja puhuja. Hän loukkaantui 17-vuotiaana vakavassa ratsastusonnettomuudessa, mutta raivasi tiensä menestykseen määrätietoisen ja periksiantamattoman asenteensa avulla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Laura Kangasniemi
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme