Turun Osuuskauppa

Turun Osuuskauppa juhlii lokakuussa 125-vuotista taivaltaan

5.2.2026 11:00:09 EET | Turun Osuuskauppa | Tiedote

Jaa

Wähäväkisten Osuusliikkeen perustaminen vuosisadan alussa 1901 oli lähtölaukaus Turun Osuuskaupalle. Jo 125 vuotta olemme olleet siellä missä varsinaissuomalaisten elämä. Juhlavuonna osuuskauppa toteuttaa näkyvästi perustehtäväänsä tarjoamalla kilpailukykyisiä hintaetuja ja palveluja ja kehittämällä verkostoaan. Tapahtumien täyteinen juhlavuosi pitää syksyllä sisällään mm. kahden uuden Prisman ja uudistuneen Wiklundin avauksen sekä marraskuussa poikkitaiteellisen esityksen konserttitalo Fuugassa.

Turun Osuuskauppa on jo 125 vuotta ollut siellä missä varsinaissuomalaisten elämä.
Turun Osuuskauppa on jo 125 vuotta ollut siellä missä varsinaissuomalaisten elämä.

Turun Osuuskaupan tarina alkaa vuodesta 1901, jolloin joukko edistysmielisiä turkulaisia halusi varmistaa osuusliikkeen jäsenille tavaroiden ja palvelujen saannin hyvään hintaan ja päättivät perustaa Wähäväkisten osuusliikkeen. Myöhemmin nimi vaihdettiin Turun Osuuskaupaksi.

Turun Osuuskauppa on koko 125-vuotisen historiansa ajan ollut uskollinen osuustoiminnan perusperiaatteille. Olemme varsinaissuomalaisten ihmisten omistama yritys, jonka toiminnan tarkoituksena on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajillemme ja heidän perheilleen sekä edistää koko toimialueemme ja siellä asuvien ihmisten hyvinvointia.

- Olemme asiakasomistajiamme varten ja teemme monin eri tavoin Varsinais-Suomesta parempaa paikkaa elää. Viime vuonna toteutimme useita kasvustrategiamme mukaisia investointeja, joilla vahvistamme paitsi palveluitamme, myös koko toimialueemme elinvoimaa. Uudistimme vuoden aikana useita S-market- ja Sale-myymälöitä ja jatkoimme Wiklund-keskuksen kehittämistä. Kuluvan vuoden aikana Wiklundin Sokos uudistuu ja avaamme sinne uuden Prisman. Lisäksi myös Naantaliin nousee uusi Prisma ja Merimaskuun Sale. Esimerkkinä paikallisesta hankkeesta haluan nostaa esiin Hirvensalon liikuntapalvelujen kehittämisen tulevina vuosina osana Turun kaupungin innovaatiokumppanuutta, kertoo Turun Osuuskaupan toimitusjohtaja Niklas Österlund.

Osana juhlavuotta järjestämme yhdessä Turun Slalomseuran kanssa hyvän fiiliksen talviliikuntatapahtuman helmikuun 14.päivä Hirvensalossa. Tapahtumassa on tarjolla iloista tunnelmaa, yhdessäoloa, pientä purtavaa sekä kisailua. Elokuussa järjestämme Muumimaailman perhepäivän.  Juhlavuosi huipentuu marraskuiseen konserttiin juuri parahiksi valmistuvassa konserttitalo Fuugassa. Konsertissa yleisö pääsee nauttimaan uniikin trion Iiro Rantalan, Robin Packalenin ja Atte Kilpisen ensimmäisestä yhteisesiintymisestä. Kaikkiin juhlavuoden tapahtumiin on tarjolla S-etuhintaisia lippuja.

-Haluamme juhlistaa 125 vuotta yhdessä asiakasomistajiemme kanssa. Ravintoloissamme tarjoamme juhlavuoden kunniaksi kehiteltyjä erikoismenuja, ja toimipaikoissamme on tarjolla erilaisia etuja juhlavuoden kunniaksi. Suunnitteilla on myös muita tempauksia ja tapahtumia asiakasomistajien ja alueen asukkaiden iloksi pitkin vuotta. Lisäksi juhlavuonna saattaa bongata vihreän TOKin logolla varustellun Kuplan huristelemassa pitkin Varsinais-Suomea, kertoo Österlund.

Turun Osuuskauppa on Suomen vanhin, yhtäjaksoisesti näihin päiviin saakka toiminut osuuskauppa. Lokakuun 20. päivä juhlitaan Turun Osuuskaupan 125-vuotista taivalta. Osuuskaupan toiminta-ajatus on pysynyt ajan saatossa muuttumattomana ja siinä lienee pitkän iänkin salaisuus. Jo vuodesta 1901 olemme olleet siellä missä omistajiemme elämä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun Osuuskauppa

Tarja Jalonen Turun Osuuskaupan toimialajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi28.1.2026 10:00:03 EET | Tiedote

Turun Osuuskauppa on nimittänyt EMBA Tarja Jalosen toimialajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Jalonen vastaa 1.2.2026 alkaen toimialajohtajana Turun Osuuskaupan matkailu- ja ravitsemiskaupasta, tavaratalo- ja erikoisliikekaupasta sekä liikennekaupasta. Jalonen on toiminut monipuolisen uransa aikana useissa majoitus- ja ravitsemiskaupan vastuutehtävissä ja viimeisimmäksi vastannut Turun Osuuskaupan hotellien ja niiden ravintoloiden liiketoiminnasta. - Tarja vahvistaa johtoryhmän osaamista strategiamme kannalta keskeisillä painopistealueilla. Uskon, että muutos osaltaan varmistaa kasvustrategiamme toteutumisen tulevina vuosina, toteaa Turun Osuuskaupan toimitusjohtaja Niklas Österlund. Toimialajohtajana aiemmin toiminut Harri Havia jättää tehtävänsä Turun Osuuskaupassa. - Harri on tehnyt pitkän uran S-ryhmässä, josta viimeiset lähes neljä vuotta Turun Osuuskaupan palveluksessa. Haluan kiittää häntä erityisesti ravitsemiskauppamme kehittämisestä koronan jälkeen, jatkaa Österlund. Turun

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye