Keski-Suomen hyvinvointialue

Keski-Suomen hyvinvointialue antaa lausunnot tulleisiin aluevalituksiin eikä näe niissä perusteita

5.2.2026 14:26:33 EET | Keski-Suomen hyvinvointialue | Tiedote

Jaa

Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuuston viime joulukuussa tekemästä sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluverkkopäätöksestä on tehty valitusajan puitteissa 12 aluevalitusta Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Lisäksi talousarviosta on tullut kaksi aluevalitusta.

Hallinto-oikeus on pyytänyt Keski-Suomen hyvinvointialueelta lausunnot valituksista 2.3. mennessä. Hyvinvointialueen aluehallitus käsittelee asiaa kokouksessaan 10.2.

Keski-Suomen hyvinvointialue ei näe perusteita palveluverkkoa ja talousarviota koskevissa aluevalituksissa. Aluehallitukselle esitetään, että se antaa asiaa koskevat lausunnot hallinto-oikeudelle tehdyistä aluevalituksista. Lisäksi aluehallitukselle esitetään, että se toteaa, että aluevalitukset on hylättävä ja ettei palveluverkkopäätöksen täytäntöönpanoa tule kieltää tehtyjen aluevalitusten vuoksi. Aluehallitukselle esitetään, että palveluverkkopäätös voidaan panna täytäntöön, vaikka se ei ole saanut lainvoimaa, mikäli Hämeenlinnan hallinto-oikeus ei kiellä päätöksen täytäntöönpanoa.

–Odotamme, että hallinto-oikeus ratkaisee täytäntöönpanoon liittyvät asiat hyvin nopeasti. Muutosten toimeenpanon viivästyminen voi aiheuttaa sen, että emme pysty saavuttamaan palveluverkolle tälle vuodelle asetettua 13 miljoonaa euron taloustavoitetta. Jos näin käy, meidän olisi löydettävä vastaavat talousvaikutukset muusta toiminnasta, jotta pysymme tämän vuoden talousarviossa. Tämän mittakaavan säästöjä on erittäin vaikea, jopa mahdoton löytää muusta toiminnasta tässä aikataulussa. Tähän on myös arviointiryhmä kiinnittänyt huomioita, kertoo vt. hyvinvointialuejohtaja Kati Kallimo.

Aluevalitusten takia palveluverkkopäätöstä ei toimeenpanna vaan päätöksen muutosten toteuttamiselle odotetaan hallinto-oikeuden ratkaisua täytäntöönpanoluvasta.

–Palveluverkkomuutokset tullaan tekemään vaiheittain tämän vuoden aikana, kun täytäntöönpanolupaa koskeva asia on ratkaistu. Tavoitteenamme on varmistaa sosiaali- ja terveyspalveluiden jatkuvuus koko hyvinvointialueen näkökulmasta, jatkaa Kallimo.

Palveluverkosta tehdyt aluevalitukset koskevat seuraavia asioita:

1) valitus Konneveden terveysaseman lääkäripalveluiden korvaamista sote-palvelupisteellä, jossa lähivastaanotto järjestetään ”tarpeen mukaan”

2) valitus koskee Joutsan terveysaseman vuodeosaston (SAKUKO) lopettamista

3) valitus koskee Keuruun terveyskeskuksen vuodeosaston lakkauttamista

4) valitus koskee päätöksen lainvastaisuutta, koska päätös ei kohtele Keski-Suomen asukkaita yhdenvertaisesti

5) valitus koskee Konneveden suun terveydenhuollon toimipisteen ja paikallisen sote-aseman lakkauttamista

6) valitus koskee Pihtiputaan terveyskeskuksen vuodeosaston ja hammashuollon lakkauttamista

7) valitus koskee Multian sosiaali- ja terveyspalvelupisteen sekä Keuruun terveyskeskuksen vuodeosaston lakkauttamista

8) valitus koskee alueellisen osastotoiminnan yksikön eli Karstulan kuntoutusosaston lakkauttamista

9) valitus koskee Kinnulan nykyisen sote-aseman lakkauttamista 1.1.2027 ja sote-palvelujen ensisijaista järjestämistä Viitasaaren sosiaali- ja terveysasemalla, jossa palvelee sekä kiireettömän että kiirevastaanoton palvelut

10) valitus koskee Keuruun terveyskeskuksen vuodeosaston lakkauttamista

11) valitus koskee Luhangalla sijaitsevan palvelukeskus Tuuliharjun lakkauttamista

12) valitus koskee Kivijärven kunnassa sijaitsevan asumisyksikkö Hopearannan lakkauttamista

Talousarviosta tehdyt aluevalitukset koskevat seuraavia asioita:

1) valitus koskee päätöksen syntymistä virheellisessä järjestyksessä ja päätöksen lainmukaisuutta

2) valitus koskee palveluverkkopäätöksen mahdollisen lainvastaisena kumoamisen vaikutuksia talousarviopäätöksen perusteisiin

Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuusto teki päätöksen kuluvan vuoden talousarviosta ja sosiaali- ja terveyspalveluiden toisen vaiheen palveluverkosta 9.12.2025.

Aluehallituksen kokouksen esityslista 11.2.2026.

Lue lisää:

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.   
    
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen. Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut asukkaillemme luotettavasti kaikissa tilanteissa.  

Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta paranee. Rakennamme Keski-Suomen vetovoimaa ja hyvää arkea yhdessä muiden alueen toimijoiden kanssa. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.    

Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.   

Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.  

Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi. 
 
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue, YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue  
 
#hyvaks #hyväarkikaikille 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue

Seniorin itsearviointi auttaa senioria seuraamaan omaa toimintakykyä ja kehittämään palveluita5.2.2026 11:38:25 EET | Tiedote

Maksuton ja vapaaehtoinen seniorin itsearviointi on verkossa toimiva työkalu, jonka avulla seniori voi arvioida omaa hyvinvointiaan ja toimintakykyään sekä seurata niissä tapahtuvia muutoksia. Itsearvioinnin tulokset tarjoavat seniorille tietoa ja käytännön vinkkejä arjen tueksi ja tuottavat samalla anonyymiä tietoa ikääntyneiden palveluiden kehittämiseen hyvinvointialueella ja kunnissa.

Taksi Helsingin Sote Kyyti -Android-sovelluksessa havaittu yhteensopivuusongelma – päivitetty versio tulossa saataville5.2.2026 10:19:48 EET | Tiedote

Keski-Suomen hyvinvointialueen kuljetuspalveluiden palveluntuottaja Taksi Helsinki Oy:n matkojen tilausvälityssovelluksessa on havaittu yhteensopivuusongelma uudemmissa Android-käyttöjärjestelmäversioissa. Ongelma on ilmennyt sovelluksen lataamisen yhteydessä, eikä sovellusta ole voinut asentaa kaikkiin uusiin Android-puhelimiin. Latauksen aloituksessa sovellus on antanut virheilmoituksen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye