Suomalaiset syövät liian vähän palkokasveja – Palko+ -sekoitusten mukana saa päivän palkokasviannoksen ohella myös lisää kasviksia
10.2.2026 10:00:00 EET | Apetit Oyj | Tiedote
Vuonna 2024 julkaistuissa kansallisissa ravitsemussuosituksissa palkokasvit nostettiin esiin omana ryhmänään, sillä ne ovat hyvä valinta sekä terveyden että ympäristön kannalta. Suurin osa suomalaisista ei ole viime vuosina vielä löytänyt palkokasvien äärelle*. Apetitin Palko+ -uutuudet yhdistävät maukkaasti trendikkäitä palkokasveja sekä vihanneksia ja tarjoavat helpon ja herkullisen vaihtoehdon lisätä palkokasveja arkeen.

Apetitin Palko+ -sekoitusten tavoitteena on saada palkokasveja ja kasviksia helpolla, maukkaalla ja värikkäällä tavalla osaksi ruokailua. Kikherne-kasvissekoituksessa on kikherneen lisäksi tomaattia, punasipulia ja lehtikaalia. Mustapapu-kasvissekoitus sisältää puolestaan mustapavun lisäksi herkkusientä, punaista porkkanaa ja lehtikaalia.
”Sekoitukset on helppo paistaa pannulla herkulliseksi lisäkkeeksi. Jos haluaa täydentää sekoituksen käteväksi yhden pannun ateriaksi, voi mukaan lisätä esimerkiksi kanaa tai tofua ja keitettyä riisiä”, kertoo Apetitin pakastevihanneksista vastaava brändi- ja tuoteryhmäpäällikkö Wilhelmiina Ritala.
Ritala suosittelee kokeilemaan sekoituksia myös monipuolisemmin ruoanlaitossa, kuten uunifetapastassa, tortilloissa tai kikherne-kasviscouscousissa.

Suomalaiset jäävät palkokasvisuosituksesta
Suomalaisten palkokasvien kulutus jää selvästi alle suositusten. Alustavan tutkimusnäytön ja kansainvälisten ruokasuositusten pohjalta palkokasveja suositellaan käytettävän päivittäin 50–100 grammaa kypsänä**. Toistaiseksi suomalaiset eivät ole tottuneita palkokasvien syöjiä: syömme palkokasveja keskimäärin vain reilun ruokalusikallisen päivässä ja 75 prosenttia aikuisista syö niitä harvemmin kuin kerran viikossa, mikä käy ilmi Leg4Life-hankkeen politiikkasuosituksiin liittyvistä tutkimuksista*.
”Palko+ -tuotteet tarjoavat näppärän ja makoisan täsmäratkaisun palkokasvien syöntiin. Palko+ - sekoitusten mukana saa päivän palkokasviannoksen ohella myös lisää kasviksia aterialle”, Ritala sanoo.
Palkokasvit tukevat päivittäisessä ruokavaliossa monipuolista ravitsemusta. Suomalaiseen ruokakulttuuriin kuuluu perinteisiä palkokasviruokia kuten hernekeitto. Monipuolisuutta kuitenkin kaivataan, jotta palkokasveja löytyisi lautasilta nykyistä useammin. Jos palkokasvit eivät ole ennestään tuttuja, kannattaa niitä alkaa lisätä ruokavalioon asteittain.
”Tavoitteenamme on vastata tarpeeseen monipuolisemmista palkokasveista ja lisätä niitä tuotevalikoimaamme. Osana vihannessekoituksiamme kikherneitä ja papuja saa helpolla, herkullisella ja trendikkäällä tavalla osaksi ruokailua”, Apetitin markkinointipäällikkö Nina Dahlberg kertoo.
Palkokasvit myös ylläpitävät maan kasvukuntoa ja luonnon monimuotoisuutta sekä sitovat ilmakehän typpeä maaperään.

Pakasteherneistä lisää palkokasveja arkeen
Hernekeiton ohella suomalaisesta ruokapöydästä löytyy myös toinen perinteinen palkokasvien lähde: kotimainen pakasteherne. Kesällä puituja herneitä löytyy tuoreena pakkasesta vuoden ympäri. Esimerkiksi desilitra pakasteherneitä painaa noin 60 grammaa ja täyttää päivittäisen palkokasvisuosituksen.
”Pakasteherne on Apetitille merkittävä vientituote, jonka käyttö kotimaassa on painottunut perinteisesti erityisesti jouluun. Olemme vuosien mittaan tarjonneet erilaisia mielikuvituksellisiakin hernereseptejä hernepestopastasta ja hernefetatahnasta hernejäätelöön. Viime vuosina olemme iloksemme huomanneet, että myös kotimaassa pakasteherne on löydetty laajemmin ja sitä syödään ympäri vuoden”, sanoo Dahlberg.
* Leg4Life-hankkeen politiikkasuosituksia 3: Palkokasvien syöminen edistää terveyttä ja kestävyyttä (https://www.leg4life.fi/julkaisutyyppi/policy-briefit-ja-lausunnot/#tax)
** Kestävää terveyttä ruoasta - kansalliset ravitsemussuositukset 2024
Apetit-uutuudet löytyvät ruokakauppojen pakastealtaista maaliskuun aikana:
Reseptejä Apetit Palko+ -sekoituksista:
Yhteyshenkilöt
Miika KemiläViestintä- ja vastuullisuusjohtajaApetit Oyj
Puh:+358104024044miika.kemila@apetit.fiApetit on suomalainen elintarvikeyhtiö, joka perustaa toimintansa ainutlaatuiseen ja kestävään arvoketjuun. Toimimme tiiviissä yhteistyössä alkutuotannon kanssa kotimarkkinoillamme Suomessa ja Ruotsissa. Luomme kasviksista hyvinvointia tuottamalla herkullisia ja arkea pelastavia ruokaratkaisuja. Jalostamme rypsistä ja rapsista laadukkaita kasviöljyjä sekä rapsipuristeita. Apetit Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsingissä. Lue lisää: apetit.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Apetit Oyj
Apetit on sopinut Kantvikin kasviöljypuristamon biohöyrylaitoksen myynnistä ja pitkäaikaisesta energiantoimitussopimuksesta30.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Apetit on sopinut Kantvikin kasviöljypuristamolla sijaitsevan biohöyrylaitoksen myynnistä Adven Oy:lle. Apetit ja Adven ovat samalla sopineet pitkäaikaisen energiantoimitussopimuksen. Biohöyrylaitos valmistui vuonna 2021.
Apetit has agreed on the sale of the biosteam plant at the Kantvik vegetable oil milling plant and on a long-term energy supply agreement30.6.2026 09:00:00 EEST | Press release
Apetit has agreed on the sale of the biosteam plant located at the Kantvik vegetable oil milling plant to Adven Oy. At the same time, Apetit and Adven have agreed on a long-term energy supply agreement. The biosteam plant was completed in 2021.
Pakasteherneen kylvöt Suomessa käynnistyivät vappuaattona30.4.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Kevät on ollut viileä ja kuiva, mutta peltojen ripeä kuivuminen on mahdollistanut kylvöjen aloittamisen hieman viime vuosia aikaisemmin. Apetit viljelyttää pakastehernettä alkaneella kasvukaudella Suomessa ja Ruotsissa yhteensä noin 6 000 hehtaarilla.
Näin onnistuvat vapun munkit ja churrot – ammattilaisen tärkeimmät vinkit uppopaistoon24.4.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Vapun perinteiset herkut munkit ja tippaleivät syntyvät uppopaistamalla öljyssä. Paistoöljyksi sopii parhaiten tasapainoisen makuinen kotimainen rypsi-rapsiöljy. Apetitin kasvisruokamestari Teemu Hursti tarjoaa vinkit, joilla saavutat maukkaan ja kuohkean lopputuloksen. Vapun herkut syntyvät turvallisesti, kun huomioit muutaman asian.
Herkullinen kanakeitto täydentää Apetitin pakastekeittojen valikoimaa – Kotimainen kolmen porkkanan sekoitus on kevään värikkäin uutuus27.3.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Apetitin pakastekeittojen valikoima täydentyy suositulla kanakeitolla. Apetit Kotimainen Kanakeitto sopii makumaailmaltaan koko perheelle ja sillä on Sydänmerkki. Apetit Kotimainen Kolmen porkkanan sekoitus on puolestaan pakastealtaan uusi yhden juureksen värikäs ja monikäyttöinen sekoitus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme