Kokkolalainen PKK Sähkö Oy osaksi Habeo Groupia
6.2.2026 12:31:42 EET | Habeo Group Oy | Tiedote
Kiinteistötekniikan konserni Habeo Group on laajentunut, kun Habeo Groupiin kuuluva HSK Sähkö Oy on ostanut Kokkolassa toimivan PKK Sähkö Oy:n 5.2.2026. Jatkossa molemmat yhtiöt toimivat omilla nimillään mutta yhdessä.

Vuonna 2017 perustetun ja 15 henkilöä työllistävän PKK Sähkön liikevaihto oli vuonna 2024 noin 4 miljoonaa euroa. Sen palvelutarjontaan kuuluvat muun muassa prosessisähköistykset, instrumentoinnit, automaatioasennukset, sähkösaatot, kunnossapito sekä valaistussaneeraukset, -huollot ja -asennukset.
Jatkossakin paikallinen ja palveleva
Samalla talousalueella jo aiemmin toimineet yritykset, PKK Sähkö ja HSK Sähkö, olivat toisilleen entuudestaan tuttuja ja kumppanuus nähdään molemmin puolin arvokkaana.
“Tulemme pysymään vahvasti paikallisena ja palvelevana sähköurakoitsijana ja tutut yhteyshenkilöt sekä sama tiimi ovat asiakkaidemme palveluksessa jatkossakin. PKK Sähkön kaikki omistajat jatkavat niin ikään yhtiön palveluksessa sekä jatkossa Habeo Groupin omistajina. Habeon malli tuntui meille sopivalta tarjoten leveämmät hartiat toimintaan ja kasvuun”, kertoo PKK Sähkön toimitusjohtaja Tuomas Paananen.
HSK Sähkön Hannu Kauppi on samoilla linjoilla.
”Tämä yrityskauppa vahvistaa molempien yhtiöiden asemaa ja osaamista. Olemme iloisia siitä, että PKK Sähkön avulla saamme vahvistettua läsnäoloamme erityisesti teollisuuden puolella. Koska emme ole aiemmin kilpailleet samoista asiakkuuksista, yhteistyö rakentuu luontevasti ja tuo molemmille uusia mahdollisuuksia kasvuun”, Kauppi sanoo.
Strategian mukainen kasvuliike
Yritysjärjestely on osa Habeon kasvustrategiaa, jonka tavoitteena on muodostaa ja kasvattaa alueellisesti vahvojen kiinteistötekniikan toimijoiden yhteenliittymää.
“PKK Sähkön liittyminen Habeo Groupiin vahvistaa Pohjanmaan alueen sähköosaamistamme kasvustrategiamme mukaisesti. PKK Sähkö tuo mukanaan vahvaa teollisuuden sähköosaamista, ja yhdessä HSK Sähkön kanssa ne muodostavat alueellisen kokonaisuuden, jossa paikallinen tuntemus ja teknisesti laaja iskukyky täydentävät toisiaan. On hienoa saada PKK Sähkön tiimi osaksi Habeota”, Habeo Groupin toimitusjohtaja Kari Kohvakka kiteyttää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuomas PaananentoimitusjohtajaPKK Sähkö Oy
Puh:+358 44 269 8384tuomas.paananen@pkksahko.fipkksahko.fiHannu KauppitoimitusjohtajaHSK Sähkö Oy
Puh:+358 50 441 4491hannu.kauppi@hsksahko.fihsksahko.fiKari KohvakkatoimitusjohtajaHabeo Group Oy
Puh:+358 40 823 2563kari.kohvakka@habeo.fihabeo.fiKuvat
HSK Sähkö Oy
HSK Sähkö Oy on monipuolinen ja muuntautumiskykyinen täyden palvelun sähköurakoitsija, joka tuo valaistusta ja tehokkuutta jokaiseen projektiin. Palveluihin kuuluu taloteknisten järjestelmien, sähkö- ja kuituverkkojen, katuvalaistuksen, älykkäiden ratkaisujen sekä uusiutuvan energian rakennus-, huolto- ja kunnossapito. HSK Sähkön toiminta-alue kattaa koko Suomen ja sen kotipaikka on Kalajoki.
PKK Sähkö Oy
PKK Sähkö Oy on pääosin Keski-Pohjanmaan alueella toimiva sähköalan urakointiliike, jonka palveluihin kuuluvat muun muassa prosessisähköistykset, instrumentoinnit, automaatioasennukset, sähkösaatot, kunnossapito sekä valaistussaneeraukset -huollot ja -asennukset. PKK Sähkölle on kunnia-asia tehdä laadukasta ja ammattitaitoista sähköasennustyötä asiakaslähtöisesti.
Habeo Group Oy
Habeo Group on vuonna 2022 perustettu nopeasti kasvava kiinteistötekniikan huipputoimijoiden yhteenliittymä. Habeon tavoitteena on yhdistää vahvat, alueellisesti vaikuttavat yritykset, jotka yhdessä palvelevat asiakkaitaan maanlaajuisesti.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Habeo Group Oy
Sähkö Oy Turku fuusioituu TRP Groupiin – palveluita koko talotekniikan alalle2.2.2026 11:45:00 EET | Tiedote
Turun seudulla lähes 110 vuotta toiminut Sähkö Oy Turku (Y-tunnus 0906834-3) fuusioitui osaksi TRP Group Oy:tä (Y-tunnus 3382968-3) 31.1.2026. Fuusion myötä yritystoiminta jatkuu TRP Group -nimen alla ja TRP Groupin Y-tunnuksella. Kyseessä on Turun talousalueen suurin paikallinen toimija talotekniikan ja sähkön osalla.
Helsingin LVI-Huolto mukaan Habeo Groupiin25.9.2025 09:16:55 EEST | Tiedote
Habeo Group Oy toteuttanut 24.9.2025 yrityskaupan, jolla se on ostanut Helsingin LVI-Huolto Oy:n. Yrityskauppa vahvistaa Habeon LVI-huoltokyvykkyyttä ja kiinteistötekniikan palveluosaamista pääkaupunkiseudun alueella entisestään.
Nuorelle putkiasennuksen SM-mestarille menestystä myös ammattitaidon EM-kisoissa24.9.2025 13:17:02 EEST | Tiedote
LVI-Pitkälän oppisopimuskoulutuksesta valmistunut 21-vuotias Viljami Turve edusti Suomea ammattitaidon EM-kilpailuissa Tanskassa. Kovatasoisessa LVI-asennustöiden sarjassa hän sijoittui lopulta neljänneksi ja palkittiin kunniamaininnalla erinomaisesta suorituksesta.
Kempeleen uusi kunnantalo19.9.2025 08:07:50 EEST | Tiedote
Kempeleen uusi kunnantalo valmistuu keskustaan juna-aseman viereen marraskuussa 2025. Valoisa ja puupinnoin viimeistelty rakennus yhdistää kunnan palvelut saman katon alle ja tarjoaa modernit, monikäyttöiset tilat niin kuntalaisten kuin eri sidosryhmien käyttöön.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




