Luvassa parempaa ampumahiihtoa – sinivalkoiset värit luotsaavat lajia 2030-luvulle
6.2.2026 06:40:09 EET | Kontiolahti Biathlon | Tiedote
Hyvää hallintoa, pienempiä päästöjä ja parempaa paikallista hyötyä – Sari Jormanainen kääntää yleviä tavoitteita käytännön linjauksiksi, joilla ampumahiihtoa viedään entistäkin reilumpaan ja kestävämpään suuntaan.

”Vastuullisuuden merkitys urheilussa kasvaa, eikä mikään muu laji ole yhtä altis ilmastonmuutokselle kuin ampumahiihto. Siksi IBU:n on kehitettävä lajia määrätietoisesti kestävämmäksi ja ympäristöystävällisemmäksi.”
Näin tiivistää Kansainvälisen ampumahiihtoliitto IBU:n puheenjohtaja Olle Dahlin lajiliiton kunnianhimoisen tavoitteen tehdä lajista koko ajan reilumpaa ja vastuullisempaa.
Tavoite on iskostunut vahvasti Sari Jormanaisen ajatteluun.
Hän on yksi IBU:n vastuullisuuskomitean seitsemästä jäsenestä. Heidän tehtävänään on muun muassa ehdottaa IBU:n hallitukselle konkreettisia toimenpiteitä, joilla sitoumukset voidaan saavuttaa.
”Olemme tehtävämme kanssa aivan ’think globally – act locally’ -ajattelun ytimessä”, Kontiolahdella järjestettävien maailmancup-tapahtumien vastuullisuuspäällikkö sanoo.
KOK kiittää
Jormanainen ja muut komitean jäsenet kokoustavat kerran kuussa. Viime syksyn painopisteenä oli IBU:n vastuullisuusstrategia vuosille 2020–2030.
”Arvioimme ensimmäisen viisivuotiskauden onnistumisia ja päivitimme strategiaa toiselle viisivuotiskaudelle.”
Tärkeimpänä muutostekijänä Jormanainen pitää IBU:n määrätietoista asennetta. Työ on saanut myös lajirajat ylittävää kiitosta, sillä helmikuun alussa Kansainvälinen olympiakomitea palkitsi IBU:n uusien vastuullisuusstandardien edistämisestä urheilussa.
”Vastuullisuus on noussut osaksi koko IBU:n johtamista ja toimintaa. Tämä näkyy muun muassa siinä, että kansainvälinen lajiliitto ohjaa kansallisia lajiliittoja ja tapahtumajärjestäjiä vastuulliseen toimintaan myös taloudellisilla kannustimilla”, Jormanainen sanoo.
Konkretiaa, kiitos
IBU:n vastuullisuuskomitean jäsenet ovat kansallisten lajiliittojen edustajia. Osa heistä on Jormanaisen tavoin kädet savessa myös maailmancup-tapahtumien käytännön järjestelyissä.
”Kisajärjestelyjen arki auttaa pitämään mielessä, millaiset linjaukset ovat oikeasti toteuttamiskelpoisia, eivät vain paperilla hyviä”, vuodesta 2023 vastuullisuuskomitean jäsenenä toiminut Jormanainen sanoo.
Hän korostaa kepin sijaan porkkanaa. Samaa linjaa jatketaan myös kymmenvuotisen strategiakauden jälkimmäisellä puoliskolla.
”Ensimmäinen viisivuotiskausi keskittyi enemmän negatiivisten vaikutusten vähentämiseen. Nyt keskitytään entistä enemmän positiivisten vaikutusten luomiseen.”
Yksi esimerkki kannustavasta lähestymistavasta on Kontiolahden maailmancup-tapahtumassa joukkueille lanseerattu vastuullisuuspalkinto.
”Lanseerausvuonna joukkuealueella otettiin käyttöön pienlajittelu. Palkinnolla haettiin asialle näkyvyyttä ja kannustettiin joukkueita myönteisellä tavalla vastuullisuuteen arjen tekemisessä.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari JormanainenVastuullisuuspäällikköAmpumahiihdon maailmancup Kontiolahti
Puh:0500 180800Linkit
Kontiolahti Biathlon / Kontiolahden Urheilijat
Kontiolahden Urheilijat on järjestänyt ampumahiihdon maailmancup-tapahtumia ja lajin arvokilpailuja Pohjois-Karjalan Kontiolahdella vuodesta 1990. Seuraavan kerran Kontiolahti isännöi maailmancup-tapahtumia 5.-8.3.2026 sekä 25.-29.11.2026.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kontiolahti Biathlon
Ampumahiihdon maailmancup: maksuttomat yleisöbussit stadionille Joensuun keskustasta, Kontiolahden kirkonkylältä ja Lehmosta4.2.2026 09:00:30 EET | Tiedote
Stadionin lähtö- ja poistumispysäkki on pääportilla. Kuljetusten aikataulut tarkentuvat viikolla kahdeksan.
Ampumahiihdon maailmancup maaliskuussa: Suurempi VIP-teltta ja pääkatsomo varattu30.1.2026 12:56:01 EET | Tiedote
Hankimme siis lisää piimälettuja ja Puruveden muikkuja, vastaavat järjestäjät yritysmyynnin hyvään kysyntään maaliskuun kisoissa.
Suomalaismenestys siivittää lippumyyntiä – VIP-paikat lauantailta varattu13.1.2026 06:22:00 EET | Tiedote
Kansalaiset kysyvät aiempaa enemmän maajoukkueurheilijoiden nimikirjoituksia. Maaliskuun kotikisoissa tähän on varauduttu.
Ampumahiihdon maailmancup: Palkintopöydässä karjalaisia tekstiilejä ja eräastioita17.12.2025 08:47:36 EET | Tiedote
Viesteissä kolmen parhaan joukkueen urheilijat ja yksilökilpailuissa kuusi parasta palkitaan suomalaisilla käyttöesineillä.
Ampumahiihdon maailmancup Matkamessuilla: ”Suomalaismenestys näkyy jo”11.12.2025 12:02:12 EET | Tiedote
Suomalaisurheilijoiden kärkisijoitukset maailmancupissa heijastuvat maaliskuun osakilpailun lipunmyyntiin Kontiolahdella. Tammikuun Matkamessujen vieraita palvelee pop up -lipunmyyntipiste.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme