Päijät-Hämeen liitto

Euroopan unioni hakee uusia osaajia - yleisvirkakilpailu auki ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen

6.2.2026 11:16:54 EET | Päijät-Hämeen liitto | Tiedote

Jaa

EU hakee uusia työntekijöitä aloitustason yleisvirkakilpailulla, joka järjestetään nyt ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen. Kilpailun kautta kootaan lista hakijoista, joista EU:n toimielimet ja virastot voivat palkata uusia työntekijöitä hallintotehtäviin eri puolille Eurooppaa. Haku on avoinna 5.2.–10.3.2026, ja mukaan voivat hakea alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet tai pian valmistuvat EU-kansalaiset alasta riippumatta.

Seitsemän ihmistä kulkemassa Euroopan parlamentin rakennukseen ja ulos rakennuksesta Luxemburgissa.
Euroopan parlamentin rakennuksen ulkonäkymä Luxemburgissa. Cédric Leclercq Euroopan unioni, 2025, lisensoitu CC BY 4.0 -lisenssillä.

Euroopan unionin aloitustason yleisvirkakilpailu (AD5) on avattu ensimmäistä kertaa vuoden 2019 jälkeen. Hakumahdollisuus on avoinna kaikille alemman korkeakoulututkinnon suorittaneille tai viimeistään 30. syyskuuta 2026 valmistuville EU-kansalaisille alasta riippumatta. Lisäksi hakijoilta vaaditaan perusteellinen yhden EU-kielen taito sekä tyydyttävä toisen EU-kielen taito. Hakijoilta ei edellytetä työkokemusta. Haku on avoinna 5.2.–10.3.2026, päättyen klo 12.00 Brysselin aikaa.

AD5-tason hallintotehtävissä työskentelevät tukevat EU:n päätöksentekijöitä ja osallistuvat unionin politiikkojen ja ohjelmien valmisteluun sekä toimeenpanoon. Tehtäväalueet sijoittuvat muun muassa politiikan kehittämiseen, operatiiviseen toimeenpanoon ja resurssien hallintaan.

Valintamenettely sisältää verkossa suoritettavat testit loogisesta päättelystä, EU-tietämyksestä ja digitaidoista sekä esseetehtävän EU-aiheesta. Kilpailun läpäisseet hakijat sijoitetaan EU:n henkilöstövalintatoimisto EPSO:n varallaololuetteloon, jolta toimielimet voivat kutsua hakijoita rekrytointihaastatteluihin.

EU tarvitsee myös suomalaisia ja päijäthämäläisiä osaajia. EU-toimielimissä pyritään siihen, että henkilöstö edustaa tasapuolisesti kaikkia jäsenmaita, sillä monipuolinen työntekijäjoukko tuo mukanaan erilaisia näkökulmia, kokemusta ja asiantuntemusta. Laaja-alainen edustus auttaa varmistamaan, että päätöksenteossa huomioidaan eri alueiden ja jäsenmaiden erityiset olosuhteet ja tarpeet.

Lisätietoja

Lisätietoa kilpailun vaatimuksista sekä valinta- ja hakumenettelystä saatavilla kilpailuilmoituksessa  sekä EU:n henkilöstövalintatoimisto EPSOn verkkosivuilla.

Europe%20Direct%20P%E4ij%E4t-H%E4me%20-logo
Tiedotteen on laatinut Päijät‑Hämeen liitossa toimiva Europe Direct Päijät‑Häme -tiedotuspiste, joka on osa koko Euroopan kattavaa viestintäverkostoa, jota hallinnoi ja rahoittaa Euroopan komissio.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Elina Aakkova. aluekehityspäällikkö (erityisasiantuntija)Päijät-Hämeen liitto

Aluekehitys ja hanketyö
Europe Direct Päijät-Häme, projektikoordinaattori

Puh:0443719458elina.aakko@paijat-hame.fi

Kuvat

Seitsemän ihmistä kulkemassa Euroopan parlamentin rakennukseen ja ulos rakennuksesta Luxemburgissa.
Euroopan parlamentin rakennuksen ulkonäkymä Luxemburgissa.
Cédric Leclercq Euroopan unioni, 2025, lisensoitu CC BY 4.0 -lisenssillä.
Lataa

Linkit

Europe Direct Päijät-Häme

Europe Direct Päijät-Häme on osa Suomen Europe Direct -verkostoa, joka puolestaan on osa koko Euroopan unionin laajuista verkostoa, jota hallinnoi ja rahoittaa vuosittaisella avustuksella Euroopan komissio. Tiedotuspiste tuo EU:ta lähemmäksi kansalaisia ja auttaa käymään keskustelua EU:n tulevaisuudesta. Se tarjoaa ajankohtaista EU-tietoa, järjestää tapahtumia ja luo uudenlaisen kanavan keskustella Euroopan unionista sekä erilaisissa tilaisuuksissa että henkilökohtaisissa tapaamisissa.

Europe Direct Päijät-Hämee toimii osana Päijät-Hämeen liittoa. Pisteeseen voi ottaa yhteyttä EU:n toimintaan, ohjelmiin ja painopisteisiin liittyvissä kysymyksissä. Kaikki Europe Direct Päijät-Hämeen palvelut ovat kansalaisille maksuttomia. On huomattava, ettei Europe Direct voi tarjota oikeudellista neuvontaa eikä tulkita EU:n lainsäädäntöä. Lisätietoa Europe Direct Päijät-Hämeen verkkosivuilla.

Europe Direct Päijät-Häme -logo.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen liitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye