Yhä useampi asiakas on saanut lääkeluoton alkuvuonna 2026
6.2.2026 13:00:00 EET | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi).
Lääkeluoton käyttö on kasvanut selvästi alkuvuonna 2026. Tammikuun kolmen ensimmäisen viikon aikana lääkeluoton saajien osuus nousi yli 40 %:iin kaikista asiakkaista, joille luotto on myönnetty kokeilun käynnistymisen jälkeen lokakuussa 2025.
Lääkeluoton kokeilu käynnistyi 27.10.2025. Loka–joulukuun aikana luotto myönnettiin 171 asiakkaalle.
Tammikuun alussa saajamäärä kääntyi selkeään kasvuun. Kolmen ensimmäisen viikon aikana luotto myönnettiin 119 asiakkaalle, mikä muodostaa merkittävän osuuden koko kokeilun tähänastisesta asiakasmäärästä (268). Samalla Kelassa on käsitelty useita hakemuksia, joiden perusteella lääkeluottoa ei ole voitu myöntää. Kokeilun aikana hakemuksista on hylätty 60,7 prosenttia. Syy hakemuksen hylkäämiseen liittyy useimmiten myöntöehtoihin. Lääkeluottoa haetaan, vaikka tulorajat ylittyvät tai lääkkeiden vuosiomavastuu ei täyty.
Lääkeluottokokeilu etenee odotetusti
Kelassa on arvioitu, että kolmevuotisen kokeilun aikana lääkeluottoa tulee saamaan noin 5 000 asiakasta, keskimäärin 139 asiakasta kuukaudessa.
– Saajamäärien kehitys on ollut ennakoidun mukaista. Suurella osalla asiakkaista, joilla lääkkeiden vuosiomavastuu täyttyy yhdellä ostokerralla tai yhden kuukauden aikana, luoton tarve painottuu alkuvuoteen. Tästä syystä kysyntä on tyypillisesti suurimmillaan vuoden alussa, juristi Petri Hassel kertoo.
Lääkeluotto helpottaa suuria lääkekuluja
Lääkeluotto on tarkoitettu pienituloisille asiakkaille, joilla lääkkeiden vuosiomavastuu täyttyy kerralla tai yhden kalenterikuukauden aikana eikä toimeentulotukea voi saada. Kohderyhmään kuuluvat esimerkiksi pienituloiset eläkeläiset, pitkäaikaissairaat ja työttömät. Lääkeluotto voi tukea myös äkillisissä sairastumistilanteissa, joissa lääkekulut syntyvät nopeasti.
Hakijoiden taustoja analysoidaan tarkemmin kokeilun edetessä osana tutkimus- ja arviointityötä.
Määrä perustuu lääkekustannusten vuosiomavastuuseen
Lääkeluoton euromäärä on lähes kiinteä. Määrä perustuu lääkkeiden vuosiomavastuuseen, josta vähennetään mahdollisesti jo kertynyt omavastuu. Omavastuuta voi olla kertynyt enintään 70 euroa, jotta lääkeluotto voidaan myöntää. Vuonna 2026 myönnettävät summat ovat 566,12–636,12 euroa.
Lääkeluottokokeilun tavoitteena on helpottaa lääkkeiden hankintaa tilanteissa, joissa kustannukset muodostaisivat esteen lääkehoidon toteutumiselle. Lääkeluoton avulla asiakas voi maksaa lääkkeiden vuosiomavastuun korottomasti erissä vuoden aikana.
Lisätietoja
Yhteyshenkilöt
Petri HasseljuristiKela
Puh:0504383386etunimi.sukunimi@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
En del av de brev som sänds från FPA försenas på grund av utskriftsfel16.10.2026 14:45:39 EEST | Pressmeddelande
Det förekommer problem med att skriva ut FPA:s brev och beslut. Det här fördröjer brevposten från FPA. Störningen påverkar inte överföringen av betalningar till kundernas konton, dvs. förmånerna betalas i tid till kunderna. Kunderna får alltid information om sina förmånsbeslut också i MittFPA.
Osa Kelan kirjeistä viivästyy tulostushäiriön vuoksi16.10.2026 14:45:39 EEST | Tiedote
Kelan kirjeiden ja päätösten tulostuksessa on häiriö, joka viivästyttää Kelasta lähtevää kirjepostia. Häiriö ei vaikuta maksujen siirtymiseen asiakkaiden tileille, ja etuudet maksetaan asiakkaille ajallaan. Asiakkaat saavat tiedon etuuspäätöksistään aina myös OmaKelasta.
FPA minskar mängden bassalva som kan ersättas på en och samma gång från 1.11.202615.10.2026 09:36:16 EEST | Pressmeddelande
Från 1.11.2026 minskar FPA den mängd bassalva för behandling av långvarig hudsjukdom som man får ersättning för per köp. Den nya mängden är 1 000 gram eller milliliter per salva. Förändringen har ingen inverkan på vilka bassalvor man kan få FPA-ersättning för.
Kela pienentää perusvoiteiden kerralla korvattavaa määrää 1.11.2026 alkaen15.10.2026 09:36:16 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Kela pienentää pitkäaikaisen ihotaudin hoitoon käytettävän perusvoiteen kerralla korvattavan enimmäismäärän 1 000 grammaan tai millilitraan 1.11.2026 alkaen. Muutos ei vaikuta siihen, mistä perusvoiteista voi saada Kela-korvauksen.
Utgifterna för de inkomstrelaterade arbetslöshetsförmånerna minskade, medan utgifterna för grundtrygghetsförmånerna för arbetslösa ökade 202515.10.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
År 2025 betalades arbetslöshetsförmåner till ett sammanlagt belopp av 3,9 miljarder euro, vilket är 2 procent mindre än året innan. Utgifterna för grundtrygghetsförmånerna som Folkpensionsanstalten (FPA) betalar ut ökade emellertid, och under 2025 fick cirka 32 000 fler personer arbetsmarknadsstöd än under 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme