Ansiopäivärahan porrastus näkyy yhä useamman työttömän arjessa
9.2.2026 07:25:00 EET | Avoin työttömyyskassa, A-kassa | Tiedote
Ansiopäivärahan porrastus astui voimaan syksyllä 2024, ja sen vaikutukset alkoivat näkyä selvästi Avoimen työttömyyskassan A-kassan jäsenten etuuksissa vuoden 2025 aikana. A-kassan tilastojen mukaan yhä useampi ansiopäivärahan saaja siirtyi porrastetulle etuustasolle, kun työttömyys pitkittyi.

Porrastus tarkoittaa, että ansiopäivärahan määrä pienenee työttömyyden pitkittyessä. Täyttä ansiopäivärahaa maksetaan 40 etuuspäivän ajan, minkä jälkeen päiväraha laskee ensin 80 prosenttiin ja myöhemmin 171 etuuspäivästä eteenpäin 75 prosenttiin täydestä päivärahasta.
A-kassan tilastot osoittavat, että vuonna 2025 porrastettua ansiopäivärahaa saavien jäsenten määrä kasvoi tasaisesti. Uudistuksen voimaantulovuonna 2024 porrastus koski vain yksittäisiä jäseniä loppuvuodesta, mutta vuonna 2025 porrastukset yleistyivät tasaisesti kuukausi kuukaudelta. Vuoden loppua kohden jo noin viidennes ansiopäivärahan saajista sai etuutta 20 prosentin porrastuksella, ja 25 prosentin porrastus koski jo useita tuhansia jäseniä.
– Porrastus ei näy jäsenelle heti työttömyyden alussa, mutta sen vaikutus tulee vastaan silloin, kun työttömyysjakso pitkittyy. Monelle tämä on iso muutos arjen taloudessa, sanoo A-kassan etuusjohtaja Päivi Äijälä.
Enimmäisajan täyttyminen yleistyi vuonna 2025
Samanaikaisesti myös ansiopäivärahan enimmäisajan täyttyminen yleistyi. Vuonna 2025 niiden jäsenten määrä, joilla ansiopäivärahan enimmäisaika täyttyi, kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna. Enimmäisajan täyttyminen tarkoittaa, että ansiopäivärahan maksaminen päättyy ja henkilö siirtyy hakemaan etuuksia Kelasta.
A-kassan tilastojen perusteella niiden hakijoiden osuus, joilla enimmäisaika täyttyi, nousi joinakin kalenterikuukausina yli kahteen prosenttiin ansiopäivärahan saajista. Tämä vahvistaa kuvaa työmarkkinatilanteesta, jossa osalla jäsenistä työttömyysjakso pitenee.
– Kun työttömyys kestää pitkään, vaikutukset kasaantuvat. Ensin etuus voi porrastua ja myöhemmin ansiopäivärahan enimmäisaika täyttyy kokonaan. Tällä on merkittävä vaikutus näiden jäsenten arkeen, Äijälä toteaa.
A-kassa tukena muutostilanteissa
Ansiopäivärahan porrastus ja enimmäisaika perustuvat lainsäädäntöön, eikä työttömyyskassa voi vaikuttaa niiden sisältöön. A-kassan mukaan nämä muutokset korostavat kuitenkin sitä, että omaan tilanteeseen liittyvä tieto on vielä tärkeämpää kuin aiemmin.
– Jäsenten on tärkeää ymmärtää, missä vaiheessa työttömyyttä porrastus tulee vastaan ja milloin enimmäisaika tulee täyteen. Näin he pystyvät varautumaan muutoksiin paremmin, Äijälä tiivistää.
A-kassa seuraa porrastuksen ja enimmäisajan täyttymisen kehitystä jatkuvasti ja hyödyntää tietoa neuvonnan ja palveluiden kehittämisessä.
– Etuuksien maksamisen ohella haluamme tukea jäseniämme pääsemään takaisin työelämään. TyöllisyysApuri, maksuttomat TyöllisyysWebinaarit ja yhteistyö Baronan kanssa antavat jäsenillemme konkreettista tukea työnhaussa, Äijälä kertoo.
A-kassan työllisyyspalvelujen tavoitteena on, että jäsen saa tukea jo varhaisessa vaiheessa ja löytää uusia mahdollisuuksia päästä takaisin työelämään ennen kuin työttömyys pitkittyy.
Lisätietoa ansiopäivärahan porrastuksesta ja sen vaikutuksista löytyy A-kassan verkkosivuilta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi ÄijäläEtuusjohtaja, Avoin työttömyyskassa A-kassa
Puh:040 922 7089paivi.aijala@a-kassa.fiKuvat

Linkit
Lisätietoa julkaisijasta
Avoin työttömyyskassa A-kassa on kaikille palkansaajille avoin, yleinen työttömyyskassa. A-kassa on yksi Suomen suurimmista työttömyyskassoista. Yhdessä ammattiliittojen kanssa A-kassa muodostaa jäsenilleen vankan turvan työelämän eri käänteisiin. Ammattiliitot antavat turvaa työelämään, me A-kassassa työttömyyden varalta. Valtaosa jäsenistämme kuuluu kassan lisäksi myös ammattiliittoon.
Työttömyyskassa maksaa jäsenilleen ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, liikkuvuusavustusta ja muutosturvarahaa. A-kassa tukee jäseniään myös työllisyyspalveluilla, jotka helpottavat työnhakua ja nopeuttavat uudelleentyöllistymistä.
Keskustoimistomme sijaitsee Helsingissä.
Olemme monialainen työttömyysturvan asiantuntija. Monta työtä, monta alaa – yksi työttömyyskassa!
A-kassa.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avoin työttömyyskassa, A-kassa
Ansiopäivärahan saajamäärä putosi yli 17 prosenttia viime vuoteen verrattuna21.5.2026 07:41:16 EEST | Tiedote
Huhtikuussa Avoimen työttömyyskassan ansiopäivärahan saajamäärä jatkoi selvää laskuaan. Saajia oli yli 17 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin, ja myös hakemusmäärät putosivat voimakkaasti. Toukokuun puolivälin tiedot viittaavat siihen, että laskusuunta jatkuu edelleen. Lomautusajan päivärahaa saavien määrä laski niin ikään, mutta lomautettujen osuus kaikista päivärahan saajista on edelleen varsin korkea, 37 prosenttia.
Työnhaku jumittuu helposti samaan kaavaan – oma osaaminen voi sopia yllättävän moneen tehtävään19.5.2026 07:25:00 EEST | Tiedote
Työnhakija rajaa työnhaun usein tuttuun ja turvalliseen: oman alan tehtäviin, tuttuihin työnimikkeisiin ja aiemmin tehtyä työtä vastaaviin rooleihin. A-kassan mukaan tämä voi kuitenkin kaventaa merkittävästi työllistymisen mahdollisuuksia.
Kaikki hakevat samoihin paikkoihin – työn voi löytää nopeammin, kun katsoo hieman kauemmas22.4.2026 07:25:00 EEST | Tiedote
Työnhakua laajentamalla ei lisäänny pelkästään avoimien työpaikkojen määrä – myös mahdollisuudet työllistyä voivat parantua. A-kassan mukaan kilpailu työpaikoista voi olla selvästi pienempää, kun hakua ei rajaa vain omaan lähialueeseen.
Maaliskuussa ansiopäivärahaa saavien määrä kohosi – huhtikuusta ennakoidaan parempaa17.4.2026 07:43:44 EEST | Tiedote
Maaliskuussa Avoimen työttömyyskassan ansiopäivärahan saajien määrä kasvoi helmikuuhun verrattuna 5 prosenttia, mutta oli edelleen 12 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin. Hakemuksia saapui selvästi helmikuuta enemmän, ja erityisesti ensihakemusten määrä kasvoi. Kokonaisuudessaan hakemuksia tuli kuitenkin 9,3 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Lomautettujen osuus nousi 40 prosenttiin. Huhtikuun alkupuolen luvut viittaavat kuitenkin siihen, että maaliskuun kasvu jää tilapäiseksi ja saajamäärä olisi kääntymässä laskuun. Tyypillisesti ansiopäivärahaa saavien määrä laskee kesää kohden.
A-kassan kysely: työmatka ei ole suurin este – arjen järjestelyt ratkaisevat25.3.2026 07:25:00 EET | Tiedote
A-kassan tuoreen jäsenkyselyn mukaan työn vastaanottamista kauempaa rajoittavat ennen kaikkea arjen käytännön haasteet. Suurimmiksi esteiksi nousevat perhe- ja arjen järjestelyt (34 %) sekä työmatkan pituus (32 %). Sen sijaan vain harva kokee muuton aiheuttaman epävarmuuden merkittäväksi esteeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme