SDP:n Eveliina Heinäluoma: Hankintalain muutokset vievät kunnilta rahat ja päätösvallan
6.2.2026 14:34:15 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma pitää valitettavana, että hallitus tuo eduskunnalle paljon kritiikkiä saaneen hankintalain muutoksen. Esitys annettiin torstaina 5.2. sen jälkeen, kun se oli kertaalleen vedetty pois valtioneuvostosta kuntien itsehallintoon liittyvien ongelmien vuoksi.

Jatkossa kunnat voisivat tehdä hankintoja sidosyksiköiltään vain, mikäli niiden omistus yhtiöstä ylittää 10% osuuden. Muutos on merkittävä, sillä tällä hetkellä noin 2 700 kuntien omistamaan inhouse-yhtiötä tuottavat kuntalaisille esimerkiksi ruokapalveluita, it-palveluita, teknisiä ratkaisuja, kiinteistöhuoltoa tai muita tukipalveluja.
– Alusta asti on ollut selvää, että nyt esitettyjä lakimuutoksia ei voi perustella taloudella tai kilpailun lisäämisellä. Se, että kunnat eivät itse saisi enää kaikissa tilanteissa päättää, käyttävätkö ne hankinnoissa ja palvelutuotannossa omia sidosyksiköitään vai markkinoita, on kestämätön niin kuntien itsehallinnon kuin veronmaksajan kannalta, sanoo Heinäluoma.
Heinäluoma huomauttaa, että esitys iskee kipeästi erityisesti pieniin ja keskisuuriin kuntiin, joilla ei välttämättä ole mahdollisuuksia hyödyntää markkinoita siten, että aitoa kilpailua olisi. Joka tapauksessa lähes kaikki kunnat ja kaupungit joutuvat tekemään huomattavia omistusjärjestelyjä ja turvautumaan markkinoihin silloinkin, kun taloudellista perustetta ei ole.
– Esimerkiksi Kuntaliitto on arvioinut uudistuksella olevan huomattavia taloudellisia vaikutuksia kunnille, jotka nousevat lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä satoihin miljooniin euroihin. Tämä on kestämätön tilanne kuntataloudelle jo valmiiksi haastavina aikoina. Hallituksen esitys korostaa kilpailun lisääntymisestä tulevia säästöjä mutta Suomessa on paljon alueita, joilla toimijoita ja siten kilpailua on vähän, joten säästötkin jäävät kysymysmerkiksi.
– Joka tapauksessa muutokset ovat huomattavia ja koskettavat merkittävästi kuntien itsehallintoa. Toivon ja edellytän, että lakiesitys tarkastetaan eduskunnassa myös perustuslakivaliokunnan toimesta, päättää Heinäluoma.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eveliina HeinäluomaKansanedustaja
Puh:040 592 1807eveliina.heinaluoma@eduskunta.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Joona Räsänen: Hienoa, että kokoomus myöntää asia kerrallaan, että talouspolitiikkaa voi tehdä reilummin SDP:n viitoittamalla tiellä6.2.2026 14:51:12 EET | Tiedote
”Kokoomus näyttää vihdoin avanneen SDP:n vaihtoehtoehtobudjetin, ja löytää sieltä ideoita kasvun käynnistämiseksi. SDP:n esittämä kotitalousvähennyksen korotus ja yritysten rahoitusten helpotus on nyt otettu osaksi pääministeripuolueen keinovalikoimaa”, SDP:n Joona Räsänen iloitsee.
SDP:n Malm: Orpo-Purran linja on vaatia oppositiolta omia ehdotuksia ja viitata niille kintaalla, kunnes hätä iskee6.2.2026 12:09:41 EET | Tiedote
SDP on pyrkinyt evästämään hallitusta oppositiosta käsin, mutta tähän asti Orpo-Purran hallitus on viitannut kintaalla keinoillemme. Olemme seuranneet kolme vuotta hallituksen vastuutonta ja epäoikeudenmukaista talouspolitiikkaa - säästötoimien kohteena ovat olleet pieni- ja keskituloiset. Nyt hallitus on vihdoin avannut silmänsä ja tajunnut, että toimia on tehtävä ja enää vaihtoehdoksi ei kelpaa pelkkä kurittaminen, muistuttaa kansanedustaja Niina Malm.
SDP:n Juha Viitala: Hallituksen pelottelu- ja leikkauslinja tukahdutti kotimaisen kysynnän ja pahensi työttömyyttä6.2.2026 08:48:00 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Juha Viitalan mukaan hallituksen omat puheet ja teot ovat yhtenä syynä kotimaisen kysynnän heikkoudelle. Viitalan mukaan hallitus on toistanut kriisipuhetta ja samaan aikaan tehnyt rajuja leikkauksia sosiaaliturvaan sekä työelämän epävarmuutta lisääviä heikennyksiä. Tämän seurauksena kotitaloudet ovat alkaneet säästää, kulutus alkaa hyytyä ja kotimainen kysyntä sakkaa.
SDP:n Lauri Lyly: Määräaikaisuuksien helpottaminen lisää epävarmuutta työmarkkinoilla5.2.2026 16:51:00 EET | Tiedote
Orpon hallitus esittää määräaikaisten työsopimusten solmimisen helpottamista tilanteessa, jossa Suomi on jo EU:n kärkimaiden joukossa määräaikaisuuksien käytössä. SDP:n kansanedustaja, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lyly kritisoi esitystä jyrkästi: hallitus lisää tietoisesti epävarmuutta työelämässä ja sysää riskit yksipuolisesti työntekijöiden kannettaviksi.
SDP:n Pia Hiltunen: Hallituksen esitys määräaikaisten työsuhteiden helpottamisesta lisää epävarmuutta nuorille ja kasvattaa syrjinnän riskiä5.2.2026 15:54:22 EET | Tiedote
Hallitus on esittämässä lakimuutosta, joka mahdollistaa vuoden määräaikaisten työsuhteiden solmimisen ilman perusteita. Esitys lisää epävarmuutta työmarkkinoilla erityisesti nuorten ja naisten keskuudessa aikana, jolloin epävarmuus ja tulevaisuususko on muutenkin koetuksella, toteaa kansanedustaja Pia Hiltunen (sd.).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

