Agenttipariskunnan hurja tositarina CIA:n tiedustelusodasta
9.2.2026 10:47:16 EET | Atena | Tiedote

Vuonna 2010 CIA aloitti huippusalaisen operaation. Eräässä maassa CIA:n agentteja oli murhattu ja koko lähdeverkosto tuhottu. Tiedustelutietoa kuitenkin tarvittiin kipeästi, ja sitä hankkimaan lähetettiin nuori agenttipari.
Pariskunta tunsi terroristisolujen toimintaa ja päätti kokeilla samoja taktiikoita lännen suojelemiseksi. He kokosivat sekalaisen sakin agentteja rakentaen oman vakoojasolunsa.
Huikean jännittävä teos kertoo yhdestä historian suurimmista tiedustelukriiseistä ja agenttiryhmästä, joka lähti siivoamaan jäljet. Kirja avaa näkymän CIA:n kulisseihin ja kertoo, miten nykypäivän vakoilusotia käydään – ja voitetaan.
Nyt suomeksi julkaistavan teoksen ovat kirjoittaneet Andrew ja Jihi Bustamante, CIA:lle omistautunut agenttipariskunta. He tapasivat koulutuksessa Langleyssa ja avioituivat jahdatessaan terroristeja ympäri maailmaa. Tiedustelu-uransa jälkeen he ovat perustaneet EverydaySpy-koulutusalustan, joka soveltaa vakoilutaitoja liiketoimintaan ja arkeen.
Vakoojasolu ilmestyy painuttuna sekä e- ja äänikirjana. Teos julkaistaan 19.2. Kirjan on suomentanut Ari Väntänen.
PDF-vedokset, arvostelukappaleet, haastattelupyynnöt: ilmo.muuronen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmo MuuronenMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Puh:0451325317ilmo.muuronen@otava.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Atena on osa Otava-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atena
Mitä yhteistä on Muumeilla ja zen-buddhalaisuudella?10.4.2026 08:22:00 EEST | Tiedote
Helsinkiläinen zen-opettaja Mikko R. Ijäs valottaa uutuuskirjassaan Zen ja muumit oivaltavia yhtymäkohtia itämaisen ajattelun ja Muumilaakson asukkaiden välillä.
Keitä ovat suomalaiset murhaajanaiset?7.4.2026 13:46:10 EEST | Tiedote
Kun nainen murhaa, uhrina on tyypillisesti oma lapsi tai puoliso, tekotapana myrkyttäminen tai tukehduttaminen. Heini Pitkäsen uutuuskirja avaa suomalaisnaisten tekemiä murhia ja esittelee 12 järkyttävää tapausta.
Miltä tuntuu, kun oma äiti katoaa muistisairauteen?1.4.2026 10:33:00 EEST | Tiedote
Äidinkielenopettajana työskentelevän Päivi Pekanheimon kauniissa ja omakohtaisessa teoksessa seurataan äidin katoamista muistisairauden varjoihin.
Sitten purjehdimme pohjoiseen -uutuuskirjan englanninkieliset oikeudet on myyty18.3.2026 12:48:15 EET | Tiedote
Sohvi Kangasluoman Sitten purjehdimme pohjoiseen -kirjan maailmanlaajuiset englanninkieliset oikeudet on myyty brittiläiselle Firefinch-kustantamolle. Sopimuksen neuvotteli Ahlbäck Agency. Kiehtova tietokirja purjeveneessä asuvan pariskunnan matkasta pohjoisilla alueilla pohtii ilmastokriisin todellisuutta ja Arktiksen asemaa maailmanpolitiikan näyttämöllä.
Uutuuskirja purkaa noitavainojen myytit ja paljastaa joukkovainojen logiikan13.3.2026 11:57:17 EET | Tiedote
Noitavainot eivät syntyneet takapajuisilla syrjäseuduilla vaan Euroopan sivistyksen keskuksissa, kirkon ja oppineiston piirissä. Marko Nenosen uutuuskirja Paholaisen salaliitto purkaa myytit noitavainojen synnystä ja osoittaa, että vainojen logiikka elää yhä yhteiskunnassamme.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

