Erikoiskaupan liitto Etu ry

Vuosi 2025 vahvistaa uskoa erikoiskaupan kasvuun

7.2.2026 07:15:00 EET | Erikoiskaupan liitto Etu ry | Tiedote

Jaa

Erikoiskaupan liiton tilastopalvelun ETUBot-ennustetyökalu arvioi erikoiskaupan yritysten liikevaihdon kasvavan vuonna 2026 noin 0,8 prosenttia. Hyvä marraskuu 2025 vahvistaa odotuksia siitä, että myös joulukaupasta muodostui positiivinen.

Erikoiskaupan liiton tilastopalvelun ennustetyökalu ETUBot ennakoi erikoiskaupan yrityksille lievää kasvua vuoden 2026 aikana, ennustaen nyt 0,8 prosentin kasvua koko erikoiskaupan liikevaihtoon. Ennuste tarkentuu vuoden edetessä, kun uudet tilastot valmistuvat. 

Kokonaisuudessaan vuoden 2025 voidaan jo myös ennakoida kuluneen edellistä vuotta paremmin. Vuonna 2024 koko erikoiskaupan liikevaihto pieneni 2,3 prosenttia, mutta nyt kun joulukuun tiedot vielä puuttuvat, kumulatiivinen kehitys vuodelle 2025 on +1,5 prosenttia.  

“Kolme viimeistä tilastokuukautta ovat mukavasti plussalla, kaikki yli 3,5 prosentin tasolla.  Vain kaksi kuukautta koko vuonna 2025 olivat negatiivisia. Usko vilkkaaseen joulukuuhun on vahvistunut entisestään. Yleisestä tilanteesta huolimatta tämä kehitys vahvistaa erikoiskaupan alan yritysten tulevaisuuden näkymiä”, toteaa Erikoiskaupan liiton tilastoista vastaava edunvalvontajohtaja Jukka Ropponen.

Erikoiskaupan talouskatsaus esittää keskeiset avainluvut.

Erikoiskaupan liikevaihto heitteli vuoden aikana

Liikevaihdon kehitys vaihteli suuresti vuoden 2025 aikana. Alkuvuosi oli positiivinen, mutta toukokuussa kehitys kääntyi miinusmerkkiseksi. Heikomman kesän jälkeen luvut kääntyivät näyttämään kasvua syyskuussa. Noususuunta jatkui sekä loka-, että marraskuussa. Tilastojen mukaan erikoiskaupan liikevaihto kasvoi tuolloin 3,6 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen. 

Loppuvuoden liikevaihtoluvut vahvistuvat maaliskuun alussa, jolloin julkaistaan seuraava erikoiskaupan talouskatsaus. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Erikoiskaupan liitto Etu auttaa erikoiskaupan toimijoita menestymään niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Vuonna 1920 perustettu Erikoiskaupan liitto edustaa 14 kaupan ja terveyden toimialaa. Liiton jäsenyhdistyksiin kuuluu yli 900 yritystä, jotka työllistävät yli 40 000 työntekijää. www.etu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Erikoiskaupan liitto Etu ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye