Suomen Salibandyliitto ry

U19-naisille voitto ja U19-miehille tappio Tshekkiä vastaan

6.2.2026 21:13:01 EET | Suomen Salibandyliitto ry | Tiedote

Jaa

Kevään MM-turnaukseen valmistautuvat Suomen U19-naiset voittivat toisenkin Polish Cupin ottelunsa, kun Tshekki kaatui lukemin 6-5. Lauantaina Suomi saa vastaansa Tanskan, ja sunnuntaina ovat vuorossa sijoitusottelut.

Tänään Suomi vei avauserän Leea Kaistin ja Siiri Kainulaisen maaleilla 2-0, mutta Tshekki tuli toisen alussa tasoihin. Aada Honkurin takatolpalta puttaaman uuden johdon kuittasi Tshekki rangaistuslaukauksesta eikä Suomi päässyt karkuun edes vielä Ella Virtasen keskialueelta sipaisemalla nopealla 4–3-vapaalyöntimaalilla. tshekki pääsi kohta ylivoimalle, ja Barbora Jaskova ujutti laukauksen vasemmasta siivestä etukulmaan. Erän puolivälissä Suomi viimein karkasi kahdella suoralla hyökkäyksellä, kun ensin osui keskeltä Aada Honkuri pallon ylös tuoneen Leea Kaistin vasemmasta laidasta tarjoilemasta pallosta, ja Vilja Kuutniemen laukaus Elsa Holopaisen syötöstä painui hiukan epäonnistuneenakin maalivahdin alta sisään. Tshekin päätös vetää maalivahti penkille jo yli viisi minuuttia ennen loppua tuotti yhden kavennuksen, mutta viimeiset kaksi ja puoli minuuttia Suomen puolustus kesti.

Salibandya, Zbaszyn, Puola
U19-naisten Polish Cup

Tshekki–Suomi 5-6 (0-2, 3-1, 1-2)

  1. erä: 16.34 Leea Kaisti 0-1, 18.22 Siiri Kainulainen (Janella Järvinen) 0-2.
  2. erä: 25.34 Barbora Janosova (Barbora Jaskova) 1-2, 26.47 Nikola Pieczonkova (Zuzana Stipkova) 2-2, 28.02 Aada Honkuri (Natalie Sandström) 2-3, 34.26 Lucie Svajcrova 3-3 rl.
  3. erä: 42.29 Ella Virtanen 3-4, 44.38 Jaskova (Dominika Tumova) 4-4 yv, 48.12 Honkuri (Kaisti) 4-5, 52.17 Vilja Kuutniemi (Elsa Holopainen) 4-6, 57.36 Jaskova (Nikola Stekerova) 5-6 im.

Torjunnat: Alzbeta Pelcova Tshekki 5+4+2=11,
Vilhelmiina Niemelä Suomi 4+6+10=20.

Jäähyt: Tshekki 0 min, Suomi 2 min.

Erotuomarit: Kamil Serocki ja Mateusz Jarysz, Puola.

Yleisöä: 265.

Suomen parhaana palkittiin Leea Kaisti.

Suomen U19-miesten kolmen maan turnaus Tshekin Prostejovissa alkoi 4–6-tappiolla Tshekille, joka nousi kolmen maalin takaa rinnalle ja ohi. Lauantaina Suomi kohtaa vielä Sveitsin, ja tuokin ottelu nähdään suorana selostettuna lähetyksenä SalibandyTV:ssä.

Suomi sai mainion alun, kun Tatu Meltola kiskaisi vasemmasta laidasta pallon takayläkulmaan Julius Koiton pudotuksesta, Woitto Kemppinen tälläsi ylivoimalla eron kahteen ja vielä laidasta kantille ampaissut Justus Luostarinen yläriman kautta jo 3-0. Tshekki iski avauserän kavennuksensa Suomen avauksen palettua pohjaan keskiviivan alla.

Tshekki tuli toisen erän alussa kahdella nopealla maalilla tasoihin, ja sitten mentiinkin erän verran illan osumia. Illan ratkaisuhetket nähtiin ottelun viimeisellä kuusiminuuttisella, ja ensin juhli Suomi Edvin Seppälän iskiessä Justus Luostarisen maalin takaa tarjoilemasta pallosta johtomaalin. Vain seitsemän sekuntia myöhemmin peli oli kuitenkin tasan vastustajan riistettyä pallon Suomen alueella ja laitettua sen verkkoon. Vielä samalla minuutilla isännät päättivät vauhdikkaan vastaiskun takatolpalta johtomaaliin Suomen viisikon rynnättyä itsensä ulos tilanteesta, ja loppunumerot vierivät viimeisellä minuutilla Suomen tyhjään verkkoon.

Salibandya, Prostejov, Tshekki

U19-miesten kolmen maan turnaus

Tshekki–Suomi 6-4 (1-3, 2-0, 3-1)

  1. erä: 9.14 Tatu Meltola (Julius Koitto) 0-1, 11.36 Woitto Kemppinen (Niklas Sutinen) 0-2 yv, 16.40 Justus Luostarinen (Topias Kärkkäinen) 0-3, 18.27 Matej Kulhavy 1-3.
  2. erä: 25.03 Jakub Cejnar (Josef Loucka) 2-3, 27.10 Loucka (Matyas Malkus) 3-3.
  3. erä: 54.14 Edvin Seppälä (Luostarinen) 3-4, 54.21 Loucka 4-4, 54.53 Martin Macharacek (Jonas Turna) 5-4, 59.03 Peter Ulehla (Macharacek) 6-4 tm.

Torjunnat:
Jonas Pokorny Tshekki 3+1+5=9,
Aatos Keskinen Suomi 7+7+7=21

Jäähyt: Tshekki 2x2 min, Suomi 2 min.

Erotuomarit: Tomas Kostinek ja Martin Reichelt, Tshekki.

Yleisöä: 653.

Suomen parhaana palkittiin Justus Luostarinen.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Salibandy on yksi Suomen suurimmista urheilulajeista. Haluamme luoda liikettä, joka synnyttää elämyksiä, hyvinvointia ja menestystä. Salibandyllä ja sählyllä on Suomessa yhteensä noin 400 000 harrastajaa. Rekisteröityneitä pelaajia ja harrastajia on yli 50 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Salibandyliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye