Suomen U19-naiset kakkosiksi Polish Cupissa
8.2.2026 15:21:11 EET | Suomen Salibandyliitto ry | Tiedote
Suomen U19-naisten Polish Cup päättyi kakkossijaan, kun Ruotsi oli lohkovoittajien välisessä loppuottelussa vahvempi maalein 5-3. Seuraavan kerran joukkueet ovat tositoimissa kevään MM-kisoissa Italiassa.
Ruotsi karkasi johtoon neljä kertaa, ja kolmesti Suomi pystyi nousemaan rinnalle. Ruotsin avauserän maalin kuittasi toisen alussa Vilja Kuutniemi, joka uitti läpiajosta pallon verkkoon samalla kun häntä rikottiin ja erotuomarin käsi nousi siirretyn rangaistuksen merkiksi pystyyn. Ruotsin pelin puolivälissä rangaistuslaukauksesta sijoittaman johdon kuittasi puolustajan lapaan lahjoittamasta pallosta Suomen avausosuman syöttänyt Zara Gauffin-Kauste.
Vielä Ruotsin kolmaskin johtomaali sai Suomelta vastauksen, kun Elsa Holopainen päätti ylivoiman pommittamalla tasoituksen Natalie Sandströmin poikkisyötöstä. Ruotsin voittomaaliksi jäänyt 4-3 syntyi heti perään kiusallisesti, kun ottelun toisen puolikkaan torjuneen Siiri Tullan rohkea heittoavaus katkesi Ruotsin kärkikarvaajan jalkaan ja tämä sai siirtää pallon avoimeen verkkoon Tullan ajauduttua vielä ulos alueeltaan. Ruotsi iski vielä loppunumerot keskeltä Suomen maalintekosektoria eikä kavennus enää onnistunut edes kuudella viittä vastaan.
Salibandya, Nowy Tomysl, Puola
U19-naisten Polish Cup, loppuottelu
Ruotsi–Suomi 5-3 (1-0, 1-2, 3-1)
- erä: 5.08 Engla Johansson (Lisa Lindvall) 1-0.
- erä: 21.13 Vilja Kuutniemi (Zara Gauffin-Kauste) 1-1 sr, 31.58 Elin Wadell 2-1 rl, 32.24 Gauffin-Kauste 2-2.
- erä: 45.45 Elvira Nassen (Wadell) 3-2, 48.51 Elsa Holopainen (Natalie Sandström) 3-3 yv, 49.11 Emellie Gharaei 4-3, 54.44 Johansson (Wadell) 5-3.
Torjunnat:
Josefin Hellström Ruotsi 4+7+10=21,
Vilhelmiina Niemelä Suomi 7+3+(0)=10 ja Siiri Tulla Suomi (0)+3+2=5 (vaihto 29.50).
Jäähyt: Ruotsi 2 min, Suomi 2x2 min.
Erotuomarit: Mateusz Jarysz ja Kamil Serocki, Puola.
Yleisöä: 420.
Suomen parhaana palkittiin Minea Kärki.
Polish Cupin muut sijoitusottelut:
Sijat 7-8: Latvia–Puola 4-5
Sijat 5-6: Slovakia–Tanska 6-5
Sijat 3-4: Sveitsi–Tshekki 5-14
Yhteyshenkilöt
Jussi OjalaViestintäjohtaja
Puh:040 777 4831jussi.ojala@salibandy.fiTietoja julkaisijasta
Salibandy on yksi Suomen suurimmista urheilulajeista. Haluamme luoda liikettä, joka synnyttää elämyksiä, hyvinvointia ja menestystä. Salibandyllä ja sählyllä on Suomessa yhteensä noin 400 000 harrastajaa. Rekisteröityneitä pelaajia ja harrastajia on yli 50 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Salibandyliitto ry
Suomen U19-miehet kolmen maalin takamatkalta rankkarivoittoon Tshekissä7.2.2026 19:55:08 EET | Tiedote
Suomen U19-miehet voittivat Prostejovin kolmen maan turnauksen toisessa ottelussaan Sveitsin rangaistuslaukauksilla 6-5. Varsinaisella peliajalla Suomi nousi ensin kolmen maalin takaa rinnalle ja vielä lopussa ilman maalivahtia tasoihin.
U19-naisille voitto ja U19-miehille tappio Tshekkiä vastaan6.2.2026 21:13:01 EET | Tiedote
Kevään MM-turnaukseen valmistautuvat Suomen U19-naiset voittivat toisenkin Polish Cupin ottelunsa, kun Tshekki kaatui lukemin 6-5. Lauantaina Suomi saa vastaansa Tanskan, ja sunnuntaina ovat vuorossa sijoitusottelut.
Suomen U19-naiset jyräsivät voittoon Puolasta5.2.2026 22:27:35 EET | Tiedote
Suomen U19-naiset aloittivat Polish Cupin Nowy Tomyslissa kaatamalla Puolan murskalukemin 12-0. Numerot repesivät toisessa erässä, jonka Suomi vei 9-0.
Kouvolan Lakritsi Suomen Cupin finaalit Seinäjoella ja Turussa helmikuun lopussa4.2.2026 17:28:31 EET | Tiedote
Kouvolan Lakritsi Suomen Cupin loppuotteluiden pelipaikkakunnat ja areenat on päätetty. Miesten finaali SPV – Nokian KrP pelataan lauantaina 28.2. Seinäjoen urheilutalossa. Naisten loppuottelu FBC Loiston ja EräViikinkien välillä on vuorossa seuraavana päivänä Kupittaan palloiluhallissa. Molemmat ottelut alkavat klo 14 ja näkyvät Nelosella.
Salibandyn kansainvälinen kilpailukalenteri uusiksi – näin Suomen Salibandyliitto näkee uuden arvokisarytmin3.2.2026 08:56:50 EET | Tiedote
Kansainvälinen Salibandyliitto IFF julkaisi eilen uuden maajoukkueiden kilpailujärjestelmänsä, joka tulee asteittain voimaan vuodesta 2028 alkaen. Tässä artikkelissa käydään läpi uudistukset sekä Suomen Salibandyliiton näkemykset niihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme