MEP Aura Salla: Yhdysvaltalaisten teknologia- ja luottokorttiyritysten “kill switch” on realismia
11.2.2026 07:00:00 EET | MEP Aura Salla | Tiedote
Europarlamentaarikko Aura Salla (kok., EPP) varoittaa, että riippuvuus yhdysvaltalaisista teknologiayrityksistä ja luottokorteista uhkaa Euroopan turvallisuutta ja itsemääräämisoikeutta. Salla muistuttaa, että niin sanottu ”kill switch”, eli mahdollisuus katkaista pääsy palveluihin poliittisen päätöksen seurauksena, ei ole mielipideasia, vaan tekninen ja lainsäädännöllinen fakta, joka on Euroopassa nähty jo käytännössä.

Euroopan digitaalinen infrastruktuuri ja luottokortit ovat yhdysvaltalaisten yritysten varassa. Riippumattomien tutkimuslaitosten, kuten Tech Policy Pressin, mukaan yhdysvaltalaisilla teknologiayrityksillä on mahdollisuus rajoittaa käyttäjien pääsyä palveluihin Yhdysvaltain viranomaisten pyynnöstä. Esimerkiksi luottokorteissa eurooppalaiset ovat tällä hetkellä pitkälti kahden yhdysvaltalaisen yhtiön varassa.
”Eurooppalaiset käyttävät pääasiallisina luottokortteina Visaa ja Mastercardia, joiden kyky keskeyttää palvelut nopeasti nähtiin esimerkiksi Venäjän pakotteiden yhteydessä. Aivan kuten Microsoftkin, myös nämä yhtiöt pystyvät käyttämään ”kill switch” -toimintoa. Eurooppalainen kriittinen teknologia on siis käytännössä toisen valtion poliittisten päätösten ja lainsäädännön varassa,” Salla sanoo.
Sallan viittaamista toimista on nähty jo esimerkkejä: keväällä 2022 yhdysvaltalainen tuomioistuin määräsi pilvipalvelut keskeyttämään ATB-pankin toiminnan Amsterdamissa, ja kesällä 2025 Microsoft katkaisi Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjän pääsyn palveluihin Yhdysvaltojen politiikan seurauksena.
”Eurooppalaisia pilvi-, ohjelmisto- ja kyberturvallisuusratkaisuja on jo tarjolla. On oleellista valita avoimen lähdekoodin ratkaisuja ja varmistaa rajapintojen standardit, jotta eurooppalaiset vaihtoehdot toimivat saumattomasti yhteen. Julkisten hankintojen kriteerejä muuttamalla Euroopan on valittava eurooppalaisia ratkaisuja ja samalla ohjattava merkittävä määrä rahaa eurooppalaisen teknologian kehittämiseen,” Salla painottaa.
Myös luottokorttien osalta Salla näkee, että Euroopan on nopeasti edistettävä eurooppalaisia riippumattomia vaihtoehtoja, ja nostaa esiin digieuron ja kansalliset mallit.
”Yksityisen sektorin ratkaisut ovat keskeisiä, mutta lyhyellä aikavälillä myös Euroopan keskuspankkivetoinen digieuro voi toimia keinona rakentaa eurooppalainen, tarvittaessa offline-toimiva maksamisen vaihtoehto. Kansalliset ratkaisut, kuten Ranskan Carte Bancaire -järjestelmä, osoittavat, että riippumattomia malleja on mahdollista rakentaa,” Salla sanoo.
Salla muistuttaa, että muutos maksaa lyhyellä aikavälillä ja vaatii töitä, mutta on välttämätön Euroopan turvallisuuden ja digitaalisen itsemääräämisoikeuden turvaamiseksi.
”On järjetöntä maksaa kalliita lisenssejä yhdysvaltalaisille toimijoille, pitää itseämme yhdysvaltalaisten luottokorttien varassa ja tukea ulkomaisia talouksia samalla kun meillä ei ole kontrollia omasta datastamme,” Salla päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aura Sallaeuroparlamentaarikko, VTTEuroopan parlamentti
Aura Salla (Kok/EPP-ryhmä). Jäsen ITRE:ssä, varajäsen BUDG- ja IMCO-valiokunnissa.
Petra JärvimaaerityisavustajaEuroopan parlamentti
Petra Järvimaa vastaa viestinnästä ja mediasta, kotimaan suhteista sekä seuraa teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan (ITRE) työtä.
Linkit
Europarlamentaarikko Aura Salla
Jäsen
ITRE Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta
D-IN Suhteista Intiaan vastaava valtuuskunta
Varajäsen
BUDG Budjettivaliokunta
IMCO Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta
D-CA Suhteista Kanadaan vastaava valtuuskunta
DASE Suhteista Kaakkois-Aasian maihin ja Kaakkois-Aasian maiden liittoon (ASEAN) vastaava valtuuskunta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta MEP Aura Salla
Suomesta datatalouden banaanivaltio vai teknologian suurvalta?22.10.2026 06:50:00 EEST | Tiedote
Europarlamentaarikko Aura Salla (kok./EPP) vaatii Suomea houkuttelemaan aktiivisesti eurooppalaisia datakeskusinvestointeja yhdysvaltalaisten sijaan. Sallan mukaan eurooppalaisia vaihtoehtoja on ja niitä tarvitaan eurooppalaisten tekoälyratkaisujen kehittämiseen ja Euroopan talouden sekä teknologisen itsemääräämisoikeuden vahvistamiseen.
Ukrainan Starlink-rajoitukset paljastavat Euroopan teknologiariippuvuuden Yhdysvalloista15.10.2026 10:02:17 EEST | Tiedote
Aura Sallan (kok., EPP) mukaan Ukrainan sotilasoperaatioissa käytettävään Starlink-satelliittiviestintään kohdistuneet raportoidut rajoitukset osoittavat, kuinka haavoittuvainen Euroopan puolustus on yhdysvaltalaisesta teknologiasta. Sallan mukaan Euroopan on kiireellisesti vahvistettava omaa teknologista omavaraisuuttaan ja varmistettava, ettei sen turvallisuus ole ulkopuolisten toimijoiden päätösvallan varassa.
MEP Aura Salla: Karjalan rata saatava EU:n ydinverkkoon, kaksiraiteiseksi ja kiinni Manner-Eurooppaan13.10.2026 06:55:00 EEST | Tiedote
Europarlamentaarikko Aura Salla (kok., EPP) vaatii Suomea lopettamaan Itärata-hankkeen tukemisen ja keskittämään voimavarat strategisesti ja taloudellisesti tärkeän Karjalan radan kehittämiseen. Sallan mukaan Karjalan rata on saatava kaksiraiteiseksi ja osaksi TEN-T-ydinverkkoa vuoteen 2030 mennessä. Samalla Suomen tulee hänen mukaansa edistää Joensuu–Tukholma- ja Joensuu–Tallinna-ratayhteyksiä osana Euroopan strategisesti tärkeää liikenneverkkoa, johon Karjalan rata yhdistyy.
MEP Aura Salla vaatii alustariippumattomuutta digieuroon ja pankkipalveluihin: ”Eurooppa ei saa lukittua Googleen ja Appleen”7.10.2026 06:55:00 EEST | Tiedote
EU rakentaa digieuroa vahvistaakseen strategista itsemääräämisoikeuttaan maksamisessa. Samaan aikaan eurooppalaisten arjen pankkipalveluiden käyttö on sidoksissa EU:n ulkopuoliseen teknologiaan. Europarlamentaarikko Aura Salla (Kok./EPP) vaatii, että digieuro ja pankkipalvelut suunnitellaan aidosti käyttöjärjestelmäriippumattomiksi, eli että ne toimivat välittömästi myös esimerkiksi suomalaisissa Jolla-puhelimissa.
MEP Aura Salla: EU:n puolustuslauseke vastaamaan NATO:n artiklaa 516.9.2026 12:21:53 EEST | Tiedote
Europarlamentaarikko Aura Salla näkee, että Ursula von der Leyenin unionin tila -puheessa esiin nostamaa ajatusta EU:n omasta puolustuksen ”artikla 4:stä” tulisi rakentaa EU:n keskinäisen avunannon artikla 42.7:n pohjalta. Artikla koskee tilannetta, jossa jäsenvaltio joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, ja velvoittaa muita jäsenmaita antamaan sille apua. Sallan mukaan tämä vahvistaisi jäsenmaiden keskinäistä puolustusvelvoitetta ja loisi Naton artikla 5:tä vastaavan uskottavan pelotteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme