Yhä useampi nuori haluaa töihin Linnanmäelle
12.2.2026 08:33:40 EET | Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki | Tiedote
Linnanmäen kesätyöhaku huvikaudelle 2026 on päättynyt. Tänä vuonna hakemuksia tuli ennätysmäärä, yli 5 000.

Linnanmäen Huvipuisto on ollut vuosikymmenestä toiseen nuorten suosituimpien kesätyöpaikkojen joukossa. Työtehtäviä on tarjolla monipuolisesti laitteilla, ravintoloissa, myymälöissä, peleissä, lipunmyynnissä, järjestyksenvalvonnassa sekä huvipuistoesiintyjinä.
Tänä vuonna hakemuksia tuli ennätysmäärä, yli 5 000. Edellisenä vuonna hakemuksia oli noin 4 000.
– Kesätyöhakemusten määrässä on näkynyt jo useamman vuoden ajan pientä kasvua. Olemme erittäin iloisia siitä, että Linnanmäki kiinnostaa nuoria paitsi ajanvietto- myös työpaikkana, kertoo Linnanmäen henkilöstöjohtaja Mirva Mölsä.
Linnanmäki haluaa tarjota parhaan mahdollisen alun työuralle
Linnanmäki tarjoaa vuosittain kesätyöpaikkoja noin 700 nuorelle. Linnanmäen kaikki työntekijät ovat hupimestareita, sillä he ovat mestareita tuottamaan hupia asiakkaille. Hupimestarin työhön ei tarvita aiempaa työkokemusta, koska jokainen työntekijä koulutetaan tehtäväänsä.
Kesätyöntekijöiden valinnassa painotetaan asiakaspalveluhenkisyyttä, sosiaalisia taitoja ja motivaatiota hupimestarin tehtäviin. Näitä taitoja voi tuoda esiin myös harrastuksista, vapaaehtoistoiminnasta tai vapaa-ajan vastuutehtävistä.
– Kesätyö Linnanmäellä on monelle nuorelle ensimmäinen kosketus työelämään. Meidän tehtävämme on varmistaa, että tuo alku on mahdollisimman hyvä. Linnanmäellä on käytössä kattava perehdytysohjelma sekä tuki uusille hupimestareille, jotta heidän työuransa pääsee käynnistymään onnistumisen kokemuksilla, Mölsä jatkaa.
Kevään aikana kaikki kausityöntekijät tutustuvat ensin Linnanmäen yhteisiin toimintatapoihin. Sen jälkeen jokainen hupimestari perehdytetään yksikkö- ja työtehtäväkohtaisesti.
Linnanmäelle palaa vuosittain suuri määrä aikaisempien kausien työntekijöitä. Osa etenee kausiesihenkilöksi tai hupikoutsiksi, jotka ohjaavat uusia työntekijöitä. Esihenkilöinä toimivat kausihupimestarit saavat lisäksi esihenkilövalmennusta.
– Ainutlaatuiset asiakaskokemukset syntyvät siitä, että kaikki hupimestarit viihtyvät ja kokevat kuuluvansa joukkoon. Kun työyhteisö on turvallinen ja toimii yhdessä, se näkyy myös huvipuiston asiakkaille, Mölsä sanoo.
Linnanmäki tukee nuorten työllistymistä ja kehittää työympäristöä
Linnanmäki haluaa tukea myös sellaisten nuorten siirtymistä työelämään, joilla on siinä erityisiä haasteita. Huvipuisto tekee vuosittain yhteistyötä eri oppilaitosten kanssa tarjotakseen töitä täsmätyökykyisille. Tänä vuonna yhteistyö laajenee Diakonissalaitoksen kanssa syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tukemiseen.
Tulevalla huvikaudella Linnanmäki on mukana myös Työterveyslaitoksen NEMO-hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on kehittää työympäristöä ja toimintatapoja niin, että ne huomioivat paremmin neurokirjon moninaisuuden.
Linnanmäelle on myönnetty vuosina 2024 ja 2025 Future Workplaces -sertifikaatti. Se kertoo, että organisaatiokulttuuria johdetaan työntekijöitä kuunnellen ja heidän työssään merkityksellisiä asioita kehittäen.
Linnanmäen Huvipuistoa ylläpitää ja kehittää Lasten Päivän Säätiö, jonka tarkoituksena on tuottaa varoja lastensuojelutyölle. Vuosien saatossa Linnanmäki on kerännyt lastensuojelutyölle jo yli 130 miljoonaa euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saija ViitalaViestintäpäällikkö
Puh:050 472 0605saija.viitala@linnanmaki.fiSatu JärveläToimitusjohtaja
Puh:050 441 4445satu.jarvela@linnanmaki.fiLinkit
Linnanmäen Huvipuistoa ylläpitää ja kehittää Lasten Päivän Säätiö, jonka on perustanut kuusi lastensuojelujärjestöä: Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Barnavårdsföreningen i Finland, Pelastakaa Lapset, Parasta Lapsille ja Ensi- ja turvakotien liitto. Olemassaolonsa aikana Lasten Päivän Säätiö on jakanut nykyrahaksi muutettuna jo yli 130 miljoonaa euroa suoraan lastensuojelutyölle. Linnanmäellä huvittelemalla kaikki ovat mukana keräämässä varoja lastensuojelutyölle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki
Linnanmäen iik!week-kauhufestivaali näkyy tänään Helsingin katukuvassa1.9.2026 07:01:00 EEST | Tiedote
Linnanmäki toi varhain tiistaiaamuna yli 50 mustaan pukeutunutta hahmoa Helsingin keskustaan juhlistaakseen jo 10. kertaa järjestettävää iik!week-kauhufestivaalia. Tavoitteena on tehdä näyttävästä ennakkotempauksesta vuosittainen perinne ennen syyskuista kauhutapahtumaa.
Linnanmäen historian 70. miljoonas huvittelija saapui huvipuistoon24.8.2026 10:32:59 EEST | Tiedote
Linnanmäen huvipuistossa juhlistettiin historiallista hetkeä, kun lauantaina 22.8.2026 huvittelemaan saapui kaikkien aikojen 70 000 000:s kävijä. Onnekas huvittelija yllätettiin hupimestareiden toimesta onnentoivotuksilla ja lahjakasseilla.
Linnanmäki sitoutuu puolittamaan päästönsä vuoteen 2030 mennessä10.8.2026 09:47:16 EEST | Tiedote
Lasten Päivän Säätiö on julkaissut ensimmäisen kestävyyskatsauksensa vuodesta 2025 ja sitoutunut puolittamaan ilmastopäästönsä vuoteen 2030 mennessä. Juuri julkaistu katsaus kokoaa yhteen Linnanmäen vastuullisuustyön tavoitteita, toimenpiteitä ja tunnuslukuja sekä luo pohjan säännölliselle kestävyysraportoinnille.
K-pop fanit valtaavat Linnanmäen elokuussa3.8.2026 10:29:15 EEST | Tiedote
BTS:n, BLACKPINKin ja muiden K-pop-tähtien musiikki soi Linnanmäellä 6.-7. elokuuta, kun huvipuisto järjestää ensimmäistä kertaa kaksipäiväisen K-pop-tapahtuman. Ohjelmassa on tanssiesityksiä, tanssin opetusta, osallistavaa Random Play Dance -ohjelmaa, DJ-vetoisia K-pop-bileitä sekä cosplay- ja pukuharrastajille suunnattua sisältöä.
Suomen vanhin Vuoristorata täyttää nyt 75 vuotta — tutkitusti miellyttävin huvipuistolaite9.7.2026 10:06:59 EEST | Tiedote
Linnanmäen Vuoristorata täyttää 75 vuotta. Syntymäpäiväviikonloppua juhlistetaan läpi viikonlopun 11.–13.7. monipuolisen ohjelman merkeissä. Turun PET-keskuksen tuoreen tutkimuksen mukaan klassikko koetaan huvipuiston miellyttävimpänä laitteena.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme