EETU ry vaatii selvitystä sukupolvien välisistä tulonsiirroista
12.2.2026 08:48:00 EET | Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry | Tiedote
Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry vaatii selvitystä sukupolvien välisistä tulonsiirroista. Järjestö peräänkuuluttaa asiapohjaista keskustelua eläkkeistä ja vieroksuu vastakkainasettelun lietsomista sukupolvien välillä.
Suomen eläkejärjestelmän kantava ajatus on ylisukupolvisuus. Järjestelmää on yhteiskunnan muuttuessa ja eliniän pidentyessä aina tarvittaessa uudistettu. Viimeisimmässä uudistuksessa sovittu sijoitusuudistus ja rahastoinnin lisääminen toimivat nuorempien sukupolvien eduksi. Uudistukselle pitäisi antaa nyt rauhassa aikaa, jotta saadaan tietoa sen vaikutuksista.
EETU ry muistuttaa, että Suomen eläkejärjestelmä on pääosin valtion budjettitalouden ulkopuolinen kokonaisuus, joten siitä leikkaaminen ei ratkaise valtiontalouden ongelmia.
Eläkkeiden leikkauspuheet eivät edistä yhteen hiileen puhaltamista, jota nykyinen taloustilanne edellyttäisi. Kotimaisen kysynnän alho on vakava muutenkin. Leikkausuhka saa nykyiset eläkeläiset säästämään kuluttamisen sijaan ja heikentää aiheetta nuorempien sukupolvien luottamusta tulevaan. Esitetyt eläkekertymien leikkaukset kohdistuisivat voimakkaimmin nimenomaan nuoriin sukupolviin.
EETU muistuttaa, että eläkeläiset eivät ole muita ikäpolvia paremmin toimeen tulevia. Mediaanieläke on 1 848 euroa kuukaudessa, joka kolmannella eläke on alle 1 500 e / kk. Vertailun vuoksi palkansaajilla mediaanipalkka on 3 611 e / kk. Eläkkeiden leikkaaminen osuisi suureen joukkoon pienituloisia ihmisiä. Kaikkein vahingollisinta olisi leikata eläkeindeksejä, koska se merkitsisi loppuelämän mittaista tulojen heikennystä.
Selvitys koskien sukupolvien välisiä tulonsiirtoja on tehtävä
Viimeaikainen keskustelu sukupolvien väliseen oikeudenmukaisuuteen liittyen on keskittynyt pelkästään eläkejärjestelmäämme ja eläkeläisten sieltä saamiin ”parempiin etuihin”. Eläkkeet ovat kuitenkin vain osa sukupolvien välisiä tulonsiirtoja. Arvioitaessa sukupolvien välistä tilannetta tulee katsoa, mikä merkitys eläkejärjestelmän olemassaolon aikana on ollut verotuksella, lapsilisillä, ilmaisella koulutuksella, opintoetuuksilla, työttömyysturvalla, subventoidulla päivähoidolla jne. Nämä nykyään itsestään selvinä pidetyt etuudet eivät ole aina sitä olleet.
EETU vaatii keskustelua faktoihin perustuen, ei mielikuvien pohjalta. Mallia tulisi ottaa Ruotsista, jossa on teetetty tutkimus ”sukupolvitaseesta”, sukupolvien välisestä tulonjaosta. Suomessa vastaavanlaisen tutkimukset tekeminen sopisi luontevasti itsenäisyyden juhlarahasto SITRAlle. EETU vaatii, että eduskunnan on velvoitettava SITRAa tekemään tämä selvitys niiden tietojen pohjalta, joita Suomesta löytyy. Sen jälkeen voidaan keskustelua jatkaa paremman ja laajemman tiedon pohjalta.
EETU ry:n hallitus 11.2.2026
Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry on kuuden valtakunnallisen eläkeläisjärjestön yhteistyöelin. Sen jäsenjärjestöt ovat Eläkeliitto, Eläkkeensaajien Keskusliitto, Eläkeläiset, Kansallinen senioriliitto, KRELLI Kristilliset eläkeläiset ja Svenska pensionärsförbundet. Järjestöjen yhteinen jäsenmäärä on noin 250 000. Vuonna 2026 puheenjohtajajärjestö on Eläkeläiset ry.
Yhteyshenkilöt
Matti HuutolaEETU ry:n puheenjohtaja 2026
Puh:050 2781matti.huutola2@outlook.comMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry
Kundavgifter och nedskärningar i organisationsstöd slår mot äldre23.4.2026 11:09:07 EEST | Pressmeddelande
Många beslut i rambudgetförhandlingarna slår hårt mot äldre med ansträngd ekonomi. Nedskärningar i social- och hälsovårdstjänsterna borde ha undvikits. Höjningen av kundavgifterna är så stor att den hotar äldres självbestämmanderätt. Nya, överlappande avgifter försvårar vardagen för äldre som är sjuka och behöver omsorg. Den disponibla inkomsten blir mycket liten. Förhoppningsvis kan en snabbare införing av husläkarmodellen ge viss lättnad.
Asiakasmaksut ja järjestöleikkaukset iskevät ikääntyneisiin23.4.2026 10:30:44 EEST | Tiedote
Kehysriihen päätöksistä monet iskevät pahoin niihin ikäihmisiin, joilla muutenkin on tiukkaa, toteaa Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry. Sosiaali- ja terveyspalveluista ei olisi pitänyt leikata enää yhtään. Asiakasmaksujen nousu on niin suuri, että se uhkaa jo vanhusten itsemääräämisoikeutta. Monet uudet toisilleen päällekkäiset maksut iskevät paljon sairastavien ja hoivaa tarvitsevien ikääntyneiden arkeen. Käteen jäävä raha on jatkossa todella pieni. Toivottavasti omalääkärimallin kiirehtiminen tuo joillekin helpotusta.
Korjaus aamupäivän tiedotteeseen: EETU ry:n tavoitteita kehysriiheen16.4.2026 15:31:37 EEST | Tiedote
EETU ry:n aamupäivällä lähettämässä tiedotteessa EETU ry:n tavoitteita kehysriiheen oli tavoitteiden numeroinnissa ja järjestyksessä ongelmia. Tässä tiedote kokonaisuudessaan uusiksi:
PIOs målsättningar inför statsrådets ramförhandlingar16.4.2026 12:14:21 EEST | Pressmeddelande
Pensionärsförbundens intresseorganisation PIO rf vill framföra följande målsättningar inför statsrådets ramförhandlingar. I den offentliga debatten har det ofta framförts grundlösa påståenden om att pensionärer inte bidrar till statens ekonomiska anpassning. Detta perspektiv är både skevt och skuldbeläggande. Vi föreslår därför att en oberoende utredning om inkomstfördelningen genomförs – en balansräkning mellan generationerna – som underlag för diskussionen om intergenerationell rättvisa. Debatten måste bygga på objektiv forskning och helhetskunskap, inte på antaganden eller lösryckta uppgifter. Framtidshuset Sitra vore en lämplig aktör för att genomföra studien.
EETU ry:n tavoitteita kehysriiheen16.4.2026 12:14:21 EEST | Tiedote
Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry haluaa hallituksen kehysriihen alla nostaa esiin seuraavia tavoitteita. Viime aikoina julkisessa keskustelussa on toistuvasti väitetty perusteettomasti, etteivät eläkeläiset osallistu talouden sopeutustoimiin. Keskusteluilmapiiri on ollut yksipuolista ja ajoittain eläkeläisiä kollektiivisesti syyllistävää. Esitämme, että sukupolvien välisestä tulonjaosta, eli ”sukupolvitaseesta” tehdään selvitys. Se olisi vastaus keskusteluun sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden toteutumisesta perustuen objektiivisen tutkimuksen tuloksiin, eikä mielikuviin tai sirpaleisiin tuloksiin vailla laajempaa kokonaiskuvaa. Selvityksen tekemisen sopiva taho olisi Sitra.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme