Tavoitteena roskaton Helsinki – kaupunki alkaa suitsia tapahtumien tuottamaa roskaa uusin keinoin
12.2.2026 14:27:27 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Helsingin kaupunki pyrkii vähentämään roskaantumistaan yhteistyössä sisäisten ja ulkoisten kumppaneidensa kuten tapahtumanjärjestäjien, yritysten sekä koulujen ja päiväkotien kanssa. Vuosille 2026–2029 on määritelty kaikkiaan yhdeksän toimenpidettä roskaantumisen hillitsemiseksi.

Toimenpiteillä pyritään vähentämään roskaantumista eri ympäristöissä kuten tapahtumissa, kaupunkiympäristössä ja rakennustyömailla. Teemoina ovat viestintä ja vaikuttaminen, kaupunkiympäristön siisteys, rakentaminen, yhteistyö ja osallistaminen, tapahtumat sekä roskaantumisen seuranta ja monitorointi.
Tapahtumaroskan vähentämiseksi kaupunki aikoo muun muassa pilotoida kertakäyttöastioiden kieltämistä omissa tapahtumissaan sekä järjestää roskaantumisen hillinnän suunnittelemiseksi palavereja tapahtumatuottajien kanssa.
– Tapahtumien jätehuollon hyvällä suunnittelulla minimoidaan jätemääriä sekä parannetaan lajittelua ja kierrätystä. Kaupunki voisi esimerkiksi olla tukemassa tapahtumien suunnittelua, velvoittaa tehokkaampaa jätehuoltoa järjestäjiltä ja pilotoida menetelmiä omissa tapahtumissaan, kuvailee ympäristötarkastaja Laura Kotilainen.
Varhaiskasvatuksen, koulujen ja nuorisopalveluiden ympäristökasvatus on mahdollisuus vaikuttaa lasten ja nuorten asenteisiin. Kaupunki muun muassa haastaa koululaiset näyttämään taitonsa lajitteluhaasteessa sekä kiertää puhumassa roskaantumisesta päiväkodeissa, kouluissa ja nuorisotiloilla.
Toimenpideohjelma puuttuu roskaantumiseen
Toimet roskaantumisen vähentämiseksi ovat osa Roskaantumisen hillinnän toimenpideohjelmaa. Ohjelman tavoitteena on koota parhaat ideat toimenpiteiksi, puuttua lisääntyvään roskaantuneisuuteen ja sen aiheuttamiin ympäristö- ja terveyshaittoihin, lisätä tietoa roskaantumisesta sekä ohjata roskaantumisen hillitsemiseksi tehtävää työtä.
Ohjelman ensimmäinen kausi oli vuosina 2022–2025. Tällöin toteutettiin esimerkiksi näyttävä Roskaton Helsinki -viestintäkampanja, jonka osana lokkimaskotit Tuula ja Börje kiersivät useissa tapahtumissa lisäämässä tietoa roskaantumisen haitoista. Kampanja näkyi laajasti Helsingin viestinnässä, esimerkiksi tiedotteissa, uutisissa, kampanjavideoilla, sosiaalisessa mediassa ja ulkomainonnassa.
Ensimmäisellä kaudella toteutettiin myös opiskelijoiden idea- ja innovaatiokilpailu sekä roskatutkimus metroasemilla ja puistoissa. Tutkimuksessa selvisi, että kappalemääräisesti eniten roskaantumista aiheuttavat tupakkatuotteet, etenkin tupakantumpit ja annosnuuskat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ympäristötarkastaja Laura Kotilainen
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 37730
s-posti: laura.kotilainen@hel.fi
Ympäristösuunnittelija Milla Stenström
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
puh. 040 481 2150
s-posti: milla.stenstrom@hel.fi
Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Hulevesikaivon rakentaminen vaikuttaa liikenteeseen Eurantien ja Hämeentien risteysalueella9.10.2026 13:52:59 EEST | Tiedote
Hämeentielle rakennettava uusi hulevesikaivo parantaa Eurantien kuivatusta. Työt käynnistyvät 12.10. alkavalla viikolla ja kestävät noin kaksi viikkoa.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 8.10.20268.10.2026 17:03:09 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 8.10.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 22.10.2026
Sommargatorna i Berghäll får en fortsättning – planeringen går vidare mot permanenta förbättringar8.10.2026 12:59:35 EEST | Pressmeddelande
Sommargatorna i Berghäll fortsätter åtminstone sommaren 2027. En del av de mest lyckade lösningarna på sommargatorna görs permanenta. De permanenta lösningarna kommer dock inte att vara klara till nästa sommar.
Kallion kesäkadut saavat jatkoa – suunnittelu etenee kohti pysyviä parannuksia8.10.2026 12:59:35 EEST | Tiedote
Kallion kesäkatuja jatketaan ainakin kesällä 2027. Osa kesäkatujen onnistuneimmista ratkaisuista muutetaan pysyviksi. Pysyvät ratkaisut eivät kuitenkaan ehdi valmistua vielä ensi kesäksi.
Malmin Tilketori ja Puimuripuisto suunnitellaan vehreiksi oleskelupaikoiksi7.10.2026 14:21:04 EEST | Tiedote
Ylä-Malmilla sijaitseville Tilketorille ja Puimuripuistolle suunnitellaan peruskorjausta. Asukkaat voivat esittää ideoita ja toiveita Kerro kantasi -kyselyssä 20. lokakuuta asti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme