Mitä ajattelee ja tuntee ihminen, joka on valmis kuolemaan nuorena, ettei kenenkään muun tarvitsisi? Aseistakieltäytyjä Arndt Pekurinen teki valinnan periaatteiden ja oman elämänsä välillä
18.2.2026 09:00:00 EET | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote
Liisa Louhelan Mies joka kantoi aurinkoa sylissään on suuri rauhan romaani Suomen tunnetuimmasta aseistakieltäytyjästä Arndt Pekurisesta (1905–1941) ja hänen dramaattisista elämänvaiheistaan 1920–1940-luvuilla.

1920-luvun eloisa ja värikkäitä aatteita tulviva Helsinki vei nuoren ja vallattoman Arndt Pekurisen mukanaan. Pekurinen löysi elämäntehtävänsä rauhanaatteen parista. Pian häntä havittelivat niin rauhanliikkeen kuin Etsivän keskuspoliisinkin miehet.
Arndt Pekurinen oli aseistakieltäytyjä, joka vietiin väkisin rintamalle ja teloitettiin siellä 1941. Pekurinen oli aikanaan laajalti tunnettu ja vihattu hahmo, joka uhmasi aikansa sotilaallista miesihannetta. Hän teki valinnan elää periaatteidensa mukaisesti, vaikka tiesi, että valinta uhkaisi hänen henkeään ja veisi häneltä mahdollisuuden nähdä lastensa kasvavan.
Liisa Louhelan teos Mies joka kantoi aurinkoa sylissään kysyy, miten ihminen päätyy tällaiseen valintaan. Pekurisen toiminnan saama julkisuus vaikutti Lex Pekurinen -lain säätämiseen vuonna 1931. Laki mahdollisti siviilipalveluksen omantunnon perusteella, kun aiemmin aseista oli voinut kieltäytyä vain uskonnollisista syistä.
Teos on häkellyttävän ajankohtainen puheenvuoro Suomen militarisoituvasta ilmapiiristä ja kansalaistottelemattomuudesta. Yksilön ja yhteiskunnan suhdetta taidokkaasti kuvaava romaani sukeltaa syvälle rauhanliikkeen historiaan ja Pekurisen poikkeukselliseen elämään.
Liisa Louhela (s. 1986) on hailuotolainen kirjailija. Hänen kirjalliseen tuotantoonsa kuuluvat kiitetty esikoisromaani Kaikkeus on meidän (2021) ja lastenromaani Ronttiäiti ja Ahkera Tiikeri (2025). Kirjailijana Louhela on kiinnostunut tutkimaan, miten aatteet liikkuvat ajassa ja mikä niissä vetoaa. Hän on opiskellut pääaineenaan aate- ja oppihistoriaa, minkä pohjalta on myös hankkinut kattavan tausta-aineiston tähän kirjaan ja tuntee sen aihepiirin perinpohjaisesti.
Mies joka kantoi aurinkoa sylissään julkaistaan 10.3.2026.
Teos julkaistaan painettuna, e- ja äänikirjana. Äänikirjan lukee Ville-Veikko Niemelä.
Kirjailijan haastattelupyynnöt ja pdf-vedokset medialle: jenni.heiti@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Kotimainen kaunokirjallisuus
Kuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Katja Ketun uutuusromaani nostaa esiin Lars Levi Laestadiuksen vaimon Brita-Kajsan vaietun tarinan27.4.2026 13:18:05 EEST | Tiedote
Katja Ketun Brita‑Kajsa on väkevä romaani Brita‑Kajsa Laestadiuksesta, Lars Levi Laestadiuksen puolisosta, jonka elämä jäi kuuluisan saarnaajan ja herätysliikkeen perustajan varjoon. Ketun romaani kertoo villin tarinan rakkaudesta, petoksesta, hurmoksesta ja anteeksiantamisen vaikeudesta.
Siri Hustvedtin Haamutarinoita on intiimi muistelmateos ja rakkaudenosoitus edesmenneelle puolisolle23.4.2026 10:29:59 EEST | Tiedote
Haamutarinoita kuvaa pelottomasti ja hellästi kirjailijapariskunta Siri Hustvedtin ja Paul Austerin avioliiton viimeisiä yhteisiä hetkiä. Teos sisältää myös Hustvedtin ja Austerin keskinäistä kirjeenvaihtoa sekä katkelmia Austerin viimeiseksi jääneestä, keskeneräisestä kirjasta, jonka hän omisti lapsenlapselleen. Siri Hustvedtin odotettu Suomen-vierailu toteutuu toukokuussa.
Arto Satosen sisäpiirikuvaus Petteri Orpon hallituksesta23.4.2026 10:10:01 EEST | Tiedote
Entinen työministeri Arto Satonen avaa hallituksen kulisseja sekä työmarkkinoita mullistaneiden uudistusten syntyä. Kirja paljastaa hallitusohjelmaneuvotteluiden kiihkeät hetket sekä uudistusten toteuttamiseen liittyvät poliittiset väännöt ja keskustelut, joita mediassa ei toistaiseksi olla vielä käsitelty.
Otavan tähdet loistavat kirkkaampina kuin koskaan – syksyn kustannusohjelma on nyt julki!20.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Otavan syksyn kaunokirjallisuuden ohjelma kokoaa yhteen koti- ja ulkomaiset mestarikertojat ja bestsellerit. Tietokirjoissa tarjolla on huikeita elämäntarinoita ja tutkittua tietoa niin maailmankuvan laajentamiseen kuin hyvinvoinnin vaalimiseen.
Joona Hellmanin ja J.S. Meresmaan Polte pohtii, pitääkö huippu-urheilijan elää kaapissa16.4.2026 15:14:45 EEST | Tiedote
Somen supertähden ja palkitun kirjailijan nuortenromaanissa jalkapallolupaus Joose kipuilee urheilumaailman homofobisten asenteiden kanssa. Voiko miesfutarilla olla poikaystävä, vai tarkoittaisiko elämä ulkona kaapista urheilu-uran loppua?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

