Vanhan Vaasan sairaalan uusi oikeuspsykiatrinen rakennus valmistui – potilaspaikkojen määrä kasvaa
19.2.2026 07:00:00 EET | Senaatti-kiinteistöt | Tiedote
Vanhan Vaasan sairaalan uusi oikeuspsykiatrinen sairaalarakennus on valmistunut Vaasassa. Hanke valmistui aikataulussa ja budjetissa loppuvuodesta 2025, ja tilat otettiin käyttöön helmikuussa 2026. Uudisrakennus lisää sairaalan potilaspaikkoja sekä parantaa hoito-olosuhteita ja turvallisuutta.

Vanhan Vaasan sairaalan alueelle valmistunut uudisrakennus on noin 5 500 neliömetrin laajuinen ja 48-paikkainen. Rakennus tarjoaa nykyaikaiset, turvalliset ja toiminnalliset tilat vaativaan oikeuspsykiatriseen hoitoon. Sairaalan kokonaispotilaspaikkamäärä kasvaa 155:stä 178:aan, ja uudisrakennuksen myötä yhä useampi potilas saa yhden hengen huoneen. Uudet potilaspaikat mahdollistavat sisäisten väistötilojen järjestämisen, kun seuraavaksi käynnistyvät 1 800-luvun potilasrakennusten peruskorjaus- ja modernisointihankkeet.
Nyt valmistuneeseen uudisrakennukseen sijoittuu kolme suljettua tutkimus- ja vastaanotto-osastoa, monitoimisali, valmistuskeittiö sekä henkilökunnan ruokasali. Tilojen suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota turvallisuustekijöihin, toimivuuteen sekä nykyistä parempiin ulkoilumahdollisuuksiin. Tavoitteena on ollut luoda moderni ja turvallinen hoitoympäristö, joka tukee kuntoutumista ja henkilökunnan arkea.
”Uudisrakennuksen ja uusien potilaspaikkojen myötä pystymme paremmin vastaamaan valtakunnalliseen tarpeeseen ja tarjoamaan tutkimusta, hoitoa ja kuntoutusta tälle erityisen haastavalle, mutta myös haavoittuvassa asemassa olevalle potilasryhmälle. Samalla voimme uusien tilaratkaisujen ja niiden toiminnallisuuden myötä parantaa ja kehittää hoitoa sekä turvallisuutta. Olemme myös erittäin tyytyväisiä uusista monipuoliseen liikuntaan ja muuhun toimintaan soveltuvista tiloista, jotka merkittävästi lisäävät niiden saavutettavuutta erityisesti hoidon alkuvaiheen potilaiden kohdalla”, kertoo Vanhan Vaasan sairaalan johtava lääkäri Pirjo Takala.
Rakennushanke käynnistyi keväällä 2024, ja se perustui arkkitehtuurikilpailun voittaneeseen Lukkaroinen Arkkitehdit Oy:n laatimaan suunnitelmaan. Hanke toteutettiin Senaatti-kiinteistöjen kärkihankeallianssimallilla, ja rakentamisen palveluntuottajana toimi Peab Oy. Rakennustyöt etenivät suunnitellusti ja valmistuivat loppuvuodesta 2025. Hankkeen kustannukset pysyivät budjetissa, ja kokonaiskustannukset olivat noin 26,4 miljoonaa euroa (alv 0 %).
”Olemme tyytyväisiä siihen, että hanke valmistui ajallaan ja budjetissa. Erityisen hyvää palautetta on saatu hyvästä yhteistyöstä tilojen käyttäjän, suunnittelijoiden ja allianssihankkeen toteuttajan kesken”, sanoo Senaatti-kiinteistöjen aluepäällikkö Marko Jalkanen.
Uudisrakennus on suunniteltu Senaatti-kiinteistöjen kestävän kehityksen periaatteita noudattaen, ja siinä on hyödynnetty energiatehokkaita ratkaisuja. Lämmitys on toteutettu hybridijärjestelmällä, jossa yhdistyvät ilmavesilämpöpumput ja kaukolämpö. Rakennushankkeessa käytettiin Rakennustiedon ympäristöluokitusta, ja se saavutti tavoitteena olleen neljän tähden tason. Uudisrakennuksen hiilijalanjälki on noin 25 prosenttia pienempi verrattuna perinteiseen hoitolaitosrakentamiseen.
Käyttäjäyhteistyöstä kiitosta
Tilat on rakennustöiden valmistumisen jälkeen kalustettu ja varustettu käyttäjän toimesta. Käyttäjäpalautteen perusteella rakennushankkeen toteutus vaativassa sairaalaympäristössä onnistui erittäin hyvin. Tiiviin käyttäjäyhteistyön avulla pystyttiin varmistamaan koko rakennustyön ajan turvallinen toimintaympäristö niin potilaille kuin sairaalan henkilökunnalle.
Sairaalan henkilökunta osallistui myös aktiivisesti rakennuksen toiminnalliseen suunnitteluun, minkä ansiosta kyettiin valitsemaan vaativan sairaalatoiminnan kannalta oikeat ratkaisut. Hankkeen aikainen viestintä osapuolten kesken sai myös kiitosta hankkeen jälkeen järjestetyssä palautetilaisuudessa.
Seuraavat perusparannukset Vanhan Vaasan sairaalan alueella
Vanhan Vaasan sairaalan alueen kehittäminen jatkuu uudisrakennuksen valmistumisen jälkeen. Seuraavaksi käynnistyy kahden rakennuksen perusparannus.
Aikanaan päärakennuksena toimineeseen F-rakennukseen toteutetaan kaksi potilasosastoa, joihin tulee yhteensä enintään 38 potilaspaikkaa. T-rakennukseen sijoitetaan sairaalan hallinnon tilat sekä hoitokeskus, johon tulee muun muassa hammaslääkärin, fysioterapian ja laboratorion tiloja.
Hankkeet toteutetaan Senaatti-kiinteistöjen kärkihankeallianssina, ja rakentamisen palveluntuottajan valinta on tavoitteena tehdä toukokuun alussa. Työt on tarkoitus aloittaa purkutöillä syksyllä 2026, ja hankkeiden arvioidaan valmistuvan keväällä 2028.
Lisätietoa hankkeesta hankkeen verkkosivulta: https://www.senaatti.fi/hankkeet/vanhanvaasansairaala/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Senaatti-kiinteistöt, Marko Jalkanen, aluepäällikkö, puh. 040 565 5622, marko.jalkanen@senaatti.fi
Vanhan Vaasan sairaala, Erkki Kivilinna, ylilääkäri, p. 029 524 3000 (vaihde), erkki.kivilinna@vvs.fi
Vanhan Vaasan sairaala, Pirjo Takala, johtava lääkäri, puh. 029 524 3000 (vaihde), pirjo.takala@vvs.fi
Kuvat
Senaatti
Senaatti on valtion kiinteistöasiantuntija ja toimitilakumppani. Luomme asiakkaidemme kanssa heidän toimintaansa tukevia työympäristöjä ja vastaamme niiden ylläpidosta. Tytärliikelaitoksemme Puolustuskiinteistöt puolestaan vastaa puolustushallinnon kiinteistöistä kaikissa turvallisuustilanteissa. Haluamme tarjota parhaat mahdolliset olosuhteet ja edellytykset tehdä työtä, joka tekee Suomesta maailman toimivimman ja turvallisimman maan. Kehitämme valtion kiinteistövarallisuutta ja pidämme huolta kulttuurihistoriallisista kohteista. Vastuullisuus on kaiken toimintamme keskiössä. www.senaatti.fi
Olemme töissä Suomelle.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Senaatti-kiinteistöt
Mikkelin lääninhallituksen talon tarjouskilpailu on käynnistynyt16.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Senaatti-kiinteistöt on käynnistänyt tarjouskilpailun Mikkelin keskustassa sijaitsevasta entisen lääninhallituksen talon kiinteistöstä. Kohteeseen kuuluvat C. L. Engelin piirustusten pohjalta vuonna 1843 valmistunut empiretyylinen kaksikerroksinen päärakennus sekä lasisilla käytävillä siihen liitetyt kaksi siipirakennusta. Kiinteistö on osa Mikkelin hallitustorin valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä.
THL:n oikeuslääkintäyksikön uudisrakennus valmistui Ouluun - vähähiilinen rakennus tukee sujuvaa ja turvallista toimintaa5.3.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Senaatti-kiinteistöjen rakennuttama THL:n uusi oikeuslääketieteellisiin ruumiinavauksiin tarkoitettu uudisrakennus on valmistunut Oulun Ruskonselkään. Kaikki THL:n oikeuslääketieteellisen ruumiinavaustoiminnan tilat on tämän hankkeen myötä uudistettu. Kaksikerroksinen, noin 2 400 neliömetrin laajuinen rakennus palvelee THL:n Pohjois-Suomen oikeuslääketieteellisiä tutkimuksia.
Uuden sellirakennuksen rakentaminen alkaa Turun vankilassa – 143 uutta vankipaikkaa3.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Turun vankilaan rakennetaan uusi 143-vankipaikkainen lisärakennus, jonka rakennustyöt käynnistyvät maaliskuussa 2026. Hankkeen tavoitteena on toteuttaa laadukkaat ja nykyaikaiset tilat, jotka tukevat vankilan toimintaa, työskentelyä ja työhyvinvointia. Rakennuksen valmistuttua Turun vankilan vankipaikkamäärä kasvaa noin 400 vankipaikkaan.
Senaatti-konsernin vuosikertomus 2025: säästöjä virastojen tilakustannuksiin, turvallisuusrakentaminen ennätyslukemissa27.2.2026 09:55:00 EET | Tiedote
Valtion kiinteistöistä vastaava Senaatti-konserni investoi yhteensä 763 milj. euroa erityisesti turvallisuusviranomaisten tarpeisiin, mikä on ennätys valtion rakennuttamisessa. Vuoden alussa Senaatti alensi valtion virastojen vuokria 19 milj. eurolla ja lisäksi edullisemmat toimitilaratkaisut ja investointien hankeohjaus tuottivat säästöjä virastoille 20 milj. euroa. Senaatti alentaa virastojen ja laitosten vuotuisia toimitilakustannuksia yhteensä noin 53 milj. eurolla vuoden 2028 alusta lähtien. Kiinteistömarkkinoiden heikko markkinatilanne näkyi kiinteistöjen myynnissä, mikä jäi alhaiselle tasolle.
Senaatti-kiinteistöt myi tontin Tuusulan Rykmentinpuiston ikäystävällisen asumisen korttelista Plus Hoivakodit Oy:lle19.2.2026 14:32:39 EET | Tiedote
Senaatti-kiinteistöt on myynyt Tuusulan Rykmentinpuiston alueelta ikäystävällisen asumisen korttelista tontin Plus Hoivakodit Oy:lle. Tontille rakennetaan HYVÄN OLON -palvelukiinteistö, joka tarjoaa valmistuessaan asumispalveluita kehitysvammaisille, ympärivuorokautista palveluasumista ikääntyville sekä yhteisöllistä asumista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

