Digi- ja väestötietovirasto: Kymmenen vuoden passeja ei ole turvallista myöntää vielä vuosiin
17.2.2026 08:47:48 EET | Digi- ja väestötietovirasto | Tiedote
Kymmenen vuoden passeja ei ole tarkoituksenmukaista eikä turvallista tuottaa ennen kuin henkilötietojen luotettavuuden varmistavat ratkaisut ovat kvanttiturvallisia, Digi- ja väestötietovirasto sanoo lausunnossaan luonnoksesta hallituksen esitykseksi passilain ja henkilökorttilain uudistamiseksi.

Digi- ja väestötietovirasto tuottaa passien varmenteet, jotka suojaavat passin tietoja ja varmistavat niiden aitouden.
Lausuntokierroksella olleen sisäministeriön ehdotuksen mukaan uusi laki tulisi voimaan vuonna 2027.
Kvanttiturvalliset ratkaisut käyttöön arviolta 2030 luvun alussa
Digi- ja väestötietovirasto pitää merkittävänä turvallisuusriskinä sitä, että kymmenen vuoden passeja aletaan tuottamaan ei-kvanttikestäviin turvatekijöihin eli salausalgoritmeihin tukeutuen. Kvanttilaskennan kehitys mahdollistaa niiden murtamisen passien voimassaolon aikana. Silloin käytännön seuraus voi olla se, että merkittävä määrä passeja jouduttaisiin mitätöimään, sillä niillä olevia henkilötietoja ei pystytä suojaamaan väärinkäytöksiltä.
Turvattomiksi muuttuneita passien varmenteita ei voi päivittää myöntämisen jälkeen, vaan käytännössä täytyy hankkia uusi asiakirja.
– Kvanttilaskennan kehittyminen voi heikentää merkittävästi nykyisiin salausmenetelmiin perustuvien asiakirjojen turvallisuutta jo lähivuosina. Jos uhkakuva toteutuu odotettua nopeammin, voimassa olevia passeja saatettaisiin joutua uusimaan kesken niiden voimassaoloajan, Digi- ja väestötietoviraston johtava asiantuntija Teemu Tukiainen sanoo.
Euroopan komission suosituksen mukaan korkean riskin asiakirjoissa, kuten passeissa ja henkilökorteissa, tulisi siirtyä kvanttiturvallisiin salausratkaisuihin viimeistään vuoteen 2030 mennessä. Näin henkilötietojen eheys ja luotettavuus voidaan turvata.
Lisätietoja
Yhteyshenkilöt
Timo SalovaaraYlijohtaja, Palvelut-osastoDigi- ja väestötietovirasto | Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata | Digital and Population Data Services Agency
Puh:0295 535 303timo.salovaara@dvv.fiDigi- ja väestötietovirasto
Digi- ja väestötietovirasto palvelee ihmisiä elämän eri vaiheissa, edistää yhteiskunnan toimivuutta ja vakautta sekä turvaa luotettavien tietojen saatavuutta.
Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta.
Viraston tehtäviä ovat mm. siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito. Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat mm. Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet). Virasto myös vastaa kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksesta.
Digi- ja väestötietoviraston tehtävänä on osaltaan näyttää suuntaa, uudistaa yhteiskuntaa ja tukea kansalaisten asiointia julkisen hallinnon kanssa. Tavoitteenamme on tehdä Suomesta entistä sujuvammin toimiva yhteiskunta. Tässä digitalisaatio on yksi keskeinen keino.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto
Myndighetsposten blir digital – Suomi.fi-meddelanden ersätter pappersbrev från flera myndigheter13.4.2026 06:57:00 EEST | Pressmeddelande
Mottagandet av myndighetspost blir i första hand digitalt. Nästa gång du identifierar dig i myndighetens elektroniska e-tjänst 14.4.2026 eller senare styrs du att ta i bruk Suomi.fi-meddelanden. I fortsättningen kommer posten från flera myndigheter hit. Suomi.fi-meddelanden ersätter myndigheternas papperspost: samma brev kommer inte hem till dig senare.
Viranomaisposti siirtyy digiin – Suomi.fi-viestit korvaa useat viranomaisten lähettämät paperikirjeet13.4.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Viranomaispostin vastaanotto muuttuu ensisijaisesti digitaaliseksi. Kun tunnistaudut 14.4.2026 tai sen jälkeen seuraavan kerran jonkin viranomaisen sähköiseen asiointipalveluun, sinut ohjataan ottamaan Suomi.fi-viestit käyttöön. Jatkossa saat sinne postia useilta viranomaisilta. Suomi.fi-viestit korvaa viranomaisilta saapuvan paperipostin: sama asia ei saavu enää myöhemmin kirjeenä kotiin.
Official mail becomes digital – Suomi.fi Messages replaces paper mail from several authorities13.4.2026 06:57:00 EEST | Press release
Official mail is becoming primarily digital. As of 14 April 2026, when you identify yourself in an authority’s e-service, you will be directed to activate Suomi.fi Messages. From then on, that is where you will receive mail from several public authorities. Suomi.fi Messages will replace official paper mail: you will not receive letters about the same matter later.
Nyt valppaana verkossa! – maksuton yleisötilaisuus Jyväskylässä 15.4.2026 digihuijauksista ja netin turvallisesta käytöstä9.4.2026 06:10:00 EEST | Kutsu
Digi- ja väestötietovirasto (DVV) järjestää yhdessä Jyväskylän Paviljongin, Sisä-Suomen poliisilaitoksen, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen ja Aalto-yliopiston kanssa Nyt valppaana verkossa – miten toimit netissä turvallisesti? -yleisötilaisuuden keskiviikkona 15.4.2026 Jyväskylän Paviljongissa.
Generaldirektör Janne Viskari: ”Papperstidens lagstiftning styr det digitala Finland”23.3.2026 13:17:27 EET | Pressmeddelande
Hur drar Finland nytta av att digitaliseringen fördjupas? Digihumaus-rapporten, som Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata publicerade idag, behandlar betydelsen av förändringstrenderna och de möjligheter de medför för det digitala Finland.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme