Fingrid Oyj

​​Fingrid käynnistää pilotin kulutussuunnitelmien hyödyntämisestä​

16.2.2026 14:20:22 EET | Fingrid Oyj | Tiedote

Jaa

Fingrid käynnistää pilotin tavoitteenaan selvittää, miten kulutus- ja säätötarve-ennusteita on mahdollista tarkentaa kulutussuunnitelmien avulla. Pilottiin etsitään parhaillaan mukaan sopivia tasevastaavia talvelle 2026-27.

Suomen sähköjärjestelmä on muuttunut merkittävästi viime vuosien aikana: Suomeen on rakennettu useita gigawatteja sääriippuvaista sähköntuotantoa, lämpövoimalaitoksia on lakkautettu ja sähkökattiloita rakennettu yli 2000 MW edestä viimeisen viiden vuoden aikana. 

Sähkön tuotanto ja kulutus vaihtelevat aiempaa enemmän sähkön hintojen ja sään mukaan. Hintajoustava kulutus aiheuttaa aiempaa enemmän epävarmuuksia kulutuksen ennustamiseen ja sitä kautta tase- ja siirtojenhallintaan. Erityisesti tilanteissa, joissa esiintyy epävarmuutta siitä, paljonko kulutus reagoi sähkön Day-ahead-hintaan, tarjoaisivat kulutussuunnitelmat tärkeää lisäinformaatiota sähköjärjestelmän hallintaan.  

Fingrid on käynnistänyt projektin, jonka tavoitteena on kerätä pilotinomaisesti kulutussuunnitelmia teholtaan yli 10 MW olevista sähkökattiloista. Pilotin tarkoituksena on selvittää, kuinka paljon kulutus- ja säätötarve-ennusteita olisi mahdollista tarkentaa kulutussuunnitelmien avulla. Pilotin tulosten perusteella arvioidaan kulutussuunnitelmien jatkohyödyntämismahdollisuuksia. Pilotin suunniteltu ajankohta on talvella 2026–2027. 

Fingrid kutsuu tasevastaavia, joilla on taseessaan yli 10 MW:n sähkökattiloita, osallistumaan pilottiin. Fingridin kanssa sovittaessa on mahdollista osallistua pilottiin myös alle 10 MW:n sähkökattiloilla sekä muilla kulutuskohteilla. Osallistuessaan pilottiin tasevastaavilla on mahdollisuus olla osana kulutussuunnitelmiin ja tasepoikkeamien ennustamiseen liittyvää kehitystä.   

Fingrid toivoo kiinnostuneilta tasevastaavilta yhteydenottoa maaliskuun loppuun mennessä sähköpostitse osoitteeseen kulutussuunnitelmat@fingrid.fi

Lisätietoja:
Veli-Petteri Liedes, Fingrid Oyj, puh. 030 395 4494
sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi 

Tietoja julkaisijasta

Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.

Fingrid välittää. Varmasti. 
www.fingrid.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj

Webinaari pitkän aikavälin siirtokapasiteetin osittamismenetelmän julkisen kuulemisen tuloksista10.4.2026 09:51:06 EEST | Tiedote

Elering ja Fingrid kutsuvat markkinaosapuolet yhteiseen webinaariin, jossa esitellään viimeisimmän julkisen kuulemisen tulokset koskien pitkän aikavälin siirtokapasiteetin jakamista koskevaa yhteistä osittamismenetelmää (FCA GL, artikla 16) sekä siihen ehdotettuja muutoksia. Webinaarissa käsitellään myös FI–EE FTR-sopimusten enimmäismäärien ehdotettuja muutoksia. Webinaarissa kantaverkkoyhtiöt esittelevät ehdotuksen taustat ja perustelut, yhteenvedon markkinaosapuolilta saadusta palautteesta sekä lopullisen muutosesityksen, joka on toimitettu regulaattoreille. Webinaarin ajankohta: 21.4.2026 klo 13.00–14.00 (EET) Linkki webinaariin. Webinaari pidetään englanniksi. Tervetuloa mukaan! Lisätietoja: Marina Nordström, erikoisasiantuntija, Fingrid Oyj, puh 030 3954 284 Airi Noor, Elering AS Fingridin sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi Kuuleminen muutoksesta pitkän aikavälin siirtokapasiteetin osittamismenetelmään FI–EE-rajalla (26.1.2026) [fingrid.fi] Linkki kuulemiseen E

Christoffer Nyberg avgår ur Fingrids styrelse9.4.2026 16:51:38 EEST | Pressmeddelande

Christoffer Nyberg har meddelat att han avgår ur Fingrids styrelse. Hans utträde ur styrelsen är relaterat till att Ömsesidiga Pensionsförsäkringsbolaget Ilmarinen har sålt cirka 20 procent av sin ägarandel i Fingrid till finska staten och OP Pohjola Kantaverkko Holding Ky. Nyberg är Senior Portfolio Manager vid Ömsesidiga Pensionsförsäkringsbolaget Ilmarinen. Fingrids styrelse är fortsatt beslutsför efter avgången. Mer information: Marina Louhija, styrelsens sekreterare, direktör, juridiska ärenden och hållbarhet, Fingrid Oyj, tfn 040 519 0627

Christoffer Nyberg luopuu Fingridin hallituksen jäsenyydestä9.4.2026 16:51:38 EEST | Tiedote

Christoffer Nyberg on ilmoittanut luopuvansa Fingridin hallituksen jäsenyydestä. Jäsenyydestä luopuminen liittyy siihen, että Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen on myynyt noin 20 prosentin omistusosuutensa Fingridistä Suomen valtiolle ja OP Pohjola Kantaverkko Holding Ky:lle. Nyberg toimii Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen vanhempana salkunhoitajana. Fingridin hallitus säilyy eron jälkeen päätösvaltaisena. Lisätietoja: Marina Louhija, Fingridin hallituksen sihteeri, johtaja, laki- ja vastuullisuusasiat, Fingrid Oyj, puh. 040 519 0627

Christoffer Nyberg to leave Fingrid’s Board9.4.2026 16:51:38 EEST | Press release

Christoffer Nyberg has resigned as a member of Fingrid’s Board of Directors. His exit from the Board is related to Ilmarinen Mutual Pension Insurance Company selling its holding of approximately 20 per cent of the shares of Fingrid to the Finnish State and OP Pohjola Kantaverkko Holding Ky. Nyberg acts as a Senior Portfolio Manager at Ilmarinen Mutual Pension Insurance Company. Fingrid’s Board of Directors will remain quorate after the resignation. Further information: Marina Louhija, Secretary of the Board, SVP, Legal Affairs and Sustainability, Fingrid Oyj, tel. +358 40 519 0627

Uppdatering om ändringen i Fingrids ägarstruktur9.4.2026 16:44:46 EEST | Pressmeddelande

Fingrid Oyj informerade den 5 februari 2026 att Ömsesidiga Pensionsförsäkringsbolaget Ilmarinen säljer cirka 20 procent av sin ägarandel i Fingrid till finska staten och OP Pohjola Kantaverkko Holding Ky. Arrangemangen i anslutning till ändringen i ägarstrukturen genomförs stegvis, och överföringen av aktierna i A‑serien (311 st.) från Ömsesidiga Pensionsförsäkringsbolaget Ilmarinen till finska staten samt överföringen av aktierna i B‑serien (350 st.) till OP Pohjola Kantaverkko Holding Ky har nu slutförts. I nästa fas av arrangemangen ändras 50 st. A-aktier som ägs av finska staten till B‑aktier som säljs till OP Pohjola Kantaverkko Holding Ky på så sätt att en B-aktie förblir i statens ägo. När samtliga arrangemang som hör samman med ändringen i ägarstrukturen har genomförts i sin helhet, kommer statens ägarandel att öka till 59,5 procent och OP Pohjola Kantaverkko Holding Ky:s andel kommer att vara 14,2 procent. Mer information: Asta Sihvonen-Punkka, verkställande direktör, Fingrid

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye