
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry kuuluu kokonaisuuteen
Erikoiskaupan liitto Etu ry
Yli 40 vuotta Oulun Naturalin tarinaa – uusi yrittäjä jatkaa perinnettä kivijalkakaupassa ja verkossa
16.2.2026 18:49:37 EET | Erikoiskaupan liitto Etu ry | Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry | Tiedote
Oulun keskustassa Kirkkokadulla toimiva Natural Hyvinvointi oy edustaa vahvaa jatkuvuutta oululaisessa luontaistuotekaupassa. Yrittäjä Marika Simontaival jatkaa Oulun Naturalin yli 40-vuotista historiaa, tuttua, luotettavaa ja paikallisesti juurtunutta luontaistuotekauppaa, joka on palvellut oululaisia jo useiden vuosikymmenten ajan.

Simontaival tuntee Oulun Naturalin tarinan poikkeuksellisen hyvin. Ennen ryhtymistään yrittäjäksi hän työskenteli pitkään myyjänä samassa liikkeessä ja näki läheltä, miten henkilökohtainen palvelu, osaaminen ja asiakkaiden luottamus ovat rakentuneet vuosien saatossa.
”Oulun Natural on ollut monelle asiakkaillemme tärkeä osa arkea. Kun minulle avautui mahdollisuus jatkaa tätä työtä yrittäjänä, se tuntui luontevalta ja merkitykselliseltä askeleelta”, Simontaival kertoo.
Nykyään Simontaival toimii sekä kivijalkamyymälän yrittäjänä Oulun keskustassa että Terveyskioski-verkkokaupan yrittäjänä. Hänen mukaansa molemmille on selkeä ja toisiaan täydentävä rooli.
”Kivijalkakauppa mahdollistaa henkilökohtaisen kohtaamisen ja paikallisten asiakkaiden palvelemisen kasvokkain. Verkkokaupan kautta taas tavoitamme terveydestään kiinnostuneita asiakkaita ympäri Suomen”, Simontaival sanoo.
Oulun Naturalin toiminta pohjautuu vahvaan asiantuntemukseen, luotettaviin tuotteisiin ja pitkäjänteiseen asiakassuhteiden rakentamiseen. Yrityksen valikoimaan kuuluu muun muassa ravintolisiä, vitamiineja, luontaistuotteita ja muita hyvinvointia tukevia tuotteita. Lisäksi myymälän yhteydessä on Cryo21-hoitola, jossa tarjolla on erilaisia kasvo- ja vartalohoitoja.
Yhdistämällä kivijalkamyymälän perinteet ja verkkokaupan mahdollisuudet Natural Hyvinvointi oy jatkaa Oulun Naturalin tarinaa ajassa elävällä tavalla – samalla kun se vahvistaa paikallista erikoiskauppaa ja tuo oululaista osaamista näkyväksi myös valtakunnallisesti.
”On hienoa nähdä, kuinka Oulun Naturalin yli 40 vuoden historia saa jatkoa osaavan ja sitoutuneen yrittäjän käsissä. Marika Simontaipaleen matka myyjästä yrittäjäksi kuvastaa erinomaisesti sitä, miten syvällinen paikallistuntemus, pitkä asiakaspalvelutyö ja erikoiskauppa voivat uudistua ja kehittyä ajassa. Tällainen yrittäjyys vahvistaa sekä paikallista palvelutarjontaa että koko suomalaisen terveystuotealan erikoiskaupan elinvoimaa”, toteaa Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton toiminnanjohtaja Mika Rönkkö.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marika SimontaivalyrittäjäNatural Hyvinvointi oy / Oulun Natural
Puh:044 383 8835marika@oulunnatural.fiMika RönkköToiminnanjohtajaSuomen Terveystuotekauppiaiden Liitto
Puh:+358 500 430 818mika.ronkko@terveystuotekauppa.fiwww.terveystuotekauppa.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry on valtakunnallinen luontaistuote- ja terveyskauppojen yhteistoimintajärjestö, jonka tavoitteena on parantaa luontaistuotealan erikoiskaupan toimintaedellytyksiä ja kannustaa kuluttajia terveellisiin elämäntapoihin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry
Yrttiteelle jopa 40 % hinnankorotus – virvoitusjuomaveron uusi laskentaperuste aiheuttaa hintashokin2.4.2026 17:17:10 EEST | Tiedote
Suomeen 1.4.2026 voimaan tullut virvoitusjuomaveron muutos on johtanut yllättävään tilanteeseen, jossa perinteiset yrttiteevalmisteet ovat nykyisen tulkinnan mukaan joutuneet kovan veronkorotuksen piiriin. Yritysten mukaan hinnankorotukset ovat olleet jopa yli 40 prosenttia, vaikka hallituksen esityksessä vaikutukseksi arvioitiin keskimäärin noin 4 prosenttia.
Ruohonjuurelle B Corp -sertifikaatti – ensimmäisenä hyvinvoinnin erikoiskauppana Suomessa13.3.2026 15:34:39 EET | Tiedote
Hyvinvoinnin erikoiskauppaketju Ruohonjuuri on saanut kansainvälisesti arvostetun B Corp -sertifikaatin helmikuussa 2026. Ruohonjuuri on Suomen ensimmäinen sertifioitu hyvinvoinnin erikoiskauppa, toinen vähittäiskaupan toimija ja vasta noin kymmenes suomalainen yritys, jolle sertifikaatti on myönnetty.
Kreatiinin suosio kasvaa ja käyttö laajenee – Nutri Worksin kreatiinit valittiin Vuoden 2026 Liikkujan tuotteeksi6.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton asiantuntijaraati on valinnut Vuoden 2026 Liikkujan tuote -sarjan voittajaksi Nutrimarket Oy:n Nutri Works -kreatiinit. Tuotesarja perustuu kreatiiniin, joka on yksi maailman tutkituimmista urheiluravitsemuksen ravintolisistä.
Vuoden 2026 hoitotarvike on AQVA Finland Oy:n vedensuodatin – puhdas vesi nousee yhdeksi arjen tärkeimmistä hyvinvointivalinnoista2.3.2026 17:36:53 EET | Tiedote
Hyvänmakuisen ja puhtaan juomaveden merkitys on kasvanut, ja samalla suihkuveden vaikutus hiusten ja ihon hyvinvointiin kiinnostaa yhä useampia kuluttajia. Ilmiö näkyy myös terveystuotealalla: Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton asiantuntijaraati on valinnut Vuoden 2026 hoitotarvike -sarjan voittajaksi AQVA Finland Oy:n vedensuodattimet. Valinta kertoo hyvinvointiajattelun muutoksesta, jossa terveys rakentuu yhä useammin päivittäisistä arjen perusasioista.
Mikrobiomiajattelu laajenee suolistosta suuhun - vuoden tulokkaaksi valittu tuote heijastaa uutta trendiä2.3.2026 09:26:41 EET | Tiedote
Kuluttajien kiinnostus suun luonnolliseen tasapainoon liittyy laajempaan hyvinvointitrendiin, jossa mikrobiomin merkitys on noussut suolistosta myös suunhoitoon. Samalla suositaan ratkaisuja, jotka toimivat kehon omien rakenteiden kanssa ja tukevat ennaltaehkäisevää hyvinvointia hellävaraisesti mutta tehokkaasti. Tämä nouseva trendi näkyi myös terveystuotealan vuoden tulokkaan valinnassa. Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton asiantuntijaraati on valinnut Vuoden 2026 Tulokas -sarjan voittajaksi Circlum Farmasia Oy:n maahantuoman Gutology Mineraali Hammastahnan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme