Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisissä ennätys – Suomessa kasvu muuta Eurooppaa nopeampaa
17.2.2026 08:34:51 EET | Business Finland | Tiedote
Suomeen suuntautunut ulkomainen matkailu kasvoi viime vuonna selvästi ja nopeammin kuin Euroopassa keskimäärin. Majoitusliikkeissä yöpyneiden ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset nousivat kaikkien aikojen ennätykseen, 7,2 miljoonaan.

Suomessa ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset kasvoivat 12 prosenttia. Pohjoismaissa kasvu oli keskimäärin 11 prosenttia, kun yleisesti Euroopassa kasvu jäi vain kolmeen prosenttiin.
– Ulkomaisten matkailijoiden kokonaismäärä nousi 5,1 miljoonaan ja se kasvoi viisi prosenttia edellisvuodesta. Kasvu oli voimakkainta matkailualalle eniten taloudellista arvoa tuovissa ryhmissä: lomamatkailijoiden määrä kasvoi 15 prosenttia ja kokous- ja kongressimatkailijoiden 13 prosenttia, Visit Finlandin asiantuntija Katarina Wakonen kertoo.
Matkailun kasvu näkyi erityisesti sesonkien ulkopuolella. Kevään välisesonkina yöpymiset kasvoivat koko maassa 16 prosenttia ja pääkaupunkiseudulla 24 prosenttia. Myös Lapissa ympärivuotisuus parani, kun kesäkauden yöpymiset kasvoivat, mikä on ollut strateginen tavoite. Talvisesonki alkoi aiemmin ja kesti pidempään, ja suurimmat kasvuprosentit nähtiin huhtikuussa ja lokakuussa.
Ulkomaisten matkailijoiden rahankäyttö Suomessa oli viime vuonna noin 3,7 miljardia euroa. Tämä vastaa keskimäärin noin 305 miljoonaa euroa kuukaudessa. Kulutus kohdistui erityisesti majoitukseen, ravintoloihin, liikkumiseen, elämyksiin ja ostoksiin. Meno- ja paluumatkojen lento- ja laivalippuja ei ole laskelmissa mukana.
Kasvu perustuu ulkomaiseen kysyntään
Matkailun kasvu on kahden viime vuoden aikana tullut kokonaan ulkomaisista matkailijoista. Ilman ulkomaista kysyntää matkailun kokonaismarkkina olisi laskussa, sillä kotimaan matkailu on vähentynyt. Samalla matkailun rakenne on muuttunut kohti korkeamman arvon kansainvälistä kysyntää, jossa korostuvat pidemmät viipymät ja suurempi keskikulutus. Kehitys ei kuitenkaan tapahdu itsestään, vaan edellyttää pitkäjänteistä ja strategista ohjausta, investointeja sekä matkailun kilpailukyvyn vahvistamista.
– Kasvua vauhdittivat erityisesti kaukomarkkinat. Suurimman absoluuttisen kasvun joukossa olivat Japani, Kiina, Intia ja Taiwan sekä Yhdysvallat ja Australia. Euroopassa eniten kasvua toivat Iso-Britannia, Saksa, Italia ja Ranska, Wakonen listaa.
Matkailukysynnän taustalla vaikuttavat kansainväliset trendit suosivat pohjoisia kohteita. Viileämpiin ja vähemmän ruuhkaisiin kohteisiin suuntautuva niin sanottu coolcation-ilmiö on vahvistunut. Suomi on hyötynyt viileästä kesästä, vahvasta talvitarjonnasta sekä luonnon, tilan ja turvallisuuden vetovoimasta.
– Matkailu säilyttää asemansa kuluttajien prioriteettina myös taloudellisesti epävarmoina aikoina. Euroopassa matkailukulutus kasvaa muuta taloutta nopeammin, ja Suomessa kasvu perustuu yhä selvemmin arvoon volyymin sijaan, Wakonen summaa.
Lähteet:
Matkailijamittari: Visit Finlandin ja Tilastokeskuksen tutkimus
Suomen ja muiden pohjoismaiden Tilastokeskusten majoitustilastot
European Tourism: Trends & Prospects Quarterly Report Q4/2025
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katarina WakonenHead of Business Intelligence, Visit FinlandBusiness Finland / Visit Finland
Puh:+358 40 072 3088katarina.wakonen@businessfinland.fiHeli HemgårdCommunications ManagerBusiness Finland / Visit Finland, Invest in Finland, Work in Finland
Puh:+358 40 901 5219heli.hemgard@businessfinland.fiKuvat
Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Visit Finland on osa Business Finlandia www.visitfinland.fi / www.visitfinland.com
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee noin 450 asiantuntijaa 12 toimipisteessä maailmalla ja 15 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Ensimmäinen hyvinvointialueiden yhteishanke sai rahoituksen: terveystiedolla potilashyötyjä ja uutta liiketoimintaa20.5.2026 08:06:00 EEST | Tiedote
Business Finland rahoittaa terveysalan projekteja vuosittain noin 65 miljoonalla eurolla. Toistaiseksi rahoitusta ovat pääosin hyödyntäneet yritykset ja tutkimusorganisaatiot, vaikka myös hyvinvointialueille on räätälöity rahoituspalveluja. Business Finlandilla on tarjolla kaksi merkittävää rahoitusmuotoa hyvinvointialueille: molemmista on nyt tehty ensimmäiset rahoituspäätökset.
Matkailijat ympäri maailman voivat hakea Visit Finlandin elämyksellisille illallisille18.5.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Visit Finland käynnistää kansainvälisen Have Some Finnish -ruokamatkailukampanjan, jossa ihmiset ympäri maailman voivat hakea mukaan kokemaan suomalaisia ruokaelämyksiä. Kampanjan voittajat kutsutaan kokemaan huippukokkien loihtimia suomalaisia makuja, paikallisia ruokaperinteitä ja ainutlaatuisiin paikkoihin rakennettuja illallisia eri puolilla Suomea.
Startup-yrittäjät: Suomeen on helppo tulla, mutta markkinalle pääsy on yllättävän vaikeaa12.5.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Kansainväliset startup-yrittäjät pitävät Suomea sujuvana ja toimivana maana yritystoiminnan aloittamiseen. Suurin haaste ei liity lupaprosesseihin tai yrityksen perustamiseen, vaan liiketoiminnan käynnistämiseen Suomessa. Tämä käy ilmi Business Finlandiin kuuluvan Work in Finlandin kyselystä, johon vastasi Suomeen hakeutuneita yrittäjiä.
Ukrainska borgmästare möter finska företagsledare – målet är att etablera ett strategiskt samarbete7.5.2026 07:58:00 EEST | Pressmeddelande
En delegation med över 40 beslutsfattare, som organiserats för att stimulera Ukrainas ekonomi, befinner sig just nu i Finland. Målsättningen med femdagarsvistelsen är att stärka affärsverksamheten mellan länderna. Världsbanken har uppskattat att kostnaden för återuppbyggnaden av Ukraina redan överstiger 500 miljarder euro.
Ukrainalaiset pormestarit tapaavat suomalaista yritysjohtoa – tavoitteena strateginen jälleenrakennus7.5.2026 07:58:00 EEST | Tiedote
Ukrainan talouden elvyttämiseksi järjestettävä yli 40 päättäjän delegaatio on parhaillaan Suomessa. Viisipäiväisen vierailun tavoitteena on vahvistaa maiden välistä liiketoimintaa ja tukea Ukrainan jälleenrakentamista. Maailmanpankki on arvioinut, että Ukrainan jälleenrakennuksen kustannus on jo yli 500 miljardia euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

