Andersson: VPK-toimintaa ei tule rajoittaa uusilla säännöillä
18.2.2026 10:11:44 EET | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote
RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Otto Andersson suhtautuu kriittisesti sisäministeriön suunnitelmiin asettaa VPK-toiminnalle uusia kuntotesti-vaatimuksia. Tämä johtaisi käytännössä siihen, että moni kokenut VPK:läinen ei enää jatkossa voisi osallistua toimintaan. Andersson pitää välttämättömänä, että sisäministeriö muuttaa suunnitelmiaan.

– Vapaaehtoiset palokuntamme tekevät kirjaimellisesti elintärkeää työtä. VPK:t tuottavat turvallisuutta suomalaisille. Alueellisen läsnäolonsa ja ainutlaatuisen paikallistuntemuksensa ansiosta VPK on usein ensimmäisenä paikalla pelastustehtävässä. Tällä on ratkaiseva merkitys vahinkojen ehkäisemisessä ja ihmishenkien pelastamisessa. Erityisesti alueilla, joilla etäisyydet ovat pitkiä ja resurssit rajalliset, VPK:n rooli on täysin keskeinen, sanoo Otto Andersson.
– Siksi pidän täysin välttämättömänä, että sisäministeriö nyt muuttaa suunnitelmiaan. VPK-toimintaa tulisi edistää, ei vaikeuttaa uusilla säännöillä. Tiukemmat kuntovaatimukset kaikkein vaativimpiin tehtäviin, kuten savusukellukseen, ovat perusteltuja. Mutta ei missään nimessä pitäisi luoda sellaisia yleisiä vaatimuksia hälytystehtäviin osallistuville, jotka johtaisivat siihen, että suuri osa kokeneista ja taitavista VPK:läisistä joutuisi lopettamaan toiminnan kokonaan.
Andersson katsoo, että sisäministeriön suunnitelmat eivät huomio alueiden olosuhteita ja arjen todellisuutta.
– Tiedämme, että hyvinvointialueet kamppailevat tällä hetkellä taloutensa kanssa. Samalla tiedämme, että VPK-toiminta on kaikkein kustannustehokkainta. Vapaaehtoiset palokunnat täydentävät ammatti pelastustoimea ja varmistavat, että apu saapuu nopeasti hätätilanteissa myös kaupunkikeskusten ulkopuolella kaikkialla Suomessa. Myös tästä syystä minun on todella vaikea ymmärtää, miksi VPK toimintaa halutaan rajoittaa. Nyt sisäministeriön on ajateltava toisin, Andersson sanoo.
Keskustelu vapaaehtoisten palokuntien toimintaedellytyksistä on ajankohtainen, koska sisäministeriö suunnittelee parhaillaan niin sanottujen FireFit-kuntovaatimusten tekemistä pakollisiksi VPK:lle.
Yhteyshenkilöt
Otto AnderssonRKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:050 363 3112otto.andersson@riksdagen.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Adlercreutz om färsk rapport: Åtgärderna för att höja inlärningsresultaten är på rätt väg29.4.2026 13:21:47 EEST | Pressmeddelande
Regeringen har under den här mandatperioden stärkt den grundläggande utbildningen på många sätt, säger SFP:s ordförande och undervisningsminister Anders Adlercreutz. Den nya rapporten om inlärningsresultaten, som publicerades onsdagen den 29 april, visar också att de åtgärder som nu genomförs är rätt väg framåt.
Henriksson: Europaparlamentet säger JA till EU-omfattande samtyckeslag28.4.2026 15:23:04 EEST | Pressmeddelande
– Idag är en historisk dag för stärkandet av flickors och kvinnors rättigheter i hela EU. I den slutliga plenumomröstningen i Europaparlamentet vann förslaget om en samtyckesbaserad våldtäktslagstiftning i hela unionen. Jag gläds över att hårt arbete nu har gett resultat, säger Europaparlamentariker, Renew Europes vice ordförande Anna-Maja Henriksson (SFP).
Henriksson: Euroopan parlamentti sanoo KYLLÄ koko EU:n kattavalle suostumuslaille28.4.2026 15:23:04 EEST | Tiedote
– Tänään on historiallinen päivä tyttöjen ja naisten oikeuksien vahvistamiselle koko EU:ssa. Euroopan parlamentin lopullisessa täysistuntoäänestyksessä ehdotus suostumukseen perustuvasta raiskauslainsäädännöstä koko unionissa voitti. Olen iloinen, että kova työ on nyt tuottanut tulosta, sanoo europarlamentaarikko, Renew Europen varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP).
Wickström: Service och transporter bör gå hand i hand – låt välfärdsområdena ansvara för FPA-taxin24.4.2026 11:28:06 EEST | Pressmeddelande
Riksdagsledamot Henrik Wickström (SFP) lämnade igår in ett skriftligt spörsmål till social- och hälsovårdsministern. I spörsmålet frågar Wickström om ministeriet kommer att reagera på de allt större kostnaderna för FPA-taxin, som är en direkt följd av social- och hälsovårdsreformen samt centraliseringen av tjänsterna.
Wickström: Palvelujen ja kuljetusten on kuljettava käsi kädessä – hyvinvointialueille vastuu Kela-takseista24.4.2026 11:28:06 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) jätti eilen kirjallisen kysymyksen sosiaali- ja terveysministerille. Kysymyksessään Wickström tiedustelee, aikooko ministeriö reagoida Kela-taksien kasvaviin kustannuksiin, jotka ovat suora seuraus sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta sekä palvelujen keskittämisestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme