Helsingin päiväkodeissa luetaan nyt ahkerasti kirjoja – tutkimus selvittää vaikutuksia lukutaitovalmiuksiin
23.2.2026 08:21:35 EET | Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala | Tiedote
Jyväskylän yliopiston johtamassa LuKiVa-interventiotutkimuksessa osa päiväkotien ja esiopetusryhmien lapsista osallistuu dialogisen lukemisen menetelmän lukutuokioihin.

Tammikuussa 2026 käynnistyneeseen tutkimukseen osallistuu Helsingin varhaiskasvatusyksiköitä, jotka saavat tarveperusteista lisärahoitusta. Sen tarkoituksena on tasoittaa alueellisia eroja kaupungin sisällä. Yksiköt on satunnaistetusti jaettu kokeiluryhmään ja verrokkiryhmään.
Tutkimuksen taustalla on laajempi huoli lukutaidon heikkenemisestä: useat tutkimukset osoittavat suomalaislasten ja -nuorten lukutaidon laskeneen sekä lukuinnon hiipuneen. Lukutaitovalmiuksiin voidaan kuitenkin vaikuttaa jo ennen kouluikää – ennen muuta aikuisten tuella.
– Kirjojen lukeminen yhdessä lasten kanssa kasvattaa sanavarastoa ja vahvistaa muita kielellisiä taitoja, ja lisäksi sen on todettu lisäävän lasten lukumotivaatiota, kuvailee professori Minna Torppa Jyväskylän yliopistosta.
Päivittäinen lukeminen vahvistuu
Kokeilupäiväkodeissa 5–6-vuotiaat lapset osallistuvat päivittäin lukuhetkiin. Osa lukutuokioista on vapaamuotoisia, jolloin luetaan esimerkiksi koko ryhmälle. Osassa lukuhetkiä käytetään puolestaan pienryhmissä tapahtuvaa dialogisen lukemisen menetelmää, jonka on todettu tukevan tehokkaasti lasten lukutaitovalmiuksien kehittymistä sekä lasten kiinnostusta kirjoihin ja lukemiseen.
Menetelmän ytimessä on vuorovaikutus – pelkän ääneen lukemisen sijaan lapsia kannustetaan osallistumaan lukuhetkessä aktiivisesti: ajattelemaan, kyselemään, vastaamaan ja rakentamaan merkityksiä yhdessä aikuisen kanssa.
– Dialoginen lukeminen voi innostaa lapsia ja aikuisia uudella tavalla keskustelemaan tarinan hahmoista ja tapahtumista. Nämä yhteiset keskustelut lisäävät lasten aktiivista osallistumista ja voivat parhaimmillaan syventää lasten ja aikuisen välistä vuorovaikutussuhdetta, kun lasten aloitteiden äärelle pysähdytään kiireettömästi, kuvailee väitöskirjatutkija Tiia Lindfors Turun yliopistosta.
Tutkimukseen osallistuvien lasten lukutaitovalmiuksia arvioitiin tutkimuksen alkaessa tammikuussa, ja loppuarviointi tehdään toukokuussa. Lisäksi varhaiskasvatuksen opettaja arvioi lasten lukukiinnostusta ja toimintaa lukuhetkissä.
Tarkastelussa lukemisen käytännöt
Verrokkipäiväkodeissa lasten lukutaitovalmiuksia tuetaan tutkimuksen ajan tavanomaiseen tapaan.
– Lukeminen sekä lukuvalmiuksien ja monilukutaidon tukeminen kuuluvat muutenkin varhaiskasvatuksen päivittäiseen toimintaan, ja lapsen kiinnostuksen kohteet ohjaavat sitä. Henkilöstö mallintaa lukemista, mahdollistaa ihmettelyn ja keskustelun, ja kielellinen ilmaisu näkyy myös oppimisympäristöissä, kertoo erityissuunnittelija Iina Hanka Helsingin kaupungilta.
Alle kouluikäisten lasten lukutaitovalmiuksien tukeminen ja lukukiinnostuksen herättäminen onkin ennen kaikkea ympärillä olevien aikuisten tehtävä.
– Lasten lukutaitovalmiudet eivät kehity vain kirjoja lukemalla, vaan ennen kaikkea sen kautta, miten aikuiset arjessa sanoittavat, keskustelevat ja avaavat tekstejä lapsille. Siksi tutkimuksessa seurataan myös sitä, millaisia lukemisen tapoja ja käytäntöjä varhaiskasvatuksen henkilöstö hyödyntää päiväkotien arjessa, Helsingin varhaiskasvatusjohtaja Miia Kemppi toteaa.
Tutkimusyhteistyötä lukemisen eteen
Helsingin kaupunkistrategian 2025–2029 keskeinen painopiste on lasten ja nuorten lukutaitoon ja lukemiseen panostaminen, ja tätä työtä tehdään kaikissa palvelukokonaisuuksissa.
– Ääneen lukeminen on yksi tärkeimmistä tehtävistä varhaiskasvatuksessa lasten lukuinnon kasvattamiseksi ja lapsen kielen kehityksen edistämiseksi, pedagoginen asiantuntija Kiia Hakkala muistuttaa.
Jyväskylän yliopiston johtama tutkimus toteutetaan yhteistyössä Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan, Aalto-yliopiston ja Turun yliopiston kanssa. Se on osa Suomen Akatemian rahoittamaa EDUCA Koulutuksen tulevaisuus -lippulaivatutkimusta, joka toteuttaa huolella suunniteltuja interventioita tiiviissä yhteistyössä kuntien, poliittisten päättäjien ja muiden sidosryhmien kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna TorppaProfessoriJyväskylän yliopisto
Puh:040 805 3538minna.p.torppa@jyu.fiMarjo KyllönenKehittämispalvelujohtajaHelsingin kaupunki, kasvatus ja koulutus
Puh:09 310 86208marjo.kyllonen@hel.fiKuvat

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Den gemensamma ansökan börjar den 17 februari16.2.2026 14:30:28 EET | Pressmeddelande
Den gemensamma ansökan till gymnasierna, yrkesutbildningen och Hux-utbildningen sker 17.2–17.3.2026. Helsingfors stads gymnasier, Yrkesinstitutet Prakticum och det finskspråkiga yrkesinstitutet Stadin ammattiopisto (Stadin AO) erbjuder en mängd studiealternativ efter grundskolan.
Yhteishaku alkaa 17. helmikuuta16.2.2026 14:15:13 EET | Tiedote
Yhteishaku ammatilliseen koulutukseen, lukioihin sekä TUVA-koulutukseen on käynnissä 17.2.–17.3.2026. Helsingin kaupungin oppilaitoksissa on runsaasti vaihtoehtoja opiskeluun peruskoulun jälkeen.
Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksesta 10.2.202610.2.2026 19:50:53 EET | Tiedote
Lautakunnan tiistaina 10. helmikuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Kokouksen esityslista on saatavilla toimialan verkkosivuilta.
Småbarnspedagogiken formar framtiden – huvudstadsregionens kommuner uppmuntrar dem som väljer karriär att söka sig till branschen9.2.2026 09:10:00 EET | Pressmeddelande
En kampanj som ordnas gemensamt av Helsingfors, Esbo, Vanda och Grankulla uppmuntrar intresserade att söka sig till en bransch där de kan göra ett intryck på många människors liv. Samtidigt vill kommunerna påminna om hur viktigt arbetet inom småbarnspedagogik är.
Varhaiskasvatus jättää jäljen, joka muistetaan aina – pääkaupunkiseudun kunnat kannustavat uraansa etsiviä alan pariin9.2.2026 09:05:00 EET | Tiedote
Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten yhteinen kampanja rohkaisee hakeutumaan alalle, jossa voi jättää pysyvän jäljen monen elämään. Samalla kunnat haluavat muistuttaa varhaiskasvatustyön merkityksestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme