Oulun yliopisto

Kaupungeissa hulevesitulvat yleistyvät – kuilua ohjeiden ja kaavoituksen välillä

23.2.2026 06:07:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote

Jaa

Kaupunkitulvien riski kasvaa, kun ilmaston ääri-ilmiöt lisääntyvät ja yhä tiiviimpi rakentaminen vähentää viheralueita ja vettä läpäisemättömiä pintoja.

Punaisissa saappaissa oleva henkilö kävelee vesilätäkössä, roiskuttaen vettä ympärilleen kaupunkiympäristössä.
Kevääntulon keikkuessa arvaamattomasti ilmaston lämmetessä, kaupunkitulvat yllättävät yhä useammin sulamis- ja jäätymisjaksoissa ja rankkasateissa. Samalla kaupunkien tiiviimpi rakentaminen lisää vesitiiviitä pintoja ja kaupunkitulvien riski kasvaa. Kuva Harri Tarvainen / Oulun yliopisto

Uusi väitöstutkimus paljastaa, että vaikka hulevesien hallintaan liittyviä ohjeita ja määräyksiä on runsaasti, ne eivät riittävästi ohjaa käytännön kaavoitusratkaisuja.

Hulevesillä tarkoitetaan maan pinnalla, rakennusten katoilla ja muilla pinnoilla virtaavia vesiä. Kaupunkisuunnittelulla on ratkaiseva rooli hulevesien hallinnassa. Kaupunkitulvat yllättävät yhä useammin ilmastonmuutoksen ja lisääntyvien sään ääri-ilmiöiden myötä esimerkiksi alikuluissa kevättalven sulamis- ja jäätymisjaksoissa sekä lisääntyvinä rankkasateina.

Kaupunkitulvien hallinnassa tärkeää on hulevesien synnyn ehkäisy. Ennakoinnissa keskeistä on hulevesien viivytyksen, imeytysratkaisujen ja tulvareittien parantaminen sekä hulevesiverkostojen kapasiteetin riittävyys.

“Tutkimusta tehdessämme hämmästyimme, kuinka suuri kuilu ohjeistusten ja käytännön toteutuksen välillä on. Vaikka kunnilla on tahtoa kehittää hulevesien hallintaa, ratkaisut eivät vielä siirry suunnitelmista asemakaavoihin”, toteaa väitöskirjatutkija Minna Mäki-Asiala. jonka väitöskirja tarkastetaan Oulun yliopistossa pe 27. helmikuuta.  

Väitöstutkimuksen tavoitteena oli syventää ymmärrystä hulevesien hallinnasta yhä tiiviimmin rakennettavassa suomalaisessa kaupunkiympäristössä erityisesti asemakaavoituksen näkökulmasta.

Tutkimus rakentui kolmen teeman ympärille: suunnittelu, toteutussuunnittelu ja ohjaus. Suunnittelua ja toteutussuunnittelua asemakaavoissa tarkasteltiin 60 vuoden ajalta erityisesti vettä läpäisemättömien eli lähes vesitiiviiden pintojen lisääntymisessä ja vaikutuksina hulevesien syntyyn.

Tutkimustuloksissa näkyy selkeästi suunnittelun eli asemakaavamääräysten ja niiden toteutuksen välinen ristiriita. Vihreän ympäristön osuuden asemakaavassa havaittiin tutkimusalueella laskeneen 36 prosenttia, vaikka samaan aikaan strategisissa tavoitteissa on kasvanut vettä läpäisevien pintojen ja viheralueiden merkitys. Tämä johti paikoin jopa 250 prosentin hulevesimäärien kasvuun alueella.

Toteutussuunnittelun osalta tehtiin ohjeisiin perustuvaa laskentaa ja hydrologisia mallinnuksia, jotka osoittivat, että tiiviisti rakennetuilla alueilla tarvittaisiin nykyistä huomattavasti enemmän imeytys- ja viivytysratkaisuja tulvariskien hallitsemiseksi.

Ohjauksen osalta analysoitiin 12 kunnan määräyksiä ja tehtiin yli 10 000 asukkaan kuntien edustajille kysely, joiden perusteella kunnilla on selkeä tarve yhtenäisemmille kansallisille linjauksille. Osa ohjeista on myös selvästi vanhentuneita. Ohjauksesta kuntaorganisaatioissa voi lukea lisää vuonna 2025 julkaistusta tutkimuksesta.

Väitöstyön tulokset osoittavat, että vaikka hulevesien hallinnan merkitys ymmärretään laajasti, ohjeistukset eivät vielä riitä ohjaamaan asemakaavojen sisältöjä niin, että ilmastonmuutoksen aiheuttamiin rankkasateisiin pystyttäisiin varautumaan. Rakentamisen tiivistyminen kohdistuu usein vanhoille asuinalueille, joiden hulevesijärjestelmät ovat jo entuudestaan kuormittuneita. Tutkimus tuottaa uutta tietoa siitä, miten hulevesiohjeet vaikuttavat todellisiin ratkaisuihin.

Tulosten merkitys koskee kaavoittajia, kuntien viranhaltijoita, alue- ja kaupunkisuunnittelun asiantuntijoita sekä poliittisia päättäjiä, jotka vastaavat hulevesien hallintaa ohjaavasta sääntelystä myös kansallisella tasolla.

Väitöstutkimus suosittelee selkeämpiä kansallisia ohjeita sekä kunnille kehitettyjä työkaluja, joilla kaavaratkaisujen vaikutuksia voidaan arvioida systemaattisemmin. “Odotamme, että tulokset auttavat vahvistamaan suunnittelun, ohjeistuksen ja käytännön ratkaisujen välistä yhteyttä ja johtavat entistä ennakoivampaan hulevesien hallintaan”, kertoo Mäki-Asiala.

Tieteenalalle tutkimustulokset avaavat uudenlaisen näkökulman ohjeiden ja käytännön välisen ristiriidan analysointiin. Jatkossa tarvitaan lisää tutkimusta siitä, miten kaupunkien tiivistymisen vaikutuksia voidaan lieventää kustannustehokkaasti ja pitkäjänteisesti.

Väitöstilaisuus pe 27.2.2026 klo 12 ja väitöskirja Asemakaavoituksen ja lainsäädännön vuorovaikutus hulevesien hallinnassa osana kaupunkikehitystä Suomessa ovat nähtävillä verkossa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Minna Mäki-Asiala, 050 464 3938, minna.maki-asiala@oulu.fi, väitöstutkija, rakennus- ja yhdyskuntatekniikka, Oulun yliopisto.

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Mikä on normaalia syömistä? Ikä, sukupuoli ja paino vaikuttavat syömiskäyttäytymiseen12.10.2026 05:50:00 EEST | Tiedote

Syömiskäyttäytyminen näyttää erilaiselta eri-ikäisillä ja eri painoisilla ihmisillä. Oulun yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että tunnesyöminen ja hallitsematon syöminen korostuvat nuoremmilla aikuisilla, kun taas syömisen tietoinen rajoittaminen on yleisempää ikääntyneillä. Myös sukupuoli ja paino vaikuttavat siihen, millainen syömiskäyttäytyminen on tavallista.

Oulun yliopiston uuden kampuksen arkkitehtuurikilpailuun yli sata ehdotusta7.10.2026 15:04:22 EEST | Tiedote

Oulun yliopiston uuden kampuksen arkkitehtuurikilpailun ensimmäinen vaihe päättyi 2.10.2026. Kilpailuun jätettiin yli sata ehdotusta. Yleisellä kansainvälisellä arkkitehtuurikilpailulla yliopistolle haetaan arkkitehtuuriltaan korkeatasoista kampuskokonaisuutta, joka yhdistää yliopiston toiminnot ja opiskelija-asunnot sujuvasti osaksi kaupunkirakennetta Oulun yliopistollisen sairaalan yhteyteen Kontinkankaan kaupunginosaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye