Laatu ennen määrää varhaiskasvatuksessa

Varhaiskasvatuksen opettajia valmistuu vuosittain merkittävä määrä, mutta vain pieni osa jää pysyvästi alalle. Tämä ei johdu yksilöiden motivaation puutteesta, vaan yhteiskunnallisista ja rakenteellisista tekijöistä, jotka eivät tällä hetkellä tue laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttamista tai kestävää työuraa.

Samaan aikaan, kun koulutuksen rahoitusta leikataan, aloituspaikkamääriä lisätään. Tämä heikentää väistämättä opetuksen laatua. Opettajankoulutuksen laatu ja varhaiskasvatuksen työelämän realiteetit ovat erottamattomasti sidoksissa toisiinsa. Jos koulutus ei tarjoa riittäviä pedagogisia valmiuksia, aikaa oppimiselle sekä laadukasta ohjausta, työelämän resurssipulassa on kohtuutonta odottaa valmistuneiden pystyvän toteuttamaan tutkimukseen perustuvaa, korkeatasoista varhaiskasvatusta.

Työssä jaksaminen on kriittisellä tasolla. Järjestelmä, joka nojaa jatkuvaan venymiseen ja yksilöiden joustamiseen, ei ole kestävä. Sekä henkilöstön pysyvyys että varhaiskasvatuksen laatu ovat vaarassa, ellei tilanteeseen puututa rakenteellisella tasolla. Varhaiskasvatuksen veto- ja pitovoimaa ei vahvisteta juhlapuheilla, vaan konkreettisilla päätöksillä. Pedagogisesti perustellut ryhmäkoot ja työn vaatimuksia vastaava henkilöstömitoitus ovat edellytys laadukkaalle varhaiskasvatukselle.

Kun pedagogisesti vaativa työ kuormittuu lisäksi kohtuuttomasta hallinnollisesta työstä ja raportointivelvoitteista, heikkenee sekä työn laatu että alan houkuttelevuus. Ilman rakenteellisia uudistuksia koulutukseen tehdyt investoinnit valuvat hukkaan ja opettajapula syvenee entisestään

Varhaiskasvatuksen vetovoimaa ei voi lisätä aloituspaikkoja kasvattamalla. Tarvitaan rakenteellisia ja pitkäjänteisiä ratkaisuja, jotka koskevat niin koulutusta kuin työelämää. Opettajankoulutuksen rahoitus on turvattava, jotta koulutuksen laatu säilyy ja kehittyy. Aloituspaikkamääriä on tarkasteltava suhteessa koulutuksen ja ohjauksen resursseihin, ei työvoimapoliittisina määrällisinä ratkaisuina.

Lisäksi varhaiskasvatuksen työolosuhteita on parannettava konkreettisesti siten, että ryhmäkoot ovat pedagogisesti perusteltuja, henkilöstömitoitus vastaa työn vaatimuksia ja opettajille turvataan mahdollisuus keskittyä pedagogiseen työhön ilman jatkuvaa kuormitusta. Ilman näitä toimenpiteitä koulutukseen tehdyt panostukset valuvat hukkaan, eikä alan pitovoimaa voida vahvistaa kestävällä tavalla.

Laadukas varhaiskasvatus edellyttää olosuhteita, joissa jokainen lapsi saa tarvitsemansa tuen ja joissa ammattilaiset voivat seistä ylpeinä työnsä takana. Päätöksenteossa on huomioitava ratkaisujen pitkäaikaiset vaikutukset. Ilman panostuksia koulutuksen laatuun ja työoloihin varhaiskasvatuksen vetovoima ei kasva kestävästi.