Yli 100 000 katsojaa – Luottomies-elokuva: Lepoloma nousi hitiksi: "Ei ole koskaan itsestäänselvyys"
19.2.2026 08:30:00 EET | Nelonen Media | Tiedote
Helmikuun 4. päivä ensi-iltansa saanut Luottomies-elokuva: Lepoloma on kerännyt kahdessa viikossa yli 100 000 katsojaa.

Kari Ketosen käsikirjoittama, ohjaama ja tähdittämä Luottomies-elokuva: Lepoloma sai ensi-iltansa 4. helmikuuta. Elokuva on noussut suureksi hitiksi, ja sen on nähnyt alle kahdessa viikossa jo yli 100 000 katsojaa. Tähän mennessä elokuva on kerännyt kaikkiaan 100 179 katsojaa.
Uusi Luottomies-elokuva nousi ilmestyttyään avausviikonloppunsa katsotuimmaksi elokuvaksi, ja se on pysynyt hienosti kahden katsotuimman elokuvan joukossa myös seuraavana viikonloppuna.
Kari Ketonen on kiitollinen elokuvan saavuttamasta suosiosta.
– Mahtavaa, että ihmiset ovat lähteneet teattereihin ja palautteesta päätellen myös kovasti tykänneet leffasta! Vaikka Luottomies-brändi on vahva ja elokuva mielestäni onnistunut, menestys ei ole koskaan itsestäänselvyys, eli tuhannet kiitokset kaikille tähänastisille ja tuleville katsojille, Ketonen sanoo.
Elokuvan yhtenä tuottajana toiminut ja toisen pääosan esittäjä Antti Luusuaniemi on otettu katsojien osoittamasta intohimosta Luottomiestä kohtaan.
– Lämmittää mieltä, kun Luottomies on pysynyt niin vahvasti suomalaisten sydämissä. Olemme saaneet paljon hyvää palautetta elokuvasta. Tuntuu hienolta tarjota ihmisille nauruntäyteinen elokuvaelämys ja pieni tauko arjesta, Luusuaniemi hehkuttaa.
Nelonen Media on toiminut kotimaisten elokuvien levittäjänä vuodesta 2019 asti. Luottomies-elokuva: Lepoloma on jatkoa Nelonen Median menestyksekkäälle elokuvalevitykselle.
– Uuden Luottomies-elokuvan menestys on jälleen hyvä osoitus siitä, että kotimainen elokuva kiinnostaa katsojia. On hienoa olla levittämässä koko perheen komediaelokuvaa, joka resonoi katsojissa, Nelonen Median televisiojohtaja Ville Toivonen sanoo.
Luottomies-elokuva: Lepoloma nyt elokuvateattereissa!
Elokuvan kuvia voi ladata täältä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antero AlhonenViestinnän asiantuntija, Nelonen Media
Puh:0503231014antero.alhonen@nelonenmedia.fiKuvat
Nelonen Media
Nelonen Media on Suomen suurin viihdetalo, jonka portfoliosta löytyvät suoratoistopalvelu Ruutu sekä televisiokanavat Nelonen, Jim, Liv ja Hero. Nelonen Mediaan kuuluvat myös radiokanavat Suomipop, Radio Rock, HitMix, Loop, Aito Iskelmä, Classic Hits, Easy Hits ja Kantriradio sekä monipuolinen audiopalvelu Supla.
Nelonen Media levittää kotimaisia elokuvia ja osana Nelonen Mediaa toimii musiikkiyhtiö Kaiku Entertainment, joka julkaisee ja kustantaa kotimaista musiikkia.
Nelonen Media Live on yksi Suomen suurimmista festivaali- ja tapahtumajärjestäjistä, joka tuottaa vuosittain yli 20 suurtapahtumaa, konsertteja ja risteilyjä eri puolilla maata. Suurimpiin tapahtumiin kuuluvat mm. Rockfest, Tammerfest, Suomipop-festivaalit, Tikkurila Festivaali ja RMJ.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media
Vinski 2 -elokuvalle voitto kansainvälisen festivaalin kilpasarjassa Saksassa13.10.2026 11:14:46 EEST | Tiedote
Juha Wuolijoen ohjaama Vinski 2 voitti pääpalkinnon Schlingelin kansainvälisellä elokuvafestivaalilla, Saksassa.
Ares puhuu perhehaaveistaan Vain elämää -ohjelmassa: ”Nautin siitä, kun voin opettaa lapsille asioita”13.10.2026 10:30:01 EEST | Tiedote
Tällä viikolla Vain elämää -ohjelmassa vietetään räppäri Areksen päivää. Jaksossa räppäri kertoo avoimesti muun muassa perhehaaveistaan.
Huippunäyttelijöiden tähdittämä Karavaanarit saa ensi-iltansa helmikuussa – ensimmäinen maistiainen julki12.10.2026 11:48:26 EEST | Tiedote
Maamme eturivin näyttelijöiden tähdittämä elokuva Karavaanarit saa ensi-iltansa helmikuussa 2027. Kari Ketosen ohjaamasta elokuvasta on julkaistu nyt ensimmäinen maistiainen.
Diplomi-insinööri vaihtoi tutkijan työn stand up -lavoille – uusi Stand up Klubi tuo Ruutuun 40 koomikkoa12.10.2026 09:37:32 EEST | Tiedote
Uusi Stand up Klubi tuo Ruutuun syksyn aikana kaikkiaan 40 suomalaista stand up -koomikkoa. Lavalle nousevat muun muassa Fathi Ahmed, Iikka Kivi, André Wickström, Ursula Herlin ja Fabe. Ensimmäisen jakson juontajana nähdään Tomi Haustola, joka jätti aikanaan tutkijan työnsä tehdäkseen stand upia ammatikseen. Sarja alkaa Ruudussa ja Nelosella torstaina 15. lokakuuta.
Burgerimiehet törmäsivät sattumalta suomalaiseen supertähteen – yllättävä kohtaaminen päätyi ohjelmaan9.10.2026 09:19:03 EEST | Tiedote
Ruudussa 15. lokakuuta alkava Burgerimiehet kesälomalla vie Akseli Herlevin ja Ossi Lahtisen ruokamatkalle halki Suomen. Tällä kertaa kaukomaat kotimaan kesään vaihtaneen kaksikon yllättää niin Suomen monipuolinen ruokatarjonta kuin Ruisrockissa sattumalta vastaan tullut jääkiekkolegenda Saku Koivu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




