OAJ ja Sivista: Hallituksen leikkaukset uhkaavat tuhansien maahanmuuttajien kieliopintoja
19.2.2026 10:00:00 EET | Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry | Tiedote
Hallitus esittää 47 miljoonan euron leikkauksia kotoutumiskoulutukseen. Esityksen mukaan kansanopistojen, kansalaisopistojen, kesäyliopistojen ja muun vapaan sivistystyön lukutaito- ja kielikoulutuksen rahoitus lakkautettaisiin. Vapaan sivistystyön osuus leikkauksista on 6,9 miljoonaa euroa. Tämä uhkaa keskeyttää tuhansien kotoutujien opinnot keväällä 2027 ja vaarantaisi satoja opetusalan työpaikkoja.
OAJ:n ja Sivistan mielestä hallituksen ehdotus on tuomittava: jos maahanmuuttajien perustaidot jäävät heikoiksi, työllistyminen pitkittyy ja kustannukset kasvavat muualla. Järjestöjen mukaan kieli- ja lukutaidon opetus on turvattava oppilaitoksissa osana koulutusjärjestelmää.
– Vapaan sivistystyön lukutaito- ja kielikoulutuksen alasajo on lyhytnäköistä ja tempoilevaa politiikkaa. On pöyristyttävää, että hallitus esittää rahoituksen leikkaamisen lisäksi maahanmuuttajien kielikoulutustehtävän poistamista vapaan sivistystyön laista. Toimilla olisi vakavat seuraukset sekä ihmisten koulutusmahdollisuuksille että oppilaitosverkostolle, sanoo OAJ:n koulutuspolitiikan johtaja Nina Lahtinen.
– Kotoutumisessa on kyse siitä, että ihminen saa opiskella, työllistyä ja elää itsenäistä arkea osana yhteiskuntaa. Kielitaito rakentuu pitkäjänteisessä opetuksessa. Vapaan sivistystyön oppilaitoksissa on henkilöstö, tilat ja osaaminen koulutuksen toteuttamiseen – miksi lakkaisimme hyödyntämästä niitä, kysyy Sivistan johtaja Heikki Kuutti Uusitalo.
Vapaa sivistystyö kantaa tällä hetkellä suuren vastuun erityisesti niistä kotoutujista, joiden koulutustausta on puutteellinen ja opiskeluvalmiudet heikot. Vuonna 2023 vapaan sivistystyön oppilaitoksissa opiskeli noin 7 100 kotoutujaa. OAJ:n ja Sivistan mielestä vapaan sivistystyön roolia pitäisi kasvattaa, ei supistaa.
– Lukutaito- ja kielikoulutus on vaativaa opetusta ja ohjausta, jossa ratkaistaan, pääseekö ihminen kiinni opintoihin ja suomalaiseen yhteiskuntaan. Tällaisessa kokonaisuudessa pedagoginen jatkuvuus ja laatu ovat ydinasemassa, sanoo OAJ:n Lahtinen.
– Kotoutuminen on koulutusta. Sen oikea kotipesä on opetus- ja kulttuuriministeriössä ja osana koulutusjärjestelmää. Maahanmuuttajien saamiseksi töihin ja koulunpenkille tulee hyödyntää Suomen laadukasta oppilaitosverkostoa ja siellä olevaa osaamista, sanoo Sivistan Uusitalo.
Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, kesäyliopistot, opintokeskukset ja liikunnan koulutuskeskukset. Vapaan sivistystyön koulutuksilla edistetään yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa ja aktiivista kansalaisuutta sekä ihmisten monipuolista kehittymistä ja hyvinvointia.
Lisätiedot:
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ: koulutuspolitiikan johtaja Nina Lahtinen, nina.lahtinen@oaj.fi, puh. 050 341 3964
Sivistysala ry: johtaja, politiikka ja vaikuttaminen, Heikki Kuutti Uusitalo, heikki.kuutti.uusitalo@sivista.fi, puh. 050 302 8246
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nina LahtinenKoulutuspolitiikan johtajaOAJ
Puh:+358 50 341 3964nina.lahtinen@oaj.fiOpetusalan Ammattijärjestö OAJ on työmarkkinajärjestö, joka valvoo koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
OAJ hyväksyi sovintoehdotuksen – ammattikorkeakoulujen uusi työehtosopimus voimaan11.9.2026 15:12:01 EEST | Tiedote
OAJ:n hallitus on hyväksynyt valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen ammattikorkeakoulujen uudeksi työehtosopimukseksi. Myös YTN ja työnantajapuoli Sivista hyväksyivät ehdotuksen. Poikkeuksellisen vaikean neuvottelurupeaman lopputulos oli kokonaisuudessaan sangen tyydyttävä: kaikkien opettajien palkat kehittyvät ja palkkaeroja kavennetaan sopimuskauden aikana.
Kolmas sovintoehdotus ammattikorkeakoulujen työriitaan10.9.2026 07:47:27 EEST | Tiedote
Valtakunnansovittelija Nikolas Elomaa antoi viime yönä klo 01.50 sovintoehdotuksensa ammattikorkeakoulujen työehtosopimusta koskevaan työriitaan. Sopijaosapuolet Sivista, OAJ ja YTN antavat kukin omat vastauksensa ehdotukseen perjantaina 11.9. klo 15 mennessä.
OAJ PISA-tuloksista: Oppimistulosten lasku voidaan kääntää oikeilla toimilla8.9.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten nuorten oppimistulosten laskeva trendi on jatkunut eri oppimistulosmittauksissa yli kaksikymmentä vuotta. Samaan aikaan oppiminen on eriytynyt muun muassa oppilaiden kotitaustan mukaan. Suunnan kääntäminen vaatii, että jokaiselle oppilaalle turvataan riittävä tuki ja opettajille aikaa keskittyä opettamiseen.
Lakot jatkuvat useassa ammattikorkeakoulussa8.9.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Tänään 8. syyskuuta alkoi kolmipäiväinen lakko kuudessa ammattikorkeakouluissa. Ensimmäinen lakkotapahtuma järjestetään tänään Oulun ammattikorkeakoulun Linnanmaan kampuksella. Viikon aikana lakkotapahtumia järjestetään myös Helsingissä ja Rovaniemellä.
OAJ antoi syksyn neljännen lakkovaroituksen ammattikorkeakouluihin7.9.2026 16:32:37 EEST | Tiedote
Ammattikorkeakoulujen työriitaan ei ole vieläkään löytynyt ratkaisua. OAJ antoi tänään 7.9. syksyn neljännen lakkovaroituksen ammattikorkeakouluihin. Jos sopua ei synny, uusi kolmipäiväinen lakko alkaa 22.9.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme