Kolme maata, kolme nuorisovaltuustoa: yhdessä kohti nuorisovaihtoa
19.2.2026 10:00:00 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Vaasan nuorisovaltuusto on tehnyt yhteistyötä Hersonin ja Kielin kaupunkien nuorisovaltuustojen kanssa jo yli vuoden ajan. Yhteistyö ystävyyskaupunkien nuorisovaltuustojen kesken huipentuu nuorisovaihtoon huhtikuussa Vaasassa.
Vaasan, Hersonin ja Kielin nuoret ovat jo noin vuoden ajan pitäneet yhteisiä Teams-kokouksia, ja yhteistyö on koko ajan syventynyt. Ukrainalainen Herson ja saksalainen Kiel ovat Vaasan ystävyyskaupunkeja.
Idea yhteistyöstä sai alkunsa kesällä 2024, kun Vaasan kaupungin edustajia vieraili ystävyyskaupunki Kielissä.
- Vierailun aikana huomattiin, että Vaasan, Kielin ja Hersonin kaupungeilla on kaikilla aktiivinen nuorisovaltuusto, ja nuorten välille voisi kehittää yhteistyötä, kertoo nuorisoasiainkoordinaattori Ari Kupari.
Keskusteluja nuorten osallisuudesta
Vuoden aikana pidetyissä kolmen nuorisovaltuuston Teams-kokouksissa keskustelunaiheet ovat olleet monipuolisia.
- On esimerkiksi vertailtu, millaisia vaikutusmahdollisuuksia kullakin nuorisovaltuustolla on omassa kaupungissaan sekä sitä, miten nuorten osallisuus ja vaikuttaminen toteutuu kussakin maassa. Keskustelua on riittänyt myös arkisista asioista, kuten koulunkäynnistä ja harrastuksista, Kupari kertoo.
Vaasaan saapuu huhtikuussa noin 60 henkilöä nuorisovaihtoon
Huhtikuussa Vaasassa järjestetään Erasmus+ -ohjelman tuella nuorisovaihto, jolloin Vaasan, Hersonin ja Kielin nuorisovaltuustot kokoontuvat viikoksi yhteen.
Vaasaan saapuu 24.–30.4. yhteensä noin 60 henkilöä.
- Nuoret suunnittelevat yhdessä viikon ohjelman. Tapaamisen teemoiksi ovat valikoituneet osallisuus, demokratia ja moninaisuus, Kupari kertoo.
Nuorisovaihto järjestetään Alskathemmetin leirikeskuksessa, josta tehdään vierailuja myös eri kohteisiin Vaasassa. Ohjelmassa on muun muassa työpajoja ja luonnossa liikkumista.
-Jokainen nuorisovaltuusto vastaa yhdestä teemaan liittyvästä työpajasta. Lisäksi jokainen nuorisovaltuusto järjestää omaa iltaohjelmaa, jossa on mukana mausteita kunkin maan omasta kulttuurista. Ukrainalaiset lupasivat kokkailla koko porukalle, ja vaasalaisten nuorten järjestämässä iltaohjelmassa on ainakin saunomista, Kupari kertoo.
Nuorisovaihdon mahdollistaa Erasmus+ -ohjelman tuki. Erasmus+ on Euroopan unionin koulutuksen, nuorisoalan ja urheilun ohjelma vuosille 2021–2027.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
nuorisotoimenjohtaja Mika Pietilä, puh. 040 513 7641, mika.pietila@vaasa.fi
nuorisoasiainkoordinaattori Ari Kupari, puh. 040 173 0745, ari.kupari@vaasa.fi
Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Medborgarinstitutet Almas ljudnoveller har nu publicerats – ett samarbete mellan kreativt skrivande och talkonst28.4.2026 14:01:00 EEST | Pressmeddelande
Deltagarna på kursen i kreativt skrivande vid Vasa medborgarinstitut Alma har som kursarbeten skrivit ljudnoveller som nu har sammanställts och publicerats för lyssning i Peda.nets tjänst Ääniteokset. En del av novellerna har fått sin röst genom tolkningar av deltagare på Almas kurs i talkonst. Totalt har tio ljudnoveller på finska publicerats.
Kansalaisopisto Alman kurssilaisten ääninovellit on nyt julkaistu – luovan kirjoittamisen ja lausunnan yhteistyötä28.4.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Vaasan kansalaisopisto Alman luovan kirjoittamisen kurssilaiset ovat kirjoittaneet kurssitöinään ääninovelleja, jotka on nyt koottu ja julkaistu kuunneltavaksi Peda.netin Ääniteokset-palvelussa. Osa novelleista on saanut äänensä Alman Lausunta-kurssilaisten tulkintoina. Ääninovelleja on yhteensä kymmenen.
Gåspatrullen patrullerar åter stränderna och parkerna i Vasa28.4.2026 11:04:49 EEST | Pressmeddelande
Under våren har vitkindade gäss åter dykt upp på Vasa stads stränder och grönområden. För att hålla stränderna och parkområdena trivsamma och förebygga olägenheter av gåsarna har stadens Gåspatrull, det vill säga fyra schäferhundrar, börjat patrullera i början av april.
Hanhipatrulli jatkaa toimintaansa Vaasan rannoilla ja puistoissa28.4.2026 11:03:53 EEST | Tiedote
Vaasan kaupungin uimarannoilla ja viheralueilla on esiintynyt jälleen kevään edetessä valkoposkihanhia. Rantojen ja puistoalueiden viihtyvyyden lisäämiseksi sekä hanhien aiheuttamien haittojen ennaltaehkäisemiseksi kaupungin Hanhipatrulli eli neljän saksanpaimenkoiran ryhmä on aloittanut toimintansa huhtikuun alussa.
Musikalfavoriter och klassiker i traditionell valborgskonsert24.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Vi bjuder på feststämning under Vasa stadsorkesters traditionella valborgskonsert, som äger rum i stadshuset på valborgsafton den 30.4 kl. 19 efter kransnedläggningen vid Topelius-statyn.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme