Imettävän äidin rinnat saattavat suojata vastasyntynyttä kylmältä – tutkijoilta uusi näkökulma ihmisen evoluutioon
19.2.2026 12:57:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote
Ihminen poikkeaa muista kädellisistä ulkonevien ja suhteellisen suurikokoisten rintojensa vuoksi, eikä niiden kehitystä ole pystytty toistaiseksi pitävästi selittämään. Oulun yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan rintojen korkea pintalämpötila saattaa auttaa vastasyntynyttä säilyttämään ruumiinlämpönsä.

Rintoja tarvitaan imettämiseen, mutta niiden koolla ei ole ratkaisevaa merkitystä maidontuotannon kannalta. Suuri osa rinnasta on rasvakudosta, ja aiemmissa teorioissa niiden on arveltu toimivan esimerkiksi kehon rasvavarastona. Toisen teorian mukaan rinnat ovat kehittyneet sukupuolivalinnan seurauksena merkiksi yksilön kelpoisuudesta samaan tapaan kuin esimerkiksi kasvojen symmetria.
Oulun yliopiston tutkimuksessa tarkasteltiin rintojen mahdollista roolia imetettävän lapsen lämmönsäätelyssä. Vastasyntyneet ovat erityisen alttiita hypotermialle, sillä heidän oma lämmönsäätelyjärjestelmänsä on vielä kehittymätön.
Tutkimus toteutettiin Oulussa Kastellin tutkimuskeskuksessa Työterveyslaitoksen olosuhdelaboratoriossa, jossa tutkittavia altistettiin erilaisille lämpötiloille ja samanaikaisesti mitattiin kehon pintalämpötilaa. Tutkittaviin kuului imettäviä äitejä ja verrokkiryhminä miehiä ja ei-imettäviä naisia.
Tulokset osoittivat, että imettävien naisten rintojen pintalämpötila oli hieman korkeampi kuin muilla tutkituilla ryhmillä. Lisäksi rintojen lämpötila pysyi korkeampana myös silloin, kun olosuhdekammion lämpötilaa laskettiin.
Tutkijat arvioivat, että imettävän äidin rinnan kohonnut lämpötila voi suojata vastasyntynyttä hypotermialta. Rinnan koko ja muoto mahdollistavat laajan kosketuspinnan, mikä tehostaa lämmön siirtymistä äidistä lapseen. ”Tämä voisi parantaa vastasyntyneen lapsen selviytymismahdollisuuksia ja tarjota evolutiivisesti perustellun selityksen ulkoisten rintojen kehittymiselle ihmisellä”, dosentti, bioarkeologi Juho-Antti Junno kertoo.
Hän pitää tuloksia poikkeuksellisen merkittävinä. ”Kyseessä on yksi kiinnostavimmista ihmisen varhaista evoluutiota koskevista havainnoista, joita Suomessa on tehty.”
Tutkimusryhmässä on arkeologian ja lääketieteen tutkijoita Oulun yliopistosta ja Työterveyslaitoksesta.
Tutkimus on julkaistu Evolutionary Human Sciences -tiedelehdessä: Tiina Kuvaja, Tiina Väre, Sirkka Rissanen, Hannu Rintamäki, Petri Lehenkari, Juho-Antti Junno: Infant’s thermal balance and the evolution of the human breast – a proof-of-concept study
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Dosentti Juho-Antti Junno, p. 0400685788, jjunno@lakeheadu.ca tai juho-antti.junno@oulu.fi
Huom. Junno on Suomessa la 21.2. asti ja sen jälkeen vierailevana professorina Lakeheadin yliopistossa Kanadassa, minne aikaero on 7 tuntia.
Väitöskirjatutkija Tiina Kuvaja, p. 0440995158, tiina.m.kuvaja@gmail.com
Viestintäasiantuntija Anna-Maria Hietapelto, p. 0407650015, anna-maria.hietapelto@oulu.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on yli 18 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Pohjois-Suomen syntymäkohortit juhlistavat merkkivuotta yleisöluennolla22.5.2026 06:45:00 EEST | Kutsu
Yleisöluento järjestetään tiistaina 26. toukokuuta kello 18 alkaen Oulun Keskustakirjasto Saaressa, Pakkalan salissa. Luento lähetetään suorana myös Oulun yliopiston YouTube-kanavalla.
Maaseudulla kasvaneet hyväosaiset miehet liikkuvat aikuisena enemmän – lapsuuden ympäristön vaikutus näkyy vielä 35-vuotiaana21.5.2026 05:50:00 EEST | Tiedote
Lapsuuden asuinympäristö ja perheen sosioekonominen asema voivat vaikuttaa liikuntatottumuksiin vielä aikuisuudessa, kertoo Oulun yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan uusi tutkimus.
Polttohaudattiinko vainajia jo kivikaudella? Ensimmäisiä merkkejä ihmisen krematoinnista löytyi 100 000 vuoden takaa20.5.2026 06:54:00 EEST | Tiedote
Tutkijat ovat löytäneet mahdollisesti varhaisimmat todisteet ihmisen polttohautauksesta. Löydöt tehtiin Etiopiassa Afarin hautavajoamassa, jossa sijaitsee yksi varhaisten Homo sapiens -yhteisöjen parhaiten avomaastossa säilyneistä arkeologisista keskittymistä.
Yliopistojen Arctic six -allianssi vauhdittaa Suomen, Ruotsin ja Norjan välistä arktista yhteistyötä19.5.2026 11:44:09 EEST | Tiedote
Arktisen alueen kestävä ja turvallinen tulevaisuus edellyttää yhä enemmän eri alojen ja alueiden välistä yhteistyötä. Kuuden pohjoismaisen yliopiston muodostama Arctic six -yhteistyöallianssi vahvistaa tutkimus- ja koulutusyhteistyötään Oulun yliopistoon sijoittuvalla pysyvällä sihteeristöllä.
Syntyvyyden lasku on uhka myös uhanalaisille saamen kielille19.5.2026 06:39:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston Giellagas-instituutti vaalii saamen kielten ja kulttuurin asemaa. Kiinnostus molempiin on pienessä nosteessa, mutta syntyvyyden lasku voi tarkoittaa tulevaisuudessa opiskelijapulaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme