Elenia kokosi Pohjois-Pohjanmaan sidosryhmät ja päättäjät sähköverkon kehittämisen ja huoltovarmuuden ääreen
19.2.2026 13:22:45 EET | Elenia Verkko Oyj | Tiedote
Elenian Pohjois-Pohjanmaan maakuntatapaaminen keräsi keskiviikkona 18. helmikuuta Ylivieskan Kulttuurikeskus Akustiikkaan noin 60 osallistujaa eri puolilta maakuntaa. Tilaisuudessa keskusteltiin erityisesti Pohjois-Pohjanmaan roolista Suomen energiajärjestelmässä, uusiutuvan energiantuotannon kasvusta sekä sähkönjakelun toimitus- ja huoltovarmuudesta.

– Elenian verkkoalueella Pohjois-Pohjanmaalla on jo noin 1 500 megawattia tuulivoimaa, mikä vastaa lähes Olkiluoto 3 -ydinvoimalan tehoa. Uusiutuvan energiantuotannon liittämisen mahdollistamiseksi olemme hankkineet ja rakentaneet maakunnassa yli 300 kilometriä suurjännitteistä voimajohtoa, verkkojohtaja Tommi Lähdeaho kertoo.
Sähkön toimitusvarmuuden parantamiseksi Elenia on rakentanut Pohjois-Pohjanmaalle noin 5 700 kilometriä säävarmaa maakaapeliverkkoa. Investoinnit parantavat sähkönjakelun varmuutta ja sujuvuutta yli 50 000 Elenian asiakkaalle maakunnassa.
Toimitusjohtaja Jorma Myllymäki korostaa, että sähköverkot ovat keskeinen osa yhteiskunnan toimintakykyä ja niiden kehittäminen vaatii tiivistä yhteistyötä alueellisten toimijoiden kanssa.
– Suomen hallituksen tavoitteena on tehdä Suomesta puhtaan energian suurvalta. Teemme Eleniassa määrätietoisesti työtä sen eteen, että tavoitteen toteutuminen ei jää sähköverkoista kiinni. Samalla huolehdimme sähkön toimitusvarmuudesta ja verkon toimintakyvystä myös poikkeustilanteissa, Myllymäki sanoo.
Energiainvestointien paikallisvaikutukset ja sähköverkon huoltovarmuus
Maakuntatapaamisessa kuultiin paikallinen puheenvuoro Nivalasta. Aluekehityspalveluiden johtaja Kimmo Niskanen NIHAK ry:stä toivoi Suomeen vahvempaa investointeja mahdollistavaa ilmapiiriä. Hän kertoi Nivalan ja seutukuntien aluekehityksen sekä energiainvestointien myönteisistä vaikutuksista paikalliselle elinvoimalle. Nivalaan muun muassa rakennetaan parhaillaan Suomen suurinta biokaasulaitosta ja lisäksi suunnitteilla on useita muita teollisia investointihankkeita.
Puolustusvoimien Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimiston majuri Antti Ukkonen tarjosi katsauksen turvallisuustilanteeseen ja sen merkitykseen kriittisen infrastruktuurin, kuten sähköverkkojen, toimivuudelle ja varautumiselle.
Elenian maakuntatapaamisten tavoitteena on vahvistaa vuoropuhelua ja yhteistä tilannekuvaa alueiden energiatulevaisuudesta ja huoltovarmuudesta. Seuraava maakuntatapaaminen järjestetään Päijät-Hämeessä Heinolassa 17. maaliskuuta. Elenia toimii sadassa kunnassa kuuden maakunnan alueella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miia KäyhköViestintäpäällikköElenia
Puh:+358 50 486 9363miia.kayhko@elenia.fiKuvat

Elämää sähköistämässä
Elenia palvelee 442 000 kotitalous-, yritys- ja yhteiskunta-asiakasta yli sadan kunnan alueella Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Huolehdimme sähköverkon toimivuudesta ja uudistamisesta, ja rakennamme sähköverkkoa ja -liittymiä kumppaniyhtiöittemme kanssa. Mittaamme asiakkaidemme sähkönkulutuksen ja toimitamme energiatiedot sähkönmyyjille. Kehitämme tulevaisuuden sähköverkkoa uutta teknologiaa hyödyntäen. Pidämme huolta ympäristöstä ja edistämme Suomen sähkömarkkinoiden kehitystä.
Toimintamme ja palveluittemme perustana on vastuullisuus. Tutustu Elenia ja vastuullisuus & www.elenia.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elenia Verkko Oyj
Elenian kevään ensimmäinen säävarman sähköverkon rakennustyömaa käynnistyi Siikalatvalla Pohjois-Pohjanmaalla1.4.2026 09:20:06 EEST | Tiedote
Ikääntynyttä ilmajohtoa uudistetaan maakaapeloinnilla suojaan myrskyiltä, ukkosilta ja lumikuormilta noin 16 kilometrin matkalta Siikalatvan Mankilassa ja Saarikoskella. Hanke parantaa sähkönjakelun toimitusvarmuutta yli 440 asiakkaalle. Urakoitsijana työmaalla toimii Enerke Oy.
Elenia asentaa lintuvaroittimia ilmajohtoon Jyväskylän Vesangalla joutsenten suojelemiseksi24.2.2026 11:38:04 EET | Tiedote
Elenia asentaa tiistaina 24.2. Jyväskylän Vesangalle sähköverkon ilmajohtoon lintuvaroittimia, jotka ehkäisevät lintujen törmäyksiä sähkölinjoihin ja suojelevat erityisesti kansallislintu laulujoutsenta sen lentoreiteillä.
Elenia tuo energiatietoutta alakouluille ”Tukee opetussuunnitelmaa todella hyvin”20.1.2026 12:10:44 EET | Tiedote
Elenia järjestää verkkoalueellaan erityisesti alakoulujen viidesluokkalaisille suunnattuja energisiä oppitunteja. Tunnin tavoitteena on lisätä tietoa energiansäästöstä, sähkön käytöstä ja sähköturvallisuudesta. Energiset oppitunnit ovat osa Elenian paikallista sidosryhmäyhteistyötä.
Hannes-myrsky osoitti vakavan riskin – Suomen sähköverkko on liian haavoittuva5.1.2026 12:01:10 EET | Tiedote
Hannes-myrsky aiheutti Suomessa pahimman sähkönjakelun suurhäiriön sitten vuoden 2011 Tapani- ja Hannu-myrskyjen. Yksistään Elenian ilmajohdoille se kaatoi arviolta 20 000 puuta ja jätti sähköttä pahimmillaan 76 000 asiakasta sadassa kunnassa.
Sydäniskurit sähköverkkotyömailla parantavat haja-asutusalueiden sydänturvallisuutta8.12.2025 11:20:02 EET | Tiedote
Sähköverkkoyhtiö Elenia on hankkinut noin 50 defibrillaattoria eli sydäniskuria sähköverkon rakentamisen ja kunnossapidon kumppaneilleen verkkoalueensa maakuntiin. Tarkoituksena on lisätä mahdollisuuksia nopeaan ja tehokkaaseen ensiapuun haja-asutusalueilla. Elenia haastaa myös muut energia-alan toimijat edistämään sydänturvallisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme