Talkoolaisesta TikTok-taikuriksi – sadat tuhannet seuraavat suomalaisen Jennin somepäivityksiä
23.2.2026 12:31:11 EET | Kontiolahti Biathlon | Tiedote
Tylsää, ajatteli Jenni Ahonen ensimmäisestä tehtävästään Kontiolahden ampumahiihtokilpailuissa. Ensivaikutelma kuitenkin petti – nyt Ahonen hankkii elantoaan lajin huipulla Kansainvälisen ampumahiihtoliitto IBU:n sisällöntuottajana.

200 miljoonaa katselukertaa olympialaisten aikana. Näin laskee Kansainvälisen ampumahiihtoliitto IBU:n sisällöntuottaja Jenni Ahonen biathlonworld-somekanavien lukuja.
Joensuulaislähtöinen Ahonen on yksi IBU:n mediatiimin tekijöistä, jotka rakentavat ampumahiihdon näkyvyyttä maailmalla.
”Tällä hetkellä vastuullani on erityisesti biathlonworldin TikTok. Lisäksi teen postauksia myös Instagramiin ja Facebookiin. Talven matkustan ja teen sisältöä maailmancupin mukana. Kesällä teen töitä etänä”, freelancerina IBU:lle työskentelevä Ahonen kertoo.
Tylsä muuttui timantiksi
Ahosen tie vei ampumahiihdon pariin ensimmäisen kerran syksyllä 2014. Muutaman kuukauden päässä odottivat MM-kotikisat, ja talkoolaiseksi ilmoittautunut Ahonen ystävineen nimettiin ampumapenkalle kirjaamaan tuloksia.
”Mietittiin ensin, että tuon täytyy olla tosi tylsää.”
Mieli kuitenkin muuttui nopeasti.
”Heti ensimmäisellä kerralla todettiin, että tuohan on paras paikka koko kisoissa!”
Innostus vei muihinkin tehtäviin ennen MM-kisoja, ja muut talkoolaiset tulivat tutuiksi. Arvokisat olivat juhlaa myös Ahoselle.
”MM-kisoissa olimme Joensuussa sub-officessa sekä ampumapenkalla. Jokainen työpäivä tuntui juhlalta, ja vapaaehtoisten kesken meillä oli huippumeininki. Oli superkivaa olla töissä”, Ahonen sanoo.
Täältä tullaan urheilumaailma
MM-kisojen huumassa Ahonen jo aavisteli, että tämä on nyt menoa.
”Jatkoin vapaaehtoisena maailmancupin kisoissa, aloin opiskella Vierumäellä Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa urheilujohtamista ja valmentamista ja tein opintoihin vapaasti valittavia kursseja sekä Salpausselän kisoissa että Kontiolahdella.”
Tie vei Hiihtoliiton viestintään siihen asti, kunnes kaudella 2021-2022 alkoi uusi työ IBU:lla.
”Kontiolahden MM-kisoissa en vielä osannut ajatella, että tekisin tulevaisuudessa töitä juuri ampumahiihdon parissa. Kun ensimmäistä kertaa pääsin kisoihin töihin, alkoi tuntua, että ala voisi kiinnostaa.”
Nuoret mukaan fanimaailmaan
Ampumahiihto on yksi seuratuimpia talviurheilulajeja etenkin Keski-Euroopassa. IBU:n kanavilla on Facebookissa 290 000, Instagramissa 274 000 ja TikTokissakin yli 120 000 seuraajaa. Suosiosta kertoo sekin, että vuonna 2021 lanseeratulla IBU App -mobiilisovelluksella on yli 330 000 kuukausittaista käyttäjää.
Kehityksen taustalla on IBU:n määrätietoinen työ ja halu tarjota kansalle mahdollisimman paljon kosketuspisteitä lajiin.
Sisältöä pitää tarjota myös tulevaisuuden faneille. Tätä on Ahosen työ TikTok-kanavan kanssa.
”Yritämme tavoittaa erityisesti sellaista yleisöä, joka ei vielä tällä hetkellä seuraa ampumahiihtoa. Kohderyhmiä ovat erityisesti yhdysvaltalaiset ja nuoret”.
Somesisältöjen työstäminen on Ahoselle sitä kaikkein ominta tekemistä.
”Siinä saa käyttää omaa luovuuttaan.”
---
INFO: Ampumahiihdon maailmancup: 500-600 talkoolaista latupartioista lipunmyyntiin
Ampumahiihdon maailmancupin Suomen osakilpailua Kontiolahdella tekee 500-600 talkoolaista. Tehtäviä on ajanotosta ja fluoritestaajasta palkintojenjakoon ja pysäköinnin ohjaukseen.
Läheskään kaikkiin tehtäviin ei tarvita erikoisosaamista – joissakin omasta harrastuksesta voi olla etua.
”Esimerkiksi latupartioon haetaan hiihtäjiä, joiden avulla saamme radat valmiiksi kisaajille. Asiakaspalvelutehtäviä on laidasta laitaan, kulunvalvojista lipuntarkastajiin”, sanoo vapaaehtoispäällikkö Laura Piiroinen.
Maaliskuun tapahtuman talkoolaistehtävät on pieniä viimeistelyjä lukuun ottamatta jo jaettu. Ilmoittautuminen seuraavaan, marraskuun lopussa järjestettävään maailmancupiin avataan keväällä.
”Talkoolaisten avulla tapahtuma on ylipäänsä mahdollinen. Vastineeksi tapahtuma tarjoaa esimerkiksi uusia taitoja, virkistävää tekemistä arjen vastapainoksi ja ystävyyssuhteita”, Piiroinen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura PiiroinenTalkoolaispäällikköKontiolahden Urheilijat ry
Puh:050 5122530talkoo@kontiolahtibiathlon.comKuvat

Kontiolahti Biathlon / Kontiolahden Urheilijat
Kontiolahden Urheilijat on järjestänyt ampumahiihdon maailmancup-tapahtumia ja lajin arvokilpailuja Pohjois-Karjalan Kontiolahdella vuodesta 1990. Seuraavan kerran Kontiolahti isännöi maailmancup-tapahtumia 5.-8.3.2026 sekä 25.-29.11.2026.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kontiolahti Biathlon
Ampumahiihdon maailmancup: Lauantain pääkatsomo myyty loppuun, latukatsomossa tilaa13.2.2026 12:18:18 EET | Tiedote
VIP-lippuja on saatavilla vielä kahdelle kisapäivälle.
Värikkäitä haalareita, sitsilauluja ja kuuluvaa kannustusta: Ampumahiihdon maailmancupin avaukseen oma katsomo ja yhteinen kisapäivä jopa 500 opiskelijalle12.2.2026 06:22:00 EET | Tiedote
Opiskelijajärjestöjen suunnittelema ohjelma tarjoaa aktiviteettipisteitä ja appro-kierroksen stadionalueella. Ainutlaatuinen idea yhdistää urheilua ja opiskelijakulttuuria.
Ampumahiihdon maailmancup: tapahtumatori tupaten täynnä10.2.2026 09:33:37 EET | Tiedote
Viihdykettä, tekemistä ja tarjoilua yhdistävällä tapahtumatorilla on yleisö- ja ravintolateltan lisäksi yli 20 esittely- ja myyntipistettä. Paikalla on muun muassa aito panssariajoneuvo.
Luvassa parempaa ampumahiihtoa – sinivalkoiset värit luotsaavat lajia 2030-luvulle6.2.2026 06:40:09 EET | Tiedote
Hyvää hallintoa, pienempiä päästöjä ja parempaa paikallista hyötyä – Sari Jormanainen kääntää yleviä tavoitteita käytännön linjauksiksi, joilla ampumahiihtoa viedään entistäkin reilumpaan ja kestävämpään suuntaan.
Ampumahiihdon maailmancup: maksuttomat yleisöbussit stadionille Joensuun keskustasta, Kontiolahden kirkonkylältä ja Lehmosta4.2.2026 09:00:30 EET | Tiedote
Stadionin lähtö- ja poistumispysäkki on pääportilla. Kuljetusten aikataulut tarkentuvat viikolla kahdeksan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme