Suomen luonto kukoistamaan – Priodiversity LIFE ennallistaa ja kunnostaa elinympäristöjä kahdeksassa maakunnassa
24.2.2026 10:00:00 EET | Elinvoimakeskukset | Tiedote
Suomen luonnon tila heikkenee ja asiaan on puututtava. Priodiversity LIFE -hanke ennallistaa ja hoitaa luontoa kahdeksan maakunnan alueella vuosina 2025–2030. Kunnostettavia kohteita etsitään noin 590 000 hehtaarin alalta. Toimien vaikuttavuus on suuri: kunnostuksia tehdään laajana yhteistyönä, mikä mahdollistaa isompien luontoalueiden ennallistamisen ja kunnostamisen hallinnollisista rajoista riippumatta. Luontokadon pysäyttämiseen mukaan kaivataan myös yksityisiä maanomistajia, joille osallistuminen on vapaaehtoista.

Yhteistiedote: Metsähallitus, Suomen metsäkeskus, ympäristöministeriö sekä Itä-Suomen, Kaakkois-Suomen, Lounais-Suomen, Sisä-Suomen ja Pohjois-Suomen elinvoimakeskukset
EU-rahoitteinen Priodiversity LIFE -hanke ennallistaa ja hoitaa luontoa vuosina 2025–2030 kahdeksan maakunnan alueilla Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa, Pirkanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa, Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa sekä myöhemmin myös Lapissa. Samalla toteutetaan Helmi-elinympäristöohjelman tavoitteita.
Nyt kohteita etsitään seitsemästä maakunnasta yhteensä 590 000 hehtaarin suuruiselta alueelta. Toimenpiteisiin kuuluu muun muassa soiden ja metsien ennallistamista, perinnebiotooppien, lehtojen ja paahdeympäristöjen hoitoa, kosteikkojen rakentamista sekä purojen ja lähteiden kunnostamista. Hankkeen edetessä ja luontotiedon lisääntyessä mukaan valitaan uusia alueita.
”Suomessa on ennallistettu luontoa jo pitkään, mutta nyt tekemiseen otetaan uusi vaihde silmään. Priodiversity LIFE -hankkeessa uutta on luontotiedon erityisen tehokas hyödyntäminen kunnostuskohteiden valinnassa sekä laaja yhteistyö, joka mahdollistaa työskentelyn hallinnollisista rajoista huolimatta”, kertoo projektipäällikkö Elina Tauriainen hanketta koordinoivasta Metsähallituksen Luontopalveluista.
Miksi luontokato on pysäytettävä nyt?
Suomessa elävistä kasvi- ja eläinlajeista jo 12 prosenttia on uhanalaisia. Myös yleiset lajit, kuten varpuset ja metsäjänikset, taantuvat. Lajien tilaan ovat merkittävimmin vaikuttaneet metsäelinympäristöjen muutokset, avoimien elinympäristöjen umpeenkasvu sekä ilmastonmuutos. Luonnon tilan parantaminen edellyttää näihin juurisyihin puuttumista sekä elinympäristöjen aktiivista ennallistamista ja hoitoa.
Ennallistamisella tarkoitetaan elinympäristöjen ja niiden lajiston palauttamista kohti luonnontilaa tai mahdollisimman lähelle sitä ihmisen avustamana. Luonnonhoito on jatkuvaa tai useamman kerran toteutettavaa työtä, jolla turvataan elinympäristöjen luontoarvoja. Kunnostaminen taas on kattotermi, jolla tarkoitetaan elinympäristöjen tilan parantamista ennallistamisella ja luonnonhoidolla.
Priorisoinnilla ja yhdessä tekemisellä enemmän vaikuttavuutta
Hankkeessa hyödynnetään ja analysoidaan laajaa luontotietoaineistoa, jonka avulla toimet kohdistetaan ekologisesti merkittävimmille alueille. Kahdeksaan maakuntaan laaditaan maakunnalliset LUMO-ohjelmat, joissa luonto- ja asiantuntijatiedon avulla tunnistetaan monimuotoisuuskeskittymät eli maakuntien lajirikkaimmat alueet.
Monimuotoisuuskeskittymiä on tunnistettu tähän mennessä 78 kappaletta. Hankkeen rahoitus ei riitä kaikkien keskittymien ennallistamiseen ja hoitoon, joten alueita on priorisoitu. Valinnassa on huomioitu uhanalaisten lajien ja luontotyyppien määrä sekä mahdollisuus saada enemmän aikaan toimijoiden välisellä yhteistyöllä.
Laaja yhteistyö eri toimijoiden kesken mahdollistaa isompien luontoalueiden ennallistamisen ja hoidon hallinnollisista rajoista riippumatta. Kunnostusalueilla voimansa yhdistävät valtion mailla toimivat Metsähallituksen Luontopalvelut, Eräpalvelut ja Metsätalous Oy sekä yksityismailla työskentelevät elinvoimakeskukset ja Suomen metsäkeskus.
Yksityisten maanomistajien rooli on tärkeä, sillä osa monimuotoisuuskeskittymistä sijaitsee yksityismailla. Maanomistajille hanke tarjoaa mahdollisuuksia saada apua ekologisesti arvokkaiden alueiden kunnostamiseen sekä lisätietoa omistamiensa alueiden luontoarvoista. Yksityismailla toteutettavat toimenpiteet ovat vapaaehtoisia ja niiden suunnittelu ja toteutus ovat maanomistajille maksuttomia.
Kansallinen ennallistamissuunnitelma vauhdittaa työtä
Ennallistamisasetus on viime vuosien merkittävin säädös, jonka tarkoituksena on parantaa luonnon tilaa Euroopan unionin alueella. Suomi on sitoutunut ennallistamisasetuksen tavoitteisiin ja valmistelee parhaillaan kansallista ennallistamissuunnitelmaa. Hyväksi havaittujen toimien mittakaavaa on kasvatettava merkittävästi, jotta luontokato saadaan pysäytettyä Suomessa. Priodiversity LIFE -hanke auttaa osaltaan Suomea saavuttamaan ennallistamisasetuksen tavoitteet.
Urakka luontokadon pysäyttämiseksi on iso. Suomella on ratkaisuja, tietoa ja osaamista luontokadon pysäyttämiseksi, mutta työn merkittävin este on rahan puute. Luontokadon pysäyttämisen rahoitusvaje on tällä hetkellä yli puoli miljardia euroa vuodessa. Rahoitusta tarvitaan sekä ennallistamiseen että luontotiedon tuottamiseen, jotta kaikista merkittävimmät kunnostuskohteet pystytään tunnistamaan. Mukaan biodiversiteettityön rahoitukseen tarvitaankin kaikki kynnelle kykenevät yritykset, yhteisöt ja muut toimijat.
- Priodiversity LIFE -hankkeen sivut (metsa.fi)
- Elinvoimakeskusten Priodiversity LIFE -hankesivut (elinvoimakeskus.fi)

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö Elina Tauriainen, Metsähallitus Luontopalvelut, p. 040 152 7926, elina.tauriainen@metsa.fi
Kuvat
Elinvoimakeskukset ovat työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluvia valtion aluehallinnon viranomaisia. Elinvoimakeskukset hoitavat muun muassa elinkeinoihin, maaseutuun, liikenteeseen, ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinvoimakeskukset
Gipsspridning minskar övergödningen av Östersjön - behandlingarna fortsätter12.2.2026 14:15:08 EET | Pressmeddelande
Gips har under de senaste fem åren redan spridits på 84 000 hektar åker. Tack vare spridningen uppskattas utlakning av sammanlagt 117 ton fosfor ha förhindrats. Det motsvarar näringen i ca 5 571 storsäckar om 700 kg, som stannat kvar i åkerjorden för användning av växterna. Effekten på lång sikt är en minskning av fosforbelastningen på Östersjön om uppskattningsvis 163 000 kilogram fram till slutet av 2030.
Kipsinlevitys vähentää Itämeren rehevöitymistä – levitykset jatkuvat12.2.2026 14:15:08 EET | Tiedote
Kipsiä on levitetty kuluneen viiden vuoden aikana jo 84 000 peltohehtaarille. Levitysten ansiosta fosforia arvioidaan jäävän huuhtoutumatta yhteensä 117 tonnia, mikä vastaa noin 5 571:tä 700 kg:n lannoitesäkillistä kasvien käyttöön peltomaahan jäävää ravinnetta. Pitkän aikavälin vaikutuksena tämä tarkoittaa arviolta 163 000 kilogrammaa vähemmän fosforikuormitusta vuoden 2030 loppuun mennessä Itämereen.
Problem i skärgårdstrafiken på grund av låg havsvattennivå och isläge5.2.2026 15:39:34 EET | Pressmeddelande
Havsvattennivån är för närvarande exceptionellt låg, vilket orsakar problem både för landsvägsfärjetrafiken och för förbindelsebåtstrafiken. Om vattennivån sjunker ytterligare kommer situationen att försvåras ytterligare. Det stränga isläget medför också utmaningar för förbindelsetrafiken på vissa rutter. Trafiken upprätthålls på alla rutter och färjleder, men ändringar och störningar kan förekomma. Aktuell trafikinformation finns på tjänsteleverantörernas webbplatser. Även Fintraffics trafikinformationstjänst innehåller uppgifter om trafikstörningar.
Saaristoliikenteessä alhaisen meriveden ja jäätilanteen aiheuttamia ongelmia5.2.2026 15:39:34 EET | Tiedote
Merivesi on tällä hetkellä poikkeuksellisen matalalla ja se aiheuttaa ongelmia sekä maantielauttaliikenteelle että yhteysalusliikenteelle. Mikäli vedenkorkeus laskee entisestään, tilanne vaikeutuu entisestään. Myös kireä jäätilanne vaikeuttaa yhteysalusliikennettä osalla reiteistä. Kaikilla reiteillä ja lauttapaikoilla liikennöidään, mutta liikenteessä voi olla muutoksia tai häiriöitä. Ajantasaiset liikennetiedot löytyvät palveluntuottajien verkkosivuilta. Myös Fintrafficin liikennetilannepalvelusta löytyy tiedot liikenteen häiriöistä.
Jatkuva JTF-hankehaku työllisyyteen ja osaamiseen liittyen on auki 2.2.2026–29.10.2026 (Pohjois-Pohjanmaa, Lappi)2.2.2026 10:36:07 EET | Tiedote
Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) ESR-tyyppisten toimien haku kohdistuu Uudistuva ja Osaava Suomi 2021–2027 -ohjelmassa toimintalinjan 7 erityistavoitteeseen 7.1 Turpeesta luopumisen alueellisesti oikeudenmukainen siirtymä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


