Varsinais-Suomen työttömyys putosi hieman tammikuussa
24.2.2026 08:00:00 EET | Lounais-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote
Tammikuun aikana Varsinais-Suomen työttömyys putosi jonkin verran verrattuna joulukuuhun kuten se normaalivuosina tekee. Avoimien työpaikkojen määrä ei osoita vieläkään selkeitä kasvun merkkejä eli käännettä parempaan saadaan niiden osalta vielä odotella. Ennätyksellisen korkea pitkäaikaistyöttömyys on sen sijaan jatkanut edelleen kasvuaan vuodenvaihteen jälkeen.

Varsinais-Suomen kuntien työllisyyspalveluissa oli tammikuun lopussa 28 700 työtöntä työnhakijaa. Tammikuun aikana työttömien määrä yleensä tippuu joulukuuhun verrattuna, kuten nytkin, työttömien määrän supistuessa 600 hengellä edelliseen kuukauteen verrattuna. Vuotta aiemmasta on työttömien määrä noussut 1 500 henkilöllä eli 6 %, kun koko maan työttömien määrä on noussut samassa ajassa samat 6 %. Varsinais-Suomessa lomautettujen määrä tippui 200 hengellä verrattuna vuodentakaiseen.
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli tammikuun lopussa Varsinais-Suomessa 11,9 % eli 0,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Työttömien osuus työvoimasta oli kuitenkin edelleen pienempi kuin koko maassa (12,6 %) keskimäärin.
Tammikuussa työttömiä oli Varsinais-Suomen kaikissa seutukunnissa Turunmaan saaristoa lukuun ottamatta viime vuotta enemmän. Vakka-Suomessa työttömyysastetta nostivat erityisesti autotehtaan irtisanomiset ja lomautukset.
Varsinais-Suomen työttömyysaste oli korkein Vakka-Suomessa (12,3 %) sekä kunnista Uudessakaupungissa (15,7 %). Pienin työttömyysaste oli Turunmaan saaristossa (6,9 %) sekä kunnista Sauvossa (5,7 %).
Tammikuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla alueen kuntien työllisyyspalveluissa 3 200 kappaletta, joten pudotusta oli tullut vielä hieman (-14 %) heikkoon viime vuoteen verrattuna. Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut 7 200 kpl eli 10 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna tammikuun aikana 4 900 kappaletta, joista 3 400 oli uusia, tammikuun aikana avautuneita työpaikkoja. Näin uusia työpaikkoja tuli tammikuussa tarjolle 19 % vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Helmikuussa työttömien työnhakijoiden määrä tippuu normaalivuosina hieman tammikuuhun nähden.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo VahtonentyöelämäkoordinaattoriLounais-Suomen elinvoimakeskus
Puh:0295 020 035timo.vahtonen@elinvoimakeskus.fiLiitteet
Linkit
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lounais-Suomen elinvoimakeskus
NTM-centralen i Egentliga Finland finansierade utvecklingen av landsbygden med 175 miljoner euro 2014–202224.2.2026 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Med hjälp av EU:s landsbygdsfinansiering utvecklas landsbygden på ett mångsidigt sätt. Man erbjuder allmännyttig projektfinansiering samt företagsfinansiering för att starta, utveckla och investera i företag på landsbygden. Gårdarna erbjuds finansiering bland annat för investeringar och rådgivning.
Varsinais-Suomen ELY-keskus rahoitti maaseudun kehittämistä 175 miljoonalla eurolla vuosina 2014–202224.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
EU:n maaseuturahoituksen avulla kehitetään monipuolisesti maaseutua. Tarjolla on yleishyödyllistä hankerahoitusta sekä yritysrahoitusta maaseudun yritysten käynnistämiseen, kehittämiseen ja investointeihin. Maatiloille rahoitusta on tarjolla muun muassa investointeihin ja neuvontaan.
Satakunnassa työttömyys kääntyi tavanomaiseen kausittaiseen laskuun tammikuussa24.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Työttömien määrässä oli kuitenkin vielä nousua vuoden takaiseen verrattuna. Heikko työvoiman kysyntä on näkynyt etenkin pitkäaikaistyöttömyyden ja nuorten työttömyyden kasvuna.
Gårdarna i Sydvästra Finland investerar fortfarande med stor framtidstro23.2.2026 12:31:38 EET | Pressmeddelande
I sydvästra Finland fick 552 investeringar inom jordbruket EU:s landsbygdsfinansiering i fjol. Även om lönsamheten inom jordbruket har varit på tapeten fortsätter gårdarna i sydvästra Finland att satsa med en tro på framtiden.
Lounais-Suomen maatilat investoivat edelleen rohkeasti tulevaisuuteen23.2.2026 12:31:38 EET | Tiedote
Lounais-Suomessa 552 maatalouden investointia sai EU:n maaseuturahoitusta viime vuonna. Vaikka maatalouden kannattavuus on ollut tapetilla, Lounais-Suomen tilat uskaltavat edelleen investoida rohkeasti tulevaisuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme