4R-ekosysteemi saa jatkorahoituksen – muovien kiertotalouden kehittämiseen lisävauhtia
24.2.2026 09:48:42 EET | CLIC Innovation Oy | Tiedote
Muovien kiertotalouden ja fossiilisten muovien korvaamisen edelläkävijäyhteisö, 4R-ekosysteemi, jatkaa työtään uuden rahoituspäätöksen turvin. Business Finland on myöntänyt 4R-ekosysteemille jatkorahoituksen vuosille 2026–2028, mikä mahdollistaa entistä vaikuttavamman ja kohdennetumman kehitystyön globaalin muovihaasteen ratkaisemiseksi.

Pitkäjänteistä ekosysteemityötä muovien kiertotalouden eturintamassa
Vuodesta 2019 lähtien 4R on toiminut Suomen kansallisena avoimena innovaatioekosysteeminä muovien ja fossiilisia muoveja korvaavien biopohjaisten materiaalien kiertotaloudessa. Ekosysteemi on tuonut yhteen yli 600 organisaatiota teollisuudesta, tutkimuksesta ja julkiselta sektorilta sekä ollut mukana valmistelemassa lähes 200 miljoonan euron edestä tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja.
”Muovien kiertotalous ei ole vain tekninen kysymys, vaan koko vallitsevan järjestelmän muutos. 4R:n tehtävänä on varmistaa, että suomalaisilla toimijoilla on edellytykset kääntää sääntely ja ympäristöhaasteet kilpailueduksi ja uudeksi liiketoiminnaksi,” sanoo 4R-ekosysteemin vetäjä Jussi Lahtinen, CLIC Innovation.
Uudessa hankevaiheessa 4R syventää toimintaansa ja kohdistaa kehitystyötä entistä selkeämmin muovien kiertotalouden suurimpiin rakenteellisiin haasteisiin. Työ keskittyy kolmeen toisiaan täydentävään kärkeen:
-
Pakkaaminen: EU:n uuden pakkaus- ja pakkausjäteasetuksen (PPWR) mukaiset uudelleenkäytettävät ja kierrätettävät pakkausratkaisut
-
Tekniset muovit ja komposiitit: tuotteiden elinkaaren pidentäminen, korjattavuus, uudelleenkäyttö ja kehittyneet kierrätysratkaisut, sekä uusiutuvat materiaalivaihtoehdot
-
Tekstiilit: uusiutuvat, korjattavat, uudelleenkäytettävät ja kierrätettävät tekstiilit ja tekstiilikuidut
Kiertotalous ei synny itsestään, vaan markkinoita on muokattava
Kiertotalouteen siirtyminen edellyttää systeemistä muutosta - muutoksia markkinoihin, infrastruktuureihin ja liiketoimintamalleihin. 4R-ekosysteemin keskeinen rooli on tunnistaa kiertotalouden pullonkauloja ja muuttaa ne konkreettisiksi kehityspoluiksi: yhteisiksi TKI-hankkeiksi, piloteiksi ja investointeja mahdollistaviksi kokonaisuuksiksi.
“PlastLIFE-hankkeessa keskitytään muovien kiertotaloutta edistävien ratkaisujen kehittämiseen, niiden toimeenpanoon ja viestintään. 4R-ekosysteemi tarjoaa alustan, jossa hankkeen tuloksia voidaan jakaa, hyödyntää ja kehittää edelleen yhteistyössä yritysten ja muiden toimijoiden kanssa.” - Helena Dahlbo, Suomen ympäristökeskus.
Tiivistä yhteistyötä päätöksenteon ja kansallisten hankkeiden kanssa
4R tekee tiivistä yhteistyötä muun muassa ympäristöministeriön kanssa sekä kytkeytyy suuriin kansallisiin ja kansainvälisiin hankkeisiin, kuten PlastLIFEen laajan yritysyhteistyön rinnalla. Yhteistyön tavoitteena on varmistaa, että tutkimustieto, yritysten kehitystyö ja sääntely-ympäristö tukevat toisiaan ja että Suomi profiloituu kiertotalouden ratkaisujen edelläkävijänä Euroopassa.
”EU:n pakkaus- ja pakkausjäteasetuksen toimeenpano ja Suomen muovitiekartan tavoitteet korostavat tarvetta yhteistyölle ja käytännön kehitystyölle. 4R-ekosysteemi edistää näitä tavoitteita tukemalla toimijoiden välistä yhteistyötä muovien kiertotaloudessa,” kommentoi Merja Saarnilehto ympäristöministeriöltä.
Jatkorahoitus mahdollistaa 4R-ekosysteemille seuraavan vaiheen muovien kiertotaloudessa: käytännön ratkaisujen kehittämisen ja niiden markkinoille skaalaamisen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi LahtinenEcosystem Lead, Circular Bioeconomy CLIC Innovation
Puh:+358 40 673 8083jussi.lahtinen@clicinnovation.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta CLIC Innovation Oy
CLIC Innovation käynnistää vihreän sähköistymisen ekosysteemin uuden vaiheen – vauhdittaa miljardiluokan vety- ja hiilidioksidi-investointeja Suomen keskeisillä teollisuusalueilla12.2.2026 10:00:00 EET | Tiedote
CLIC Innovation Oy:n koordinoima Green Electrification -ekosysteemihanke (GreenE²) on käynnistänyt kolmannen vaiheensa (2026–2028). Business Finland on myöntänyt hankkeelle innovaatioklusterirahoituksen, joka mahdollistaa työn jatkamisen ja vahvistamisen uudella hankekaudella. Uudessa vaiheessa painopiste siirtyy erityisesti tukemaan teollisten arvoketjujen kehittämistä kolmella strategisesti tärkeällä alueella: Turussa, Oulussa sekä Lappeenranta–Imatra-alueella.
Vetylaakso-podcast kertoo, miksi vetytalous on nyt ajankohtainen ja mitä sen toteutuminen vaatii21.1.2026 08:30:00 EET | Tiedote
BalticSeaH2-projekti on julkaissut podcast-sarjan, joka pureutuu vetytalouden perusteisiin ja ajankohtaisuuteen. Sarjassa tarkastellaan, miksi vety on noussut keskiöön osana vihreää siirtymää, ja millä edellytyksillä vetytalous voi toteutua käytännössä.
Hydrogen Valley Podcast looks at what is needed for the hydrogen economy to develop21.1.2026 08:30:00 EET | Press release
The BalticSeaH2 project has launched the Hydrogen Valley Podcast, a podcast series focusing on the practical conditions required for the development of the hydrogen economy. The series examines the hydrogen economy as a systemic and long-term transformation rather than a short-term trend.
Suomalaisvetoinen BalticSeaH2 on valittu vuoden vetylaaksoksi25.11.2025 10:50:43 EET | Tiedote
33 miljoonan euron BalticSeaH2 -hanke rakentaa Itämeren alueelle vetylaaksoa, jossa vedyn tuotanto, jakelu, jalostus ja käyttö kytketään toisiinsa.
Study Reveals Finland’s Emerging Hubs for the Hydrogen Economy19.11.2025 10:55:00 EET | Tiedote
CLIC Innovation has completed a nationwide study mapping industrial parks across Finland with potential to become leading hubs in the emerging green hydrogen and Power-to-X economy. The study highlights where infrastructure, renewable resources, and industrial demand align to support the development of clean technologies and sustainable value chains. The findings will be published at the GreenE2 project seminar in Helsinki on 28 November 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme