Työsuhteisen marjanpoiminnan valvonta: työnantajat eivät seuraa todellisia työaikoja

Työsuojeluviranomainen teki vuoden 2025 keruukaudella poimijoiden tukikohtiin yhteensä 20 käyntiä, joilla haastateltiin työntekijöitä. Näiden käyntien perusteella 15 yritykseen aloitettiin keruukauden jälkeen laaja tarkastus, jossa valvotaan palkkaa ja työaikoja asiakirjojen perusteella. Tarkastukset ovat osin vielä kesken, joten havaittujen laiminlyöntien määrät eivät vielä ole tiedossa. Sen sijaan tässä tiedotteessa kerrotaan tarkastajien laadullisia havaintoja tarkastuksilta. Jokaista alalla toimivaa yritystä ei tarkastettu, joten havainnot eivät välttämättä kerro koko marja-alan tilanteesta.

Kirjatut työajat eivät vastanneet tarkastajien havaintoja

Tarkastuksilla ilmeni ristiriitoja työnantajan esittämien tuntikirjausten ja sen välillä, mitä työntekijät kertoivat ja mitä tarkastaja havaitsi poimijoiden tukikohdassa.

Oli tavallista, että työn kirjattiin alkaneen joka päivä tasatunnin kohdalla ja loppuneen niin, että työajaksi tuli tasan 8 tuntia. Tarkastajat eivät pitäneet uskottavana, että poimintapaikka löytyy joka päivä niin, että työ alkaa aina minuutilleen tasalta.

Ajomatkoista ei maksettu TES:n mukaisia korvauksia

Monessa yrityksessä oli sovittu, että kuljettaja saa joka päivältä kiinteän korvauksen joko yhdestä tai kahdesta ajotunnista, riippumatta todellisesta ajoajasta. Kuljettajat tekevät myös poimintaa. Heidän ylityötuntejaan ei kirjattu eikä korvattu, vaikka ajoaika tuli kahdeksan tunnin poiminta-ajan päälle.

Jos matka poimintapaikalle ylittää 80 kilometriä, poimijoille on maksettava korvaus matka-ajasta. Tarkastajien tiedossa ei ole, että kenellekään olisi maksettu korvauksia. Työntekijöiden haastattelujen perusteella poimintapaikka on voinut löytyä jopa 200–300 kilometrin päästä tukikohdasta.

Työnantaja ei valvonut kirjausten paikkansapitävyyttä

Virheellisten kirjausten taustalla voi olla myös kulttuurisia seikkoja, arvelee ylitarkastaja Merja Laakkonen Lupa- ja valvontaviraston työsuojeluosastolta.

”Jos työntekijät on tarkkaan perehdytetty, että työpäivän kesto ei saa ylittää kahdeksaa tuntia, niin näin kirjataan riippumatta siitä, kuinka monta tuntia on työskennelty. Jos työnantaja sanoo, että ajomatkan pituus saa olla korkeintaan 80 kilometriä, poimijat eivät kerro, että marjojen löytämiseksi piti ajaa 200 kilometriä. Tästä herää kysymys, ymmärtävätkö työntekijät, miksi näitä seurataan ja mitä se tarkoittaa heidän ansioidensa kannalta”, Laakkonen pohtii.

Työnantajat olisivat voineet valvoa tietojen oikeellisuutta esimerkiksi tarkistamalla autojen kilometrilukemat sekä kirjaamalla poimijoiden lähtö- ja paluuajat. Näin ei kuitenkaan tehty tarkastetuissa yrityksissä.

”Työnantajat sanoivat, että ilmoitetut määrät perustuvat luottamukseen, ja he eivät voi valvoa asiaa. Todellisuudessa keinoja olisi”, Laakkonen kertoo.

Viranomaistietojen mukaan työntekijät lähtivät tukikohdasta varhain aamulla ja palasivat iltamyöhään, kuten aiempinakin vuosina.

”On siis selvää, että joko työtä tehdään yli kahdeksan tuntia päivässä tai ajomatkat ovat huomattavan pitkiä – tai sekä että”, Laakkonen toteaa.

Kun työaikakirjaukset ovat epäluotettavia, ei myöskään urakkahinnoittelun oikeellisuutta voi varmistaa.

Tuntilistoja oli muuteltu jälkikäteen

Tarkastuksilla saatujen työaikakirjanpitojen luotettavuutta nakersi myös se, että niihin oli tehty jälkikäteen runsaasti muutoksia.

”Yleensä poimijoiden autokunnat kirjaavat työaikansa tuntilistaan. Jälkikäteen näihin tuntilistoihin oli liimailtu kellonaikojen päälle lappuja ja kirjoitettu niihin uusia aikoja”, Laakkonen kertoo.

Palkanmaksussa paljon epäselvyyksiä ja kirjavia käytäntöjä

Tarkastetuissa yrityksissä havaittiin paljon ristiriitaisuuksia työaikakirjanpidon ja palkkakirjanpidon välillä sekä poimijoiden että tukihenkilöstön kohdalla.

Palkanmaksussa on lisäksi havaittu kirjavia käytäntöjä. Poimijoille saatettiin esimerkiksi maksaa ennakkoa Suomessa, ja varsinainen palkanmaksu tapahtui vasta Thaimaassa. Samalla koko kaudesta annettiin vain yksi palkkalaskelma.

Joissakin tapauksissa suomalainen yritys ilmoitti palkat tulorekisteriin, mutta ei maksanut työntekijälle, vaan rahat kiersivät thaimaalaisen yhtiön kautta.

Maaseutuelinkeinojen työehtosopimuksen mukaan loppupalkka on maksettava ennen työntekijän lähtöä, jos työnantaja on viimeistään kaksi viikkoa ennen työsuhteen sovittua päättymistä saanut tiedon, että työntekijän lento kotimaahan lähtee viiden työpäivän kuluessa työsuhteen päättymisestä.

”Tämä ei ainakaan omissa tarkastuskohteissani toteutunut, vaan palkka maksettiin työntekijän tilille vasta, kun tämä oli kotimaassa. En tosin tiedä, miten paljon sillä on työntekijälle merkitystä, maksetaanko palkka lähtöpäivänä vai vasta myöhemmin. Käytännössä mahdollisuudet saada oikeutta, jos palkanmaksussa on jotain epäselvää, ovat todennäköisesti yhtä heikot”, Laakkonen kertoo.

Työnjohtoon ei varattu riittäviä resursseja

Tarkastuksilla työsuojelutarkastajille syntyi käsitys, että ainakin osalla työnantajista on kyllä pyrkimystä hoitaa asiat oikein – varsinkin Maaseudun Työnantajaliiton jäseneksi liittyneillä.

”Toteutus silti vielä ontuu. Vaikuttaa siltä, että osa ei ole ymmärtänyt, että työnantajan velvollisuuksien hoitaminen vaatii yrityksiltä enemmän työnjohdollista resurssia kuin entinen marjalain mukainen toiminta”, Laakkonen arvioi.

Kausityöntekijöiden oikeuksien valvonta on haastavaa

Kausityöntekijöiden oikeuksien toteutumista ei ole helppo taata. Työntekijöillä voi olla halu suostua hyvinkin heikkoihin ehtoihin, koska tienestit ovat tai vaikuttavat olevan paremmat kuin lähtömaassa.

”Tarkastajan on lähes mahdoton puuttua asiaan, jos työntekijä ei kerro todellista tilannetta. Todellisuus saattaa paljastua työntekijälle vasta kotiinpaluun jälkeen, jolloin oikeutta on vaikea hakea. Kehitämme parhaillaan keinoja, joilla voimme auttaa työntekijöitä kertomaan ongelmista työsuojeluviranomaiselle mahdollisimman varhaisessa vaiheessa”, Laakkonen kertoo.